[Talo 02.10.2005, Subtv 03.10.2005]
37. Päivä
Heti puolen
yön jälkeen Antti vetäytyy nukkumaan haettuaan tyttöjen
huoneesta viereensä Iinan tyynyn ikävää lievittämään.
Yhden hyvän asian hän Iinan häädöstä
onnistuu löytämään – eipä tarvitse valvoa
öitä.
Myös
Minna vetäytyy vuoteeseen muita aiemmin. Uni ei kuitenkaan
tule ja pian seuraksi tulee muitakin ja yön tunteja ja unettomuutta
paikataan juttelemalla.
Kuudes viikko talossa on valmis alkamaan vaikka tunnelma ei paras
mahdollinen olekaan.
[Talo
04.10.2005, Subtv 05.10.2005]
38. päivä
Aamulla
asukkaat harjoittelevat lauluja aamutoimien lomassa.
Kymmenen jälkeen he joutuvat tulemaan toimeen omillaan ja muiden
muistin varassa sanojen suhteen, sillä Tiina joutuu palauttamaan
lauluvihon takaisin Isoveljelle.
Hän itse kertoo samalla muistavansa osan sanoista, mutta ei
kaikkia ja uskoo tilanteen olevan saman kaikille asukkaille. Mutta
vaikka ihan kaikki ei mielessä olekaan, on harjoittelusta ollut
myös hyötyä kun ennestään vieraammat kappaleet
ovat nyt paremmin halussa.
Aamupäivällä
he saavat ohjeet ensimmäistä urheilulajia varten, joka
on koripallonheitto. Pallo tulee heittää koriin kuuden
metrin päästä ja jokaisella on viisi heittoa, joista
kolmen on mentävä koriin tai asukas joutuu esittämään
hänelle arvotun kappaleen.
Arvotut kappaleet ja esittäjät paljastava paperi on suljetussa
kirjekuoressa, jonka saa avata kun ensimmäinen asukas aloittaa
heittämisen.
Seuraava asukas pääsee tekemään suoritustaan
vasta edellisen lopetettua omansa, aikaa kaikkien suoritukseen on
yhteensä vain 10 minuuttia.
Pian asukkaat
kerääntyvä ulos ja aloittavat harjoittelun. Hanna,
joka on saanut nootia edellisen viikon tehtävän harjoittelusta,
uhraa nyt pitkät kyntensä tehtävän takia.
Pallon saaminen koriin osoittautuu harjoittelun myötä
melko hankalaksi ja asukkaita arveluttaa myös tehtävä
suorittamisen lyhyt aika, sillä jokaisella on vain hiukan runsas
minuutti aikaa heittää viisi kertaa ja mahdollisesti laulaa
luikauttaa, jos heitot eivät osu kohdilleen.
Ruokailu
keskeyttää harjoitukset ja ennen tehtävän varsinaista
suorittamista osa asukkaista kiinnittää huomiota pukeutumiseensa
pelikentällä.
Terhi tarjoaa Minnan käyttöön vihreitä shortsejaan,
mutta tämä ei vastaa hänelle mitään ja
poistuu tyttöjen huoneesta. –Ei tainnut tajuta, Tiina ihmettelee
Terhille Minnan äänettömyyttä.
Terhi itse
käy päiväkirjahuoneessa miettimässä talon
tunnelmaa.
Hänestä jako kahteen ryhmään on lieventynyt
käydyn keskustelun myötä ja hän on pahoillaan,
ettei ottanut asiaa puheeksi jo viikkoa aiemmin.
Asukkaat
suorittavat viikkotehtävän ensimmäisen osion melko
epäonnekkaasti, kukaan heistä ei saa vaadittua kolmea
koria viidestä ja jokainen joutuu siis laulamaan.
Siinä kun Hanna suorittaa esimerkillisesti oman Satumaansa, on pojilla huomattavasti enemmän vaikeuksia
muistaa laulujen sanoja. Uudet sanat saavat niin Timon esittämä
Ikkunaprinsessa kuin Pertun Aikuinen nainenkin.
Antin mieleen on jäänyt PMMP:n Rusketus raidoista ainakin kohta "Helvetin hyvin menee". Eikä
hänen suorituksestaan todellakaan omaperäisyyttä
puutu, Antti nimittäin esittelee auliisti muille alastonta
miestä ja omaa raidoitustaan paljastamalla peppunsa.
Tehtävän
jälkeen asukkaita odottaa talossa yllätys, Iinan sänky
on viety pois tyttöjen huoneesta.
Minnalla menee suu mutruun ja tytöt alkavat pohtia mitä
Iina onkaan parhaillaan tekemässä?
Mika pohtii
talon ilmapiiriä päiväkirjahuoneessa. Terhin tavoin
hän on huomannut kuppikuntien rajojen hälventyneen Iinan
häädön myötä. Mikasta talossa on ajoittain
todella mukavaa, mutta kun jostain syystä on kurjaa niin sitten
kaikilla todellakin on kurjaa. Alun vieraskoreus on alkanut kadota
ja asukkaat tuovat esiin omia mielipiteitään entistä
kärkkäämmin, mutta tämä taas lupaa hänestä
mielenkiintoa jatkoa ajatellen.
Myös
Perttu käy kertomassa oman näkemyksensä tunnelmasta
Isoveljelle. Hänestä puheenaiheet alkavat loppua kun asukkaat
ovat tutustuneet toisiinsa ja oikeastaan kaikki olennaiset jutut
on jo kerrottu.
Perttu toistaa aikaisemmin sanomaansa toteamalla, ettei aina vain
jaksaisi olla hauska.
Antti, Mika
ja Perttu puhuvat asiasta terassilla. Heistä on suoranaista
kurjuuden maksimointia kun joku tulee valittamaan jostain asiasta
ja sitten joutuu itsekin ottamaan osaa sympatiakipuihin, kun kukaan
ei kehtaa toisen surkeuden keskellä olla iloisenakaan.
Mika kertoo mielellään parantavansa maailmaa kavereiden
kanssa, mutta talossa se ei ole lainkaan sama juttu. Kolmikon mielestä
etenkin tytöille asiat vaikuttavat vaikeammilta, eivätkä
he halua jatkuvasti olla kyselemässä mikä asia milloinkin
jotakuta painaa, silloin sitä joutuisi jatkuvasti itsekin olemaan
murheissaan toisten huolien takia.
Perttu huomauttaa, ettei kurjista asioista voi puhua edes päiväkirjahuoneessa,
mitä tahansa siellä puhuttua voidaan näyttää
myös kaikelle kansalle, eikä hän halua kaikkia asioitaan
julkisiksi. -Täällä on tylsää, ei ole mitään
tekemistä, mullei ole kavereita, Perttu kuvailee katsojille
välittyvää kuvaa, jos talon kurjista puolista valittaisi
Isoveljelle.
Antti ja Mika ovat tästäkin asiasta samaa mieltä.
Illalla
Minna hieroo Antin selkää sohvalla heiromakoneella ja
samalla Tiina viihdyttää muita lukemalla uunin käyttöohjetta.
Kun ohjeita ajattelee hiukan kaksimielisesti, niin jotain pornahtavaa
tekstin sisällöstä irti saa ja asukkailla riittää
hupia tästäkin vähästä, parempaakaan tekemistä
heillä ei ole.
Kathy puolestaan
lukee mikron käyttöohjetta kun hän saa tarpeekseen
Hannan ja Timon keskustelusta ja aiheesta missä Timon kädet
oikein ovat.
-Hyi, hän älähtää.
-Etkö sä pidä seksistä? Timo kummastelee.
-No tykkään, Kathy vastaa. Mutta hän ei halua kuulla
eikä nähdä sitä sillä samaisella sohvalla
jolla itse on lukemassa.
39. päivä
Kahden aikaan
yöllä asukkaat herätetään suorittamaan
viikkotehtävän toista osiota, rekkitangolla riippumista.
Jokaisen asukkaan tulee vuorotellen riippua rekillä minuutti.
Mikäli roikkuja tippuu alas, hänen tulee laulaa taas arvottu
kappale. Aikaa suoritukseen yhteensä 15 minuuttia.
Tämä laji sujuu mallikkaasti, sillä ainoastaan Tiina
joutuu esittämään hänelle arvotun Paratiisin ja laulaminen häneltä kyllä luonnistuu.
[Talo
05.10.2005, Subtv 06.10.2005]
Asukkaille
annetussa lauluvihossa on ollut mukana kappale Kauhea kankkunen. Isoveli on huomannut, ettei suurin osa asukkaista tunne
sitä, joten se soitetaan taloon aamuherätyksenä.
Mika ja Minna haluaisivat kuulla sen vielä muutaman kerran
uudelleen, jotta se jäisi mieleen. Äippä odottaa
Hannan heräämistä, jotta saisi tältä muistinvirkistystä
toisen säkeistön suhteen.
Isoveli
on toimittanut takapihalle tangon leuanvetoa varten ja asukkaat
hiukan kokeilevat lämpimikseen seuraavaa lajia. Etenkin Tiina
on suorastaan epätoivoinen, kun vedot eivät onnistu niin
ne eivät sitten onnistu.
Antti käy
päiväkirjahuoneessa puhumassa Iinasta. Monet eivät
voi käsittää, että ihminen voi tulla niin läheiseksi
muutamassa viikossa, mutta asukkaat ovat kuitenkin yhdessä
jatkuvasti vuorokauden ympäri ja he viettivät yli puolet
päivästä yhdessä.
Antti kertoo alkuviikon olleen hänelle tähän asti
vaikeinta aikaa kun mitään ei ole tapahtunut. Viikkotehtävä
on hiukan piristänyt mieliä.
Iina oli Antille eräänlainen aktiviteetti ja päivän
piristys talossa ja nyt se puuttuu. –Tuntuu aika tyhmältä,
hän kiteyttää olonsa.
Timo pesee
ensimmäisen kerran pyykkiä. Hanna on samaan aikaan kylpyhuoneessa
ajelemassa Lintsin kaljua. Hannaa hiukan huolestuttaa mahtaako hän
saada haavoja aikaan.
Mika innostuu tästä kertomaan kuinka hän joutui YK-joukoissa
ollessaan noloon tilanteeseen leikkiessään kaupassa puukolla
ja saatuaan siitä pahan haavan sormeensa.
Asukkaat
suorittavat kolmannen lajin, joka on siis leukojen veto. Jokaisen
asukkaan tulee vuorollaan saada ainakin yksi veto tai hän joutuu
laulamaan ja esityksestä saa yhden lasketun vedon. Heillä
on yhteensä puoli tuntia aikaa saadakseen aikaan 100 leukaa.
Mika on lajin ehdoton mestari ja hän vetää yksin
yhteensä 50 vetoa asukkaiden yhteensä saavuttamasta 119:sta.
Etenkin tytöille laji on vaikea ja monet käyvät laulamassa.
Kun aika alkaa käydä vähiin asukkaat taktikoivat
ja käyvät vain pikaisesti lavalla ja antavat tilaa niille
jotka homman hallitsevan. Heille on nopeampaa tehdä epäonnitunut
laulusuoritus ja paremmat suoriutujat kuittaavat sen onnistuneella
vedolla.
Suorittamisen jälkeen Perttu ja etenkin Lintsi huomaavat saaneensa
rakkoja käsiinsä.
Seuraava
laji tulee olemaan naruhyppy ja asukkaat harjoittelevat sitä
Antin leijasta irrotetun narun avulla.
Asukkaat
suljetaan hetkeksi sisätiloihin ja verhot suljetaan. Antti
ja Tiina innostuvat tästä tekemään laulun Isoveljelle
Mörkö
se lähti piiriin
-laulun sävelellä. Viimeisen säkeistö keksii
kuitenkin Kathy.
-Kohta myö kaikki kuollaan. Tinttan-tantan-tallal-lei. Kohta
myö kaikki kuollaan, kohta myö kaikki kuollaan, kolmikko
laulaa täysin siemauksin.
Timo utelee
Terhin miesasioista. Onko tämä kenties jättänyt
jonkun taloon tulon takia?
Terhi kertoo syynä olleen muuten vain teiden erkanemisen. Hän
syytä olevan paljon itsessään. Timo ei jaksa uskoa
sitä todeksi, mutta Terhi paljastaa olevansa erittäin
jääräpäinen eikä oikein osaa asettua aloilleen.
Tulevan miehen tulisi kuitenkin hänen mielestään
olla hauska.
Hanna on
nähnyt vessaseksi-unia ja Timo kiusaa häntä asiasta.
Timo utelee oliko toisena osapuolena kenties talossa ollut pelinhoitaja
ja kertoo samalla ettei hän ole lainkaan mustasukkainen. Hanna
tietää tämän. –Mitäs luulet, Hanna kysyy
Timolta kenen kanssa tämä luulee olleen.
Timo osoittelee itseään ja katsoo merkitsevästi kultaansa.
–Antti, Hanna on pannut sua viime yönä vessassa, hän
huikkaa keittöön.
-Härre Gud, Antti vastaa. –Kävinkin mielestäni vessassa
viime yönä.
Tiina taas
on nähnyt yöllä unta ylimääräisestä
saunavuorosta. Hän on kertonut asiasta muille asukkaille ja
yllätys onkin melkoinen kun illalla isoveli ilmoitta saunan
olevan lämmin. –Valehteletko sä Isoveli? Tiina ihmettelee
ja lähtee saunalle.
Muut seuraavat häntä ja asukkaiden riemuksi Tiinan uni
olikin todellinen ennustus ja vieläpä käynyt toteen
- sauna todellakin on lämmin.
Paljussa
oleva vesi on kuitenkin kylmää, mutta tytöt pulahtavat
veteen, jossa on kestettävä yhden listalla olleen laulun
ajan.
Sillä välin pojat puhuvat sisällä vessassa istumisesta
ja siellä tapahtuneista noloista tai tukalista tilanteista
tyttöystävien luona.
Poikien
saunavuorolla he jää,hdyttelevät terassilla ja puhuvat
siitä, että olisivat alusta asti halunneet enemmän
Isoveljen antamia tehtäviä. Etenkin edellinen päivä
on ollut todella tylsä, koko ajan muutama ihminen on ollut
nukkumassa, muutama unenpöpperöisenä hereillä
ja vain muutama kerrallaan on ollut sen verran virkeänä
että edes keskustelua on saatu aikaan.
Samaan aikaa tytöt ovat kehittäneet tekemistä itselleen
pizzan valmistuksen merkeisssä.
Timo ja
Antti ovat kaksin lauteilla kun puhe kääntyy talon ulkopuoliseen
elämään. Kummallakin on ollut ulkopuolella säätöjä
naisten kanssa ennen taloon menoa ja naisten kuvitelmat väleistä
ovat saattaneet olla ruusuisemmat kuin mitä pojat ovat tarkoittaneet.
Kumpikin uskoo, että talosta ulos päästyä sanomista
tulee. Timoa tilanne oikein hirvittää.
Tultuaan
saunasta Antti huomaa Tiinan olevan mietteissään terassilla
ja hän kysyy tämän vointia. –Hyvin sä peittelet,
jos sulla on ikävä, Antti huomauttaa.
-Mä oon hyvä peittelemään, Tiina tunnustaa ja
kertoo ajattelevansa varmasti monista asioista erilailla talosta
poistumisen jälkeen. Antinkin mielestä talossa olosta
voi oppia jotain. He pohtivat, että kolme kuukautta, jonka
talossa olo pisimmillään voi kestää, ei kuitenkaan
ole mahdottoman pitkä.
-Neljännes vuodesta, Tiina toteaa.
Antti ei ole ajatellut asiaa moisella määreellä.
–Sitä odottaa mitä tapahtuu kun lähtee; Antti miettii.
-Talon rutiinit pysyvät. Ei tämä iloisemmaksi muutu.
Tylsistyminen voi kasvaa, mutta poiskaan ei halua.
Asukkaat
odottavat pizzan paistumista. Perttu kiusaa sohvalla Kathya, että
hän ja Mika syövät tämän osuuden odotetusta
herkusta. –Nuorimman pizzat syöydään, Perttu nauraa.
-Äiti! Kathy huutaa tukea Minnalta.
-Kathy sanoi, että saadaan syödä sen pizzat, Perttu
kielii mammalle.
Ruokailun
jälkeen Timo yllyttää Lintsin syömään
kanssaan lusikalliset suolaa, ilman vettä heti sen perään.
Muut seuraavat tapahtumaa kiinnostuneina. –Suolaista, Timo tuumii.
-Ja suolainen jälkimaku, Lintsi lisää.
Pojat suostuttelevat Perttuakin kokeilemaan. Tämä tuijottaa
epäuskoisen näköisenä hänelle annettua
suolalla kuormattua teelusikkaa.
-Ilman vettä sitten, Kathy muistuttaa innoissaan.
Perttu suoriutuu kunnialla koettelemuksesta ja nyökkäilee
tyytyväisenä
Asukkaat
tietävät joutuvansa heräämään yöllä
hyppäämään narua, joten he vetäytyvät
hyvissä ajoin makuuhuoneisiin.
Ennen sitä asukkaat halaavat toisiaan ja Minnan ollessa sohvalla
halimassa, Kahty tökkää hänen takamustaan surisevalla
hieromalaitteella.
-Se oli Bert! Se oli Bert! Kathy kiljuu Perttua syyttäen.
-Sano mua joksikin muuksi, Perttu pyytää. –Ihan fagotti
nimi.
Tapauksesta muodostuu pieni kisailu kun asukkaat vuoroin kokeilevat
hieromalaitteen vaikutuksia toisten takamuksiin. Perttu innostuu
asiasta niin, että sörkkii sitä vapaaehtoisesti itseensä.
Poikien
huoneessa mietitään ennen unen tuloa pois lähtöä
ja ensimmäistä yötä, jonka jokainen tulee viettämään
hotellissa. Monien mielessä on burger, viiniä ja tietysti
pornoa. –Mä vedän hanskaan, eikä kukaan näe
sitä, Perttu haaveilee ja jatkaa kuinka upeaa asiaa on hehkuttaa
huoneen parvekkeella.
Muut pojat nauravat ja miettivät kuinka toimitus onnistuisi
jo automatkalla hotellin – toinen käsi vaan kuljettajan silmien
eteen.
–Ensimmäiset kuvat Pertusta talon ulkopuolella, vetämässä
käteen hotellin parvekkeella, Mika nauraa ja alkaa miettiä
omaa kotiin menoa, jossa odottaa postia ja lappuja, joissa on manauksia
tekemättä jättämistään asioista. –Musaa
kuulumaan ja bisseä, hän haaveilee.
Timo aikoo passittaa kämppiksensä tyttöystävän
luo, jotta saa nauttia omasta rauhasta. –Ai mutta enhän mä
tiedä onko sillä tyttöystävää, hän
muistaa.
Tyttöjen
huoneessa puhutaan siveellisemmistä asioista. He miettivät
montako kertaa ovat muuttaneet, kärjessä ovat Tiina, Hanna
ja Kathy.
Tiina luettelee Oulun katujen nimiä sekä useiden muuttojensa
syitä, usein tapahtuman taustana on ollut muuttunut elämän
tilanne. –Sitten kun on oma piha, ei tarvii muuttaa heti pois, hän
kertoo.
40. päivä
Aamuyöllä
asukkaat saavat ohjeet neljättä suoritusta varten.
Asukkailla on puoli tuntia aikaa hypätä 2000 hyppyä
hyppynarulla. Jos asukas ei kerralla saa 10:tä hyppyä,
hänen tulee laulaa arvottu kappale.
Tytöt osaavat tämän lajin kun leuan vedossa loistanut
Mika taas käy jokaisen yrityksensä jälkeen laulamassa
Känkkäränkän.
Myös Perulla on vaikeuksia ja hän pääsee esittämään
omaa versiotaan Hämä-hämä-häkistä.
Tehtävän
jälkeen Mikaa suututtaa oma surkea suorituksensa ja hän
kertoo Pertulle ottavansa urheilupuuhat erittäin tosissaan.
–Jos ne ei onnistu niin vituttaa ihan tuskassa, Mika puhisee. –Kai
sitä on niin kilpailuhenkinen.
[Talo
06.10.2005, Subtv 07.10.2005]
Terhi käy
päiväkirjahuoneessa puhumassa edellisen yön unettomuudesta.
Hänestä nimeämiset ovat vaikeita eikä hän
osaa sanoa päiväkirjahuoneessa mitään, ainoastaan
itkeä. Aikaisemmin Terhi on ollut ajattelematta asiaa, mutta
nyt se on entistä vaikeampaa. Hän on yöllä valvoessaan
miettinyt asukkaat läpi, nyt kenessäkään ei
ärsytä mikään, eikä hän osaa sanoa
kenet nimeää. –Siksi valvoin, Terhi kertoo..
-Iinan poistuminen muutti tätä kuka on kenenkin kaveri
-leikkiä. Joka sekin, kun ihmiset ryhmääntyy, helpottaa
nimeämistä. Koska vaikeampi äänestää
siitä omasta ryhmästä. Silti toivon, että me
oltaisiin sellainen yksi iso yhdeksän hengen ryhmä. Mä
oon ehkä vähän naiivi tässä asiassa.
Mika on
nähnyt unta, että oli mukana Titanicilla. Hän yritti
auttaa ihmisiä pelastautumaan ja jakoi ohjeita. Muita kiinnostaa
pelastuiko mies itse.
–Selvisin, mutta oli aika tiukkoja tilanteita. Oli kyllä kylmää
vettä, sen mä muistan.
Lintsi käy
puhumassa Isoveljen kanssa yöllisestä naruhypystä.
Laji ei sujunut lainkaan ja hän on vihainen itselleen. –Jos
on kilpailuhenkeä yhtään niin tekee tiukkaa jos epäonnistuu.
Sitten kiukuttelen itselleni. Helposti potkin jotain seinää.
Olen vihainen itselleni, en kenellekään muulle. Aikani
tuhisen ja sit se on ohi sillä. Tosi huono häviäjä,
se pitää sanoa.
Asukkaat
saavat ohjeet viimeistä lajia, golfia varten. Jokaisella on
kolme palloa ja onnistunut suoritus on hole in one. Mikäli
asukas epäonnistuu hän joutuu laulamaan.
Pian terassilla onkin täysi tohina harjoitusten parissa. –Paskat,
Perttu murahtaa epäonnistuneiden harjoituslyöntien jälkeen.
–Pitäkää mailanne, mä lopetan.
Antti lohduttaa sanomalla, että jospa osumat antavat odottaa
varsinaiseen suoritukseen.
Antti käy
pukemassa ylleen uuden kaulaliinansa. –Tää on just sopiva,
pään voi laittaa taskuun, hän ihastelee kaulaliinan
pituutta.
Neulojat kertovat liinan olevan pitkän siksi että sen
voi kietoa kahdesti kaulan ympäri. Antti asettaa liinan oikein
ja riemastuu – pää ylettää edelleen taskuun
vaikka tiukkaa tekeekin.
-Kassienkantoliivi, Tiina nauraa.
-Niinku lypsävillä lehmillä on ne tissiliivit niin
mulla on kassiliivit.
Timo antaa mailapojalle uuden tarkoituksen kun hän seisoo Hannan
takana kädet tämän ympärillä tämän
lyödessä.
On taas Pertun aika yrittää. –Eikös isä Pernoo,
siellä luostarissakin… Antti aloittaa.
-Vittu sentään, Perttu keskeyttää kun pallo
menee taas ohi. –Isä Pernoolta pääsi vittu –sana
nyt, sori vaan. Mut kohta rupee harmittaa tää.
Viimeisen pallon Perttu lyö lujaa ja se on osua radan päädyssä
istuvaan Minnan. –Sori vaan, se lähti liian lujaa, sori. Vaikken
mä edes lyöny kovaa. Mä pidin vaan tälleen ja
noin, Perttu esitelmöi.
-Pikkasen liian kovaa, muut nauravat ja ovat helpottuneita, ettei
lujaa lähtenyt pallo osunut kehenkään.
Timo käy
päiväkirjahuoneessa urheilusuorituksistaan. Hän on
yllättynyt hyvästä leuanvetosuorituksestaan, vetoja
on tullut peräkkäin kolme. Timo kertoo yleisesti ottaen
olevansa hyvä kaikessa urheilussa, mutta ei leuanvedossa. –Voimalajit
on jääny vähän vähemmälle.
Golf hiukan arveluttaa, kun rata viettää hiukan minne
sattuu ja homma on aika paljon tuurista kii ja 10% taidosta. –Ihan
hyvin se menee. Vähän lauluista riippuu, Timo pohtii mahdollista
lopputulosta.
Tehtävän
viimeinen osio alkaa. Minna ja Hanna yllättävät itsensä
heti alkuun saamalla ensimmäisellä pallolla hole in onen.
Hanna ei olisi ikinä uskonut saavansa sitä ja ehtii lyödä
jo toistakin palloa ennen kuin tajuaa onnistuneensa.
Viimeinen suorittaja on Antti, joka epäonnistuu monen muun
tavoin ja hyppää lavalle esittämään arvonnassa
osuneen Poing
Poing Poingin,
muiden taputtaessa ja hyppiessä innokkaasti mukana. Ja näin
kuudes viikkotehtävä on suoritettu loppuun.
Anttia kiinnostaa
naisten tissiliivit maatessaan Terhin ja Tiinan välissä
sohvalla. –Tuleeko silloin hyvä fiilis kun liivit jää,
pieniks?
-Ei tytöt kieltävät.
-Mun tissit kasvo yhdessä yössä, Tiina kertoo.
-Ja mun ei oo vielä kasvanutkaan, Terhi lisää.
-On sulla ollu lapsena aikaa rankkaa jos on syntymästä
asti ollu tollaset, Antti sanoo.
Pian Mika tulee paikalle ja Terhi tenttaa poikia laadukkaasta pususta.
Antti antaa puheenvuoron Mikalla, joka hänkään ei
oikein osaa vastata.
–Terhikin on, että millanen se sitten olisi se hyvä pusu,
voisitko näyttää mulle, Antti kiusaa. –Terhi on just
tollanen, kun rakkautta vähän haluais niin. Vähän
rakkautta jos sais. Kosketusta.
-No todellakin. Kuinka kauan me ollaan oltu täällä?
-En muista, Antti vastaa.
-Viis ja puoli viikkoa, Tiina huokaa.
-Sulle en sano ainakaan enää ikinä niin, Terhi palaa
aiheeseen. –Otan vähän väliä, etten vahingossakaan
osu.
Mikasta vastausta on vaikea antaa, mutta on ärsyttävää
jos toinen yrittää suunnilleen syödä suuta.
Jännittäminen ja kielen työntäminen kurkkuun
on myös pojista epämiellyttävää. Riippuu
tietysti myös tilanteesta, mikä on suutelun syynä.
-Märkä vai kuiva? Terhi utelee.
-Märkä, Mika vastaa.
-Terhi taitaakin olla aika perverssi, Antti nauraa.
-En oo, kun peruskysymyksiä.
-Kuka on kiimoissaan? Kathy huutaa keittiöstä.
Kaikki sohvalla olijat nostavat käden ylös ja samalla
Hanna tulee paikalle. –Hannakin tuli heti makkarista, Antti nauraa.
–Mitä? Kiima? Mitä?
Keskustelu
kääntyy mielipiteisiin kielikorusta ja siitä kaksimielisesti
niihin naisten alempiin huuliin, pian sohvalle on kerääntynyt
suurin osa asukkaista.
Antilla kun on kotona parvi ja ne alemmat huulet yleensä tulevat
siellä ensin vastaan, eikä koskaan voi olla varma jos
matkalla vaikka nukahtaa, eikä koskaan pääse suulle
asti.
-Ja jos tietää että on niin paska suutelija, niin
on parempi mennä suoraan alakertaan, Lintsi lisää.
Mikaa harmittaa
edelleen yöllinen suoritus ja hän menee terassille harjoittelemaan
narulla hyppimistä. Muita naurattaa ja säälittää,
mutta harjoittelu on tuottanut tulostakin, ennätys on kolmetoista.
Viikkotehtävän
arviointia odottaessa talon kampaajana toimiva Terhi leikkaa Minnan
hiukset ja Minna on tyytyväinen.
Pian sen jälkeen pojat kiusaavat Kathya sohvalla ja Mika valtaa
tämän paikan. Kostoksi tytö Kathyn johdolla mykertävät,
eli kutittavat, poikia. –Kuti, kuti, Kathy kihertää.
-Naurattaa enemmään toi sivuääni kuin kutitus,
pojat hekottavat.
Tiina arvioi
päiväkirjahuoneessa viikkotehtävää. Hänen
mielestää urheilusuoritukset ovat sujuneet, mutta häntä,
epäilyttää ovatko laulusuoritukset olleet riittävän
rytmikkäitä ja innokkaita.
Isoveli
antaa arvion viikkotehtävästä.
Koripallo: Vain muutamat onnistuivat korin teossa, vaadittavaa määrää
ei saanut kukaan. Kathyn suoritus on kuitenkin kunniamaininnan arvoinen.
Kokonaisuutena suoritus oli säälittävä. Laulusuoritukset
olivat innokkaita ja rytmikkäitä. Aikaraja tosin ylittyi,
aikaa oli 10 minuuttia mutta asukkaat käyttivät siihen
11 minuuttia ja 42 sekunttia, joten ensimmäinen osa epäonnistui.
Rekillä roikkuminen: Tiinaa lukuun ottamatta kaikki onnistuivat.
Tiina kuitenkin paikkasi oman onnistumisen laulusuorituksellaan.
Toinen osio onnistui.
Leuanveto: Tavoitteeksi asetetut 100 leukaa suoritettiin pääosin
laulamalla. Kappaleita jätettiin myös laulamatta, jotta
paremmat pääsivät vuoroon. Lajin kiistaton kuningas
oli Mika. Yhteensä asukkaat saivat aikaan 119 leukaa. Kolmas
osio onnistui.
Naruhyppy: Tämän lajin kiistaton kuningas ei ollut Mika.
Kaikki 2000 hyppyä kuitenkin suoritettiin. Neljäs osio
onnistui.
Golf: Minna, Hanna, Timo ja Mika saivat hole in onen.
Lopullinen tuomio: Viikkotehtävä onnistui.
Asukkaat ovat tietenkin iloisia ja halaavat toisiaan.
-Hyvin me
tsempattiin, Mika sanoo Kathylle heidän mentyään
tupakalle. Mikasta on myös hienoa, että mukana oli erilaisia
lajeja joten kaikki asukkaat pääsivät loistamaan
jossain. Yleensä ottaen he pitivät koripallonheittämistä
vaikeimpana suorituksena.
Hanna ja
Kathy puhuvat sohvalla siitä kuinka kauan ovat jo olleet talossa.
Aika on tuntunut pitkältä, eikä kumpikaan olisi uskonut
olevansa talossa näin kauan. Hanna kertoo ettei hän haluaisi
lähteä talosta, mutta se ei olisi mikään pahin
juttu ja kotonakin odottaa paljon kivoja juttuja. Myöskää
Kathya ei harmittaisi, jos hän tulisi häädetyksi,
talossa on kuitenkin tullut oltua melko kauan.
Asukkaat
odottavat kioskille pääsyä hyppimällä narua
kunnon koulun välituntityyliin siten, että molemmissa
päissä on pyörittäjät ja muut hyppivät
vuorollaan.
Koska asukkaat ovat päättäneet jakaa rahoja myös
asukkaiden henkilökohtaiseen käyttöön ja Hanna
keksii, että viinin hankkiminen tulle olutta tai siideriä
halvemmaksi.
Kathy saa
Isoveljeltä ohjeet mennä kauppaan Antin kanssa.
Asukkaat pohtivat yhdessä ostoslistan ja kaksikko menee kioskille.
Sillä välin Mika ja Perttu tiskaavat, tytöt kehuvat
heitä talon parhaimman näköisiksi tiskareiksi ja
homma sujuu mallikkaasti
Kathy ja
Antii selviävät kioskilta ulos nopeasti vaikka käytössä
on melkein 100 euroa rahaa.
Kathy kertoo muille joutuneensa ajoittain melkein paniikkiin, mutta
Antin rauhallisuus piti hänetkin tyynenä. Minna halaa
talon junioria ilosena.
Mika, Timo
ja Perttu ovat pitäneet hattua päässä Maamme
–laulun aikana. Isoveli määrää siksi Timon ja
Mikan pesemään paljun ja Pertun puhdistamaan saunan.
Perttu ihmettelee ulkona olevaa hajua Mikan polttaessa tupakkaa
työn tuoksinnassa. Lintsi on joutunut Tiinan ja Kathyn pilan
kohteeksi, hän itse ei tolun hajun takia tajua että tytöt
ovat laittaneet hänen tupakkaansa näkkärinmuruja,
oreganoa ja basilikaa.
-Pizzatupakkaa, Timo riemastuu asiasta kuultuaan.
Minna kertoo
Isoveljelle huomanneensa elämän talossa jatkuvan Iinan
lähdön jälkeenkin. Hän oli tämän aikana
ollut luottavaisesti tämän rinnalla, sillä ei uskonut
tämän tulevan häädetyksi, eikä siksi panostanut
niinkään muihin.
-Kun itse yrittää antaa ihmisille mahdollisuutta. On varmaan
ollut paljon kiinni omasta suhtautumisesta miten jonkun kanssa on
sujunut tai ei ole sujunut. Kun näitä on itse ajatellut,
on itsellä helpompi tajuta että on täällä
muitakin joiden kanssa on ihan hauskaa. Pakko on vaan enemmän
kattoa mitä annettavaa muilla on, tai mitä annettavaa
itsellä on muille.
Perttu kertoo
päiväkirjahuoneessa haluavansa nähdä jonkun
uuden ihmisen. Vaikka hän on ollut monen ihmisen kanssa tekemisissä,
mutta ei koskaan 24/7. Pientä rakoa pitäisi välillä
saada, niin jaksaisi muita paremmin.
Hän kaipaa myös baariin ja lenkille. –Kävelylle jonnekin.
Kattomaan syksyn tuloa. Kohta lehdetkin tippuu. Täällä
haikailee kaikesta todella paljon, Perttu huomaa.
Tyttöt
innostuvat taas laulamaan, tällä kertaa he toivovat Isoveljeltä
saunajuomia laulun muodossa.
Heidän olleessaan saunassa, ilman juomia tosin, pojat valmistavat
iltapalaa.
Perttu ja
Mika suuntaavat hyvissä ajoin vuoteeseen. He puhuvat ennen
unen tuloa mm. siitä, että joskus talossa on todella vaikea
yhtyä joihinkin keskusteluihin kun aihe ei kiinnosta itseä
lainkaan. –En mä vaan tiedä yhtään tenavatähteä,
Mika kiteyttää.
[Talo
07.10.2005, Subtv 08.10.2005]
41. päivä
Kathy on
tehnyt hiukan jekkua ja laittanut kelmua suihkun ympärille.
Pahaa aavistamaton Antti menee ensimmäisenä aamulla suihkuun
ja repii kelmun pois. Peseydyttyään hän laittaa tyynesti
kelmun paikoilleen ja vahingon kiertämään.
Hanna, Mika
ja Minna puhuvat ikäerosta parisuhteessa. Hanna ei osaa ajatella
itseään yli 30:tä vuotta vanhemman seurassa. Mutta
jos hän vanhempaan mieheen ihastuisi, ei ikä yksin olisi
mikään este jos kaikki muut asiat osuisivat kohdilleen.
Mika kertoo, että joskus treffaillessaan itseään
nuorempia hänen korvaansa särähtää nuoren
neidon syntymävuosi, etenkin jos Mika itse muistaa mitä
on kyseisenä vuonna tehnyt vaikka koulussa. Hänestäkään
ikä ei kuitenkaan saisi olla esteenä suhteelle.
Minna kertoo tietävänsä tapauksen, jossa yli 70-vuotias
mies ihastui vanhainkodin n. 40-vuotiaaseen hoitajaan. Pari meni
naimisiin ja esikoinen syntyi miehen ollessa 74 vuotias ja nainen
siis neljissäkymmenissä.
Minna kertoo
myös nähneensä unta, että taloon tuli vieraaksi
tummaihoinen perhe laulamaan gospelia.
Hannan unissa taas on ollut eräs puheterapeutti Ripsis Öönönen.
Asukkaat
ovat hiukan mietteliäitä nimeämisten takia.
Perttu, Terhi ja Mika puhuvat siitä että on perjantai,
joka talon ulkopuolella on viikonpäivistä parhain. Muutenkin
kotona viikonloput ovat parasta aikaa, mutta talossa pahinta.
Minna makoilee
vuoteellaan ja pyytää seuraa Terhistä. Tämä
lähtee kuitenkin terassille istumaan ja pian Minnakin seuraa
perässä ulos lähes koko muun joukon jatkoksi.
Timo miettii
päiväkirjahuoneessa mitä tapahtuisi jos hän
ja Hanna olisivat yhtä aikaa nimettyinä. Timosta tilanne
olisi hankala. Hän ei tiedä olisiko se sääntöjen
puitteissa sallittua, mutta hän luovuttaisi paikan suosiolla
Hannalle. Timosta ei olisi oikein heidän kesken kilpailla niin.
–Siitähän tulisi tosin draamaa ja siitähän te
tykkäisitte, hän toteaa Isoveljelle.
Kathy yrittää
saada muut innostumaan jutuistaan. Sohvalla loikoessaan hän
pyytää muita kertomaan hänelle tarinaa delfiineistä.
Muut sohvalla olijat eivät usko osaavansa kertoa moisia satuja.
Kathyn oma mielikuvitus kuitenkin lentää. Hän unelmoi
onnellisesta delfiiniperheestä ja uimisestä delfiiniystävien
kanssa. Muut ovat hiljaa.
-Oot sä aina tykänny delfiineistä? Terhi rikkoo lopulta
hiljaisuuden.
Timo uskoo
lötäneensä talosta kuolleen kulman jonne kamerat
eivät yllä. Hän uskoo sen olevan alhaalla oven vieressä,
paikasta ei tosin ole mitään hyötyä.
Samalla Timo kertoo Hannalle toivovansa, että päiväkirjahuoneessa
häneltä kysyttäisiin muutakin kuin heidän välisiä
asioita. Hanna kertoo, ettei häneltä ole kysytty oikestaan
mitään heihin liittyvää.
-Niin kun sä et kommentoi mitään, Timo huomauttaa.
-En niin. Hanna muistuttaa etteivät he juurikaan edes nuku
yhdessä.
-Neljä yötä, Hanna laskee. –Kahdesta en muista mitään,
eli oikeastaan kaksi, hän vitsailee.
Pian Isoveli
kutsuu Timon päiväkirjahuoneeseen ja huomauttaa tätä
sääntörikkeestä - päiväkirjahuoneen
asioista ei saa puhua muiden asukkaiden kanssa.
Timo on hämmästynyt. Hän tietää kyllä
kyseisen säännön mutta ei lainkaan tajunnut rikkovansa
sitä puhuessaan Hannan kanssa. –Loppui puheenaiheet, hän
sanoo ja pyytää anteeksi vahinkoaan.
Isoveli kertoo rikkomusta seuraavan rangaistuksen, johon palataan
vasta myöhemmin.
-Ai että ootte mukavia, Timo murisee lähtiessään.
–Ensin on niin kivaa ja sitten ei yhtään kivaa.
Iltapäivällä
asukkaat saavat ohjeet viikkosiivousta varten.
Antti ja Terhi toimivat tarkastajina ja he jakavat muille vastuualueet.
Kun asukkaat ryhtyvät työhön Isoveli soittaa taloon
musiikkia. Antti pohtii joko nyt on kyseessä heidän tilaamansa
musiikki-ilta.
-Tämä biisi on se musiikki-ilta, Lintsi vitsailee.
Musiikin
tauottua Tiina viihdyttää laulamalla Levottomasta Tuhkimosta kehittämäänsä siivouslaulua, joka
kertoo mikrokuituliinasta.
Samalla
kun Antti ja Terhi tekevät tarkastusta talossa he etsivät
myö kuollutta kulmaa. Antti epäilee sen olevan poikien
makuuhuoneen oven takana. Kun oven avaa äärimmilleen sen
ja seinän väliin jää kolmion muotoinen tila,
jonne yksikään kamera ei vaikuta yltävän.
-Runkkauskolmio, Timo innostuu kuultuaan asiasta. –Hanna! hän
kutsuu heti kultaansa mukaan piilopaikkaan.
Illan tullessa
Perttu ja Mika ovat tupakalla ja tarkkailevat lasin läpi muita
asukkaita. He ovat kauhistelevinaan muiden käytöstä
ja miettivät paljonko Minnalla on teippiä mukanaan. Kenkiä
pidetään jenkkityyliin jaloissa ja jopa tuolilla. Jollain
on jalkaa pöydällä, varpaita raavitaan, selkä
on ikkunaan päin ja vaikka mitä. –Vakavia rikkeitä,
pojat tuumivat.
Lopulta poikien pokka pettää. –Mitä! Nyt siellä
kaivetaan korvaa ja pyyhitään sormi tuoliin, he hekottavat.
Sisällä
he antavat raportin näkemästään. –Hanna teki
törkeimmät. Kaivo korvaa ja pyyhki tuoliin, Mika paljastaa.
-Enkä ole kaivanut korvaa, Hanna kiistää tiukasti.
-Uusitkin sen ja heitit lattialle, Mika esitelmöi. –Perttu
voi todistaa.
-Tekniikan pojat, laittakaa se tulee tv:stä uusintana, Perttu
pyytää.
-En varmasti ole kaivanut korvaa, Hanna inttää vastaan.
Kathy on
nukkunut jo monta tuntia. Muut päättävät herättää
hänet. Lintsi kaappaa tytön sängystä ja kantaa
olohuoneen sohvalle.
Kathy on loistavalla tuulella, hän on juuri nähnyt unta
heidän olleen laivalla!
-Se uppos ja kaikki hukuttiin, Lintsi veikkaa tapahtumia.
Kathy kertoo
Terhille ja Tiinalle sekä unen että herätyksen olleen
aivan mahtavia.
Tytöt puhuvat talon tunnelmasta. Se on heistä helpottunut
ja toivovat tunteen myös pysyvän.
Kathy tunnustaa ettei hän aina tunne oloaan tervetulleeksi
keskusteluihin etenkin silloin jos hän menee paikalle kesken
keskustelun. Terhistä asia on aivan luonnollinen jos toiset
eivät heti kerro, mistä asiasta toiset ovat olleet puhumassa.
Hanna ja
Minna puhuvat tyttöjen makuuhuoneessa Kathysta. Hanna ei pidä
tästä ja on hiukan mustasukkainenkin Timon takia. Mutta
jos tilanteet Kathyn seurassa alkavat ahdistaa, Hanna vain lähtee
pois paikalta. Minna kertoo Terhin sanoneen, että kaikista
ärsyttävistä asioista tulisi puhua.
Minna ja Hanna ovat kuitenkin sitä mieltä ettei kaikesta
vaan voi puhua, etenkään silloin jos toisen persoonallisuudessa
on jotain heitä rasittavaa. Eivät he voi pyytää
jotakuta muuttumaan heidän mieleiseksi. Sellaisista asioista
ei Hannan mielestä pidä puhua myöskään
siksi että asia on kiinni hänen omasta asenteesta ja vika
siis hänessä itsessään, ei siinä toisessa.
Kathy keskeyttää keskustelun tullessaan huoneeseen ja
tytöt vaihtavat puheenaihetta.
-Keskeytinkö jotain pahasti? hän kysyy.
-Et, Minna vastaa ja kertoo heidän vain jumittuneen löhöilemään.
Keskustelu kääntyy Antin tekemään sämpylätaikinaan.
Antti, Perttu
ja Hanna ovat tilanneet yhdessä kolme litraa viiniä ja
he miettivät joisivatko sen samana iltana. –Juokaa vaan, ootte
valmiiksi sekaisin, Minna sanoo.
-Ette varmaan pysty syömään pelinappulaa, Perttu
yllyttää muita pöydän ympärillä istuvia.
-En kyllä haluaiskaan, Minna nauraa.
Kolmikko päättää äänestää
juomisesta. Heidän yllätykseksi nimenomaan kaikki muut
asukkat äänestävät asian puolesta kun asianomaiset
itse ovat epäileviä. –Mä luulin, että vaan me
kolme äänestetään, Hanna huomauttaa.
Enemmistö
on kuitenkin puhunut ja he ottavat pöntön esiin ja jakavat
sen kolmeen litran kannuun. Hanna ottaa sentään itselleen
lasin, mutta pojat juovat suoraan kannuistaan. Kolmikko kippistää.
Perttu lähtee tupakalle ja saa seuraa Antikseen. Terassilla
heistä on hiukan outoa kun muut ovat selvinpäin ja he
juopottelevat. Kumpikin haikailee pois talosta ja baariin päättämään
itse drinkkitilauksistaan.
Hanna liittyy seuraan ja he pohtivat muiden varmasti oikein odottavan
heidän hölmöilevän jotain.
Terhi on
liittänyt narut Kathyn jonglööripalloihin, Tiina
yrittää heilutella niitä taidokkaasti ilmassa, mutta
onnistuu ensisijaisesti osumaan omaan takaraivoonsa. Pienen harjoittelun
jälkeen homma alkaa kuitenkin sujumaan.
Seuraavana vuorossa on Timo. –Missä tässä on jarrut,
mies huutaa vauhtiin päästyään. Muut nauravat,
etteivät he ole ikinä nähneet Timoa niin keskittyneenä.
Sitten on Pertun vuoro. –Kiville, kiville! muut kannustavat hänen
suorituksensa aikana. Omille kivilleen Perttu ei osu, mutta lopuksi
narut ovat mennä solmuun.
Suurin osa
asukkaista on mennyt sisälle kun Perttu ja Antti pulikoivat
paljussa. He ovat juoneet viininsä alle puolessatoista tunnissa.
–Kyllä äiti on teistä taas ylepä, Hanna sanoo
paljun vierestä.
-Siellä se meidän poika on! pojat imitoivat kun Hanna
huomaa veden olevan oikeasti kuumaa.
-Täällä on niin kuuma meininki, Perttu mainostaa.
–Onneksi meitä ei kuvata.
Pojat tuumivat viinikannujen tyhjentämisen toimineen samaan
tahtiin kuin teetä olisivat juoneet ja yrittävät
houkutella Hannaa seuraksi veteen.
42. päivä
Hetkin puolen
yön jälkeen ja Hanna liittyy seurueeseen. Timo seisoo
vieressä tarkkailemassa tilannetta. –Timokin puljuun, eikun
paljuun, Perttu kehottaa.
Antti miettii voiko kuuma vesi olla vain fyysinen harha ja Hanna
haluaa tietää ottaako Timo hänet viereensä nukkumaan.
-Katotaan, Timo vastaa.
-Eli ei ota, Hanna tokaisee nyrpeänä.
Timo menee
sisälle ja pistäytyy tyttöjen makuuhuoneessa, siellä
on Kathy jonka jalassa on puoleen sääreen yltävät
musta-valkoraidalliset sukat. –Karut sukat, Timo huomauttaa ja miettii
nukkumaan menoa. Tosin seuraavana aamuna ei tarvitsisi herätä
ennen kymmentä.
Paljussa
Hanna kertoo pojille olevansa todella kiinnostunut Estonian uppoamisesta.
Hän on lukenut asiasta kaiken mahdollisen kirjallisuuden ja
nähnyt ystäviensä ottamia kuvia laivasta pian uppoamisen
jälkeen. Kaverit olivat sukeltaneet laivalle jo ennen varsinaisten
tutkimusten alkamista. Hannalla on teoria tapahtuneesta, mutta hän
ei jaksa kertoa sitä. Hän on kuitenkin vakuuttunut siitä,
että laiva räjäytettiin tahallisesti, ilman näkemiään
kuvia hän ei sitä jaksaisi uskoa.
Timo on
tyttöjen huoneessa ja pytää näitä kertomaan
tyttöjen juttuja.
Samalla Hanna uskoutuu pojille paljussa olevansa erittäin skeptinen
hänen ja Timon jutun toimivuudesta talon ulkopuolella, vaikka
toki toivoo sen onnistuvan sielläkin. Tunteet talossa ja ulkopuolella
ovat vaan kovin erilaiset.
Antti kertoo tämän olleen syynä siihen miksi hän
ja Iina ottivat asenteekseen sinkkuna tultiin, sinkkuna mennään.
Antti on varma, että hän ja Iina tulevat tapaamaan myös
talon ulkopuolella, mutta suhteen laadusta hän ei voi sanoa
mitään.
Talossa olo on kuitenkin koko heidän maailmansa, eikä
heillä ole ollut edes mahdollisuutta nähdä muita
ihmisiä.
Kun kolmikko
selviää pois kylvystään Hanna löytää
Timon vuoteeltaan Tiinan vierestä ja kiepsahtaa tämän
päälle. –Milloin me nukutaan tässä kolmistaan?
hän utelee. –Nyt, heti, kohta. No ei.
Tiina ottaa peittonsa ja lähtee olohuoneeseen. Pian Terhi,
Minna ja Kathy seuraavat häntä. –Täältä
hävisi kaikki, Hanna huomaa.
Mika löytää
nelikon sohvalta. Hänestä on kauniisti ajateltu, että
pari saa omaa rauhaa.
Hanna ja Timo tulevat kuitenkin nopeasti sohvalle. –Arvostan tätä
ja olette kilttejä, Hanna kiittelee.
-Jos joku kerran saa, niin annetaan mahdollisuus, Minna vitsailee.
Hanna kertoo ettei mitään ehtinyt tapahtua. –Voi, voi
teidän kanssa. Arvostan suuresti. Me mennään poikien
huoneeseen, siellä ketään ei kiinnosta, Hanna ehdottaa.
-Vissiin mä tuun teidän kaa nukkumaan, hän jatkaa
Timon ilmeen nähtyään.
Kaksikko
katsoo parhaaksi jäädä sohvalle tyttöjen mentyä
ja harrastavat kolmannen kerran seksiä päiväpeiton
suojissa.
-Kaikki kamerat kattoo meitä paitsi yksi, Hanna huomioi tapahtuman
jälkeen.
-Ei täällä vissiin tapahdu muutakaan, Timo huomauttaa.
-Ei täälläkään, Hanna hihkaisee. –Hei come
on!
[Talo
08.10.2005, Subtv 09.10.2005]
Aamulla
Antti ja Minna utelevat Hannalta, onko talossa nähty yöllä
irstailushow. –Ihan tarpeeks, Hanna vihjaa.
-Ootko sä taas? Antti utelee.
-Mitäs luulet?
-Pistät paremmaks kuin Ripsis ja Antti, Minna nauraa.
-Kiitti vaan, siinä meni sekin, Antti huokaa.
-Ilmankos sulla riittääkin tota energiaa, Minna kiusaa
pyykillaä olevaa Hannaa.
-Ja Timolla ei, hän vastaa.
Asukkaat
odottavat tilaamansa musapakettia. –Se tulee ilta kuudesta aamu
kahdeksaan, Perttu vitsailee. –Kuuden tunnin cd Pavarottia. Jos
haluaa sen hiljaseks, se maksaa viiskymppiä.
Mika on
tehnyt asukkaille persoonallisuustestin eläimien avulla, vuorossa
ovat Hanna ja Perttu. Mika pyytää kumpaakin sanomaan eläimen
ja kuvailemaan sitä.
-Apina, Perttu sanoo. –Se hyppii puissa, syö banaaneja ja raapii
kainaloita. Se on semmonen skidi. Kävelee pää kyyryssä.
Ei aja partaa eikä kä suihkussa.
Hanna valitsee koiran. –Se on pieni, haukkuu, syö ja kakkaa.
Ne on ihania.
Mika käskee valitsemaan toisen eläimen. –Kani, Hanna sanoo.
–Se on karvainen. En kehtaa sanoa mitä tulee ensin mieleen.
-Se nimenomaan pitää sanoa, Mika neuvoo.
-Ne panee, syö ja hyppii.
Pertun valinta on norsu. –Iso ja ne haistelee pikku norsujen perseitä
ja syö pä,hkinöitä. Norsut on hengailijoita.
Heidän tulee valita kolmas eläin. –Kuttu, Perttu valitsee.
–Sekin on hengailija. koiran kokoinen.
Mika pytää Perttua kuvaamaan kuttua adjektiivein. –Mikä
on adjektiivi? Perttu kysyy. –Valkoinen, hän keksii sanan tarkoituksen
kuultuaan. Lisäksi mieleen tulee vuohenmaito.
-Kirahvi, Hanna sanoo. –Pitkä kaula. Juoksee kovaa. Ne on kurkottajia.
Viimein Mika kertoo testin tulkinnan. –Ensimmäinen eläin
kuvaa sitä miten näet itsesi.
-Ai, tää sattuu, Perttu sanoo.
-Toinen eläin kertoo millaisena muut näkevät sinut.
Muut repeävät nauruun. –Bunny, bunny, he kiusaavat Hannaa
tämän luonnehdinnasta kanista.
-Kolmas kertoo siitä, millaiseksi haluatte tulla, Mika päättää.
-Mitä ne kanit tekeekään? Minna kysyy Hannalta.
-Ne panee, Hanna toistaa.
Perttu,
Antti ja Mika ovat ulkona ja Antti opettelee pallottelua Terhin
kehittämällä lelulla. Pertun mielestä moisesta
tulee mieleen lähinnä hipit ja rastapäät. Pian
kolmikko jammailee pitkin terassia. –Jamma-jamma-jammaa, Mika vetää
tahtia.
Pian Mika kokeilee temppuilua ja nauraa yksin itselleen kun on sotkeutua
täysin naruihin.
Hanna ja
Timo ovat kiivenneet pihalla olevalle kivelle ja matkivat lintuja.
Tiina kertoo heille olevansa Antin ja Lintsin uusi valinta kiusattavaksi.
Hanna hehkuttaa, ettei hän ole ikinä ollut niin mukavilla
treffeillä.
Hanna käy
esittämässä päiväkirjahuoneessa toiveen
että jos Isoveli aikoo rankaista häntä keskustelusta
Timon kanssa, niin Hanna haluaa henkilökohtaisen rangaistuksen.
Ennen kaikkea hän toivoo, ettei musiikkipaketti jää
tulemaan rangaistuksena kun kaikki ovat sitä niin kovasti odottaneet.
Aikaisemmin
asukkaat ovat puhuneet piirtämisestä ja voiko sitä
taitoa arvostella. Minna on väittänyt kovasti, että
hän ei osaa piirtää yhtään mitään
muiden vastaväitteistä huolimatta. Tiina ja Terhi puhuvat
keskustelusta saunssa.
-Miten ne keskustelut menee aina siihen, että jotkut ihmiset
ovat aina oikeassa, Terhi kummastelee. –Sori ei oo, asioista on
monta mielipidettä.
Tiina on samaa mieltä asiasta.
Pian puhe kääntyy talon pareihin, kumpikaan naisista ei
usko Hannan ja Timon suhteen kestävän talon ulkopuolella,
koska Timo on hupakko ja Hanna taas mustasukkainen. Iinan ja Antin
suhteen he näkevät mahdollisempana myös siksi, että
he asuvat lähekkäin.
Terhi on huomioinut Kathyn kiinnostuneen Antista ja hänestä
heistäkin voisi tulla jotain. –Kathy haluaa sitä hirveästi,
Terhi sanoo.
Tiina ei ole kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta aikoo tarkkailla
paria jatkossa. –Tarkkailurinki, tytöt hihttävät.
Terhi miettii muitakin vaihtoehtoja. –Minna ja Antti.
Kumpikaan ei kuitenkaan usko että Minnasta olisi siihen, Antista
kyllä.
Pojat ovat
levottomalla tuulella saunavuorollaan. Paljussa muut hämmästelevät
Pertun pallien kokoa. –Nää on todellakin hirmuset, mies
nauraa itsekin.
Saunan puolella hän huomaa kauhan olevan loistavan kokoinen
kuppi niille ja käskee muidenkin poikien sovittaa. Muut huomaavat
hänen olevan oikeassa. Antti innostuu esittään asiaa
kameroillekin, jotta kotikatsomotkin näkevät.
Jäähyllä
ollessa Perttu kuulee totuuden päiväpeitostaaan. –Pantiin
sen alla, Timo paljastaa.
-Ilmankos leijailikin kiiman tuoksua, Mika vitsailee.
-Mä haistelen sitä koko ensi yön, Perttu uhoaa.
Timo hämmästelee peiton suurta kokoa. –Ei muuta kun kimppaan
mukaan, Mika jatkaa.
Samaan aikaan Hanna kertoo sisällä Minnalle, että
hän olisi voinut olla ilman seksiäkin, mutta samapa tuo.
Poikien
vuoro alkaa olla lopuillaan. Muut ovat ulkona kun Timo on edelleen
saunassa, tulleessaan ulos hän kertoo tekosistaan. –Ihan vaan
jos keventäs tätä masentunutta tunnelmaa niin runkkasin
äsken.
-Ja kaveri on saanu pillua, muut piruilevat käsiään
taputtaen.
Hän suosittelee sitä muillekin, sillä tunne on vapauttava.
–Ajattelin kokeilla millasta se täälläkin on, hän
perustelee.
Ilosanoma kiirii pian sisälle taloon. –Timollahan siihen kaikista
suurin tarve onkin, Minna nauraa.
Tytöt miettivät selibaatin olevan pojille vaikeampi kuin
tytöille.
Tytöt
sanovat pojille, että jos muutkin runkkaavat, niin kannustaakseen
heitä, he näyttävät tissinsä. Pojilla on
17+3, eli 20 minuuttia aikaa tehdä päätös. Perttu
on ainoa joka harkitsee asiaa.
Pertullekin muistuu mieleen osan tytöistä olleen edellisenä
viikonloppuna altaassa ilman liivejä. Aihe kääntyy
luontevasti etenkin Kathyn tisseihin. –On sillä pieni perse
niihin verraten, Perttu tokaisee suoraan tyyliinsä. –Mutta
ruma naama. No ei nyt, hän repeää nauruun.
Musiikkipakettia
ei kuulu. Terhi haaveilee tanssimisesta värivaloissa ja savussa.
–Täällä tulee ihan aivokuolleeks, hän valittaa.
-Hulluksi, Tiina lisää.
Tytöt kaipailevat kirjoja takaisin, mutta epäilevät
etteivät tule saamaan niitä koskaan takaisin.
Minna tulee huoneeseen ja miettii onko joku saanut rangaistuksen,
jonka takia musapakettia ei ole tullut. Terhi on kuitenkin sitä
mieltä, että asianomainen voisi sanoa asiasta sillä
taatusti asukas itse on tietoinen. –Hannahan siellä on käynyt
tänään, Tiina huomauttaa.
Antti ja Tiina esittävät pyynnön taas Mörkö se lähti
piiriin -sävelin
mutta omin sanoin. –Kohta ammutaan kaikki, Antti päättää
laulun. –Tapa se vitun Isoveli.
-Mulla on jo köysi valmis, Mika kuitenkin jatkaa.
Puoli yhdentoista
aikaan Antti tulee poikien huoneeseen, paiskaa oven kii ja menee
kameran luo. –Vittuuko siinä tuijotat, hän äksyilee
leikillään. –Niin just sinä.
[Talo
09.10.2005, Subtv 10.10.2005]
43. päivä
Kuudennen
viikon viimeisenä aamuna Minna ja Antti puhuvat talon tunnelmasta
menneellä viikolla. Antti on ihmeissään siitä,
että asukkaat ovat viettäneet enemmän aikaa yhdessä
Iinan häädön jälkeen.
Minna on huomannut saman ja hän kertoo asian olleen ihan itsestäänkin
kii ja omasta puolesta antaneensa muille tilaisuuden Iinan lähdettyä.
Hän sanoo naisille käyvän usein niin, että jostakusta
tulee helposti se bestis, johon sitten tukeutuu joka tilanteessa
ja jonka kanssa aikaansa viettää.
Antti ajattelee hänen ja Iinan todella häirinneen muita
enemmän kuin hän olisi voinut kuvitellakaan, vaikka he
juuri siksi yrittivät välttää liiallista yhdessä
oloa. Muiden tyttöjen on ehkä nyt ollut helpompi puhua
hänen kanssaan.
Perttu,
joka ei yleensä halua halailla halaa Minnan kanssa. –Tänään
pääsee kosketukseen ulkomaailmaan Mari Kakon kanssa, mies
iloitsee. Hän vaan ei enää muista minkä näköinen
Mari oikeastaan oli. –Mutta kuulostaa hyvältä, Perttu
lisää.
Kathy muistuttaa kaikkien talon tyttöjen olevan paremman näköisä
kuin Mari.
Terhi leikkaa
Timon hiuksia. Timo kertoo, ettei häntä haittaisi nimettynä
oleminen. Silloin olisi ainakin jotain mitä odottaa.
Iltapäivällä
pojat puhuvat makuuhuoneessa Kathyn rinnoista. –Joskus ne on oikein
siinä edessä, Antti pohtii.
-Istuu siinä sohvalla, että terve, Mika naureskelee.
-Vaikka en tissi-ihminen olekaan, niin kyllähän ne huomaa,
Antti lisää ja utelee pojilta kuinka nopeasti nämä
uskovat saavansa naista talosta lähdön jälkeen ja
aikovatko mahdollisesti turvautua johonkin tuttuun naiseen.
Perttu uskoo tuurin käyvän viikon sisällä.
-Jos hyvin käy, Mika lisää. Ensimmäisenä
iltana pojat eivät kuitenkaan usko vielä tuurin käyvän.
Vanhoihin tuttuihin tukeutuminen voi olla epävarmaa, sillä
nämä,hän ovat saattaneet alkaa seurustelemaan tai
voineet pahimmassa tapauksessa mennä vaikka naimisiin heidän
ollessaan talossa.
-Antin naiset on alkanut seurustella sen kavereiden kaa, Perttu
nauraa. –Pääsee samalle jaolle.
Perttu pohtii
naisihannettaan Isoveljen kanssa. –Kyllähän naisen ulkonäöllä
on merkitystä, hän tunnustaa. –Se on kuin makuaisti. Toinen
maistuu hyvälle ja toinen pahalle. Näyttää hyvältä,
tuntuu pahalle. Tuntuu hyvälle, näyttää pahalta.
Välimaastoon jees jees.
Pertusta on plussaa jos hiuksissa on erivärejä. Langanlaiha
ei tarvitse olla. Rasvaa saa olla vähän, ei liikaa. –Ei
mikään McDonald´s kaunotar.
Hanna ja
Minna puhuvat Hannan ja Timon suhteesta sekä vertaavat sitä
Antin ja Iinan tilanteeseen. Hanna muistelee muiden aina lähteneen
heidän luota pois aluksi, jotta jäivät kahden. Minna
pohtii häiritsikö Antin ja Iinan yhdessä olo juuri
siksi, että nämä eivät olleet yhdessä yhtä
avoimesti kuin Hanna ja Timo.
Naiset kuitenkin toteavat että näihin kysymyksiin he eivät
tule saamaan vastauksia talossa ollessaan.
Perttu esitelmöi
muille pornolehden ostosta. –Kää,ritään rullalle,
mennään tiskille, pyydetään punainen marlboro,
heitetään lehti tiskiin. Huono vaan taitella kun siinä
on yleensä DVD mukana. Katotaan hyllyjä, jengi lähtee
röökille ja heti lähtee Jallut ja Kallet – muovikassi
kiitos.
Samaan aikaan Mika kertoo Kathylle lainanneensa 9-vuotiaana kirjastosta
kirjan Rakasta
hellästi,
missä oli ollut melko pornoja kuvia. Hän oli unohtanut
palauttaa kirjan ja perässä tuli kirje, mutta Mika muisteli
jo palauttaneensa opuksen. Lopulta kirjastosta oli soitettu ja nainen
oli pyytänyt Mikan äitiä välittämään
pojalle viestin, että voisiko tämä palauttaa kyseisen
kirjan.
Äiti oli palauttanut sen, maksanut maksun ja ollut ihan hiilenä
Mikalle: -Viimeinen kerta kun sun pornokirjoja kirjastoon vien.
Asukkaat
miettivät kiljun keittämistä. –Tehdään
simaa, Perttu innostuu. –Onks meillä sitruunoita?
Muut nauravat, kun Perttu ei ole tajunnut heidän tarkoitusperiään.
–Mitään vitun simaa tehdä torvi, Mika nauraa.
-Simaa? Simaa… Siis simaa! Perttu tajuaa. –Vähän jäljessä.
Siis simaa.
-Saiskohan paprikoista tehtyä? Timo pohtii piruillen Mikalle,
joka on aikaisemmin kertonut tarinan, miksi vihaa paprikaa.
-EI SAA! Mika sanoo tiukasti. –Otan siman erikseen.
-Paprikaa siivilöitynä, Perttu nauraa.
Asukkaat pohtivat vaihtoehtoja eri mehuista ja päätyvät
omenamehuun.
Perttu kertoo kaverinsa laittaneen marjojen puutteessa kerran booliin
herne-maissi-paprikasekoituksen. –Jotain kalapuikkoja kelluis, mies
nauraa. –Taas tuli tää kohtaus.
Naiset valmistautuvat
iltaa varten ja Terhillä on paniikki. –Pitää hulluna
tsempata, hän sanoo Hannalle. –Pakon eessä pitää
olla tosi hauska.
Molemmat ovat sitä mieltä että kumpikin heistä
on ollut talossa normaalia hiljaisempi.
Terhistä parhaita ovat olleet yölliset keskustelut, joita
hän on käynyt Hannan ja Tiinan kanssa.
Kathy taas on tupakalla Pertun kanssa –Pari tuntia siihen kun saa
taas kuulla oman nimensä, Kathy miettii.
-Niin.
–Noh, mikäs siinä. Mielellään sitä kuuntelee,
kiva nimihän se on.
Tiina pohtii
tunnelman talossa olevan ihan erilainen kuin edeltävällä
kerralla. –Kun täällä oli vielä Iina. Nyt on
taas uus tilanne.
Terhi ja Tiina pohtivat, että asukkaat ovat olleet enemmän
yhdessä Iinan lähdettyä. Tiinasta hän on menneen
viikon aikana oppinut tuntemaan Anttia enemmän kuin edeltävinä
viitenä viikkona yhteensä. Terhi kertoo vihjanneensa,
että talossa on paljon muitakin kivoja, tutustumisen arvoisia
tyttöjä. Naiset miettivät ulkonäköään.
Kathy miettii näyttävätkö hänen olkapäänsä
leveiltä kun Terhi ja Tiina taas miettivät paitojaan.
–Näytät hemaisevalta, Tiina kehuu Terhiä.
-Tylsältä.
-Et.
-Jos joutuu ehdolle, joutuu nakuilemaan koko vitun viikon, Terhi
sanoo ja tytöt nauravat. –Vähän väliä hupsis.
Asukkaat
ovat kerääntyneet sohvalle suoran lähetyksen ajaksi.
Haastattelujen välillä Perttu kysyy muilta miltä
tuntuu nyt olla espoolainen.
Mikasta taloyhtiö ei oikein hoida hommia.
Kaikki innostuvat etsimään epäkohtia: Lämmintä
vettä ei aina tule, roskia ei viedä, valot syttyy ja sammuu
miten sattuu, hanat irtoaa, ovet on lukossa, Shampoo ei pysy seinässä,
sauna lämpiä milloin sattuu, kauppaan pääsee
silloin tällöin, naulakot ei pysy seinässä,
tv:stä ei tule mitään, naapurit eivä tule tervehtimään,
eivät tuo heille mitään eivätkä nouda asukkaiden
heille leipomia sämpylöitä.
Haastattelujen
välillä Hanna, Kathy, Perttu ja Mika käyvät
terassilla ja puhuvat heille esitetyistä kysymyksistä.
Hanna ihmettelee hänelle esitettyä kysymystä hänen
kynsien uhrauksesta. –Must on varmaan tehty just semmonen bimbo,
hän epäilee kuva joka hänestä on mahdollisesti
katsojille annettu. Hanna kertoo, että normaalisti hänellä
ei edes ole pitkiä kynsiä, sillä se ei ole koulussa
sallittua. Muutenkin hänestä olisi bimbompaa heittää
koripalloa pitkillä kynsillä.
-Tai jättää kokonaan heittämättä,
Mika huomauttaa.
Vihdoin
Mari luettelee nimetyt. –Hanna.
Perttu naurattaa ihmisiäilmeilemällä ja pyörittelemällä
silmiään. –Olipas se hauskaa, Timo toteaa.
Perttu huomauttaa ihmisten nauravan hänen ilmeilleen, ei Hannan
nimeämiselle.
-Ja Kathy.
Perttu vaikuttaa jo lähes hämmästyneeltä ja
Antti on nostamassa tämän kättä ylös voiton
merkiksi.
-Ja Perttu, Mari päättää.
-No niin tulihan se sieltä, hyvä, kiitos, Perttu kiittää.
-Meitsi on kestosuosikki.
Isoveli ottaa kuitenkin yhteyden taloon ja ilmoittaa Hannan ja Timon
rikkoneen sääntöjä. Hannan rangaistus on, että
tilattu musapaketti on peruttu.
-Timo, Isoveli jatkaa.
-Joutuu jalkapuuhun, muut vitsailevat.
-Myös sinä joudut yleisöäänestykseen.
-Mielenkiintoinen ratkaisu, Timo toteaa.
-Ohoh, panokset kovenee, Perttu huomaa.
-Hauskaa musailtaa teille, Hanna toivottaa.
-Ens viikolla on viis nimettynä, Perttu naureskelee nimettyjen
määrän kasvua.
Hanna ei
haluaisi halailla ihmisten kanssa tulosten selvittyä, hän
puhuu tilanteesta Timon kanssa. –Ei yllätys, Hanna sanoo ja
kertoo osanneensa odottaa rangaistusta.
-Big Brother lupasi palata asiaan ja Big Brother palasi asiaan,
Timo toteaa ja kertoo, että hänestä ihmiset luulevat
hänellä olevan huono mieli vaikka oikeasti ei olekaan.
Kaksikko toteaa, ettei kumpikaan heistä ole pahoillaan nimetyksi
joutumisesta.
-Mä tykkään susta, Timo tunnustaa.
-Hyvä että joku.
-Aika kiva, että oot täällä.
-Samoin.
Samaan aikaan terassilla Kathy ennustaa äänestyksestä
tulevan tiukan, koska äänet jakaantuvat usealle ihmiselle.
Myöhemmin
pariskunta kiipeää kivelle miettimään tilannetta.
Hanna kertoo, että häntä inhottaa kun hänet
nimenneet ihmiset tulevat halaamaan, sillä hän olettaa
tietävänsä tekijät.
Timo muistuttaa kultaansa, että ihmiset eivät välttämättä
tiedä kenet nimeäisivät, mutta se on kuitenkin pakko
tehdä.
Hanna vastaa, ettei hänelläkään mitään
ketään vastaan ole, mutta nimeämisiä silti tarvitse
miettiä.
Tiina käy
päiväkirjahuoneessa pohtimassa tunnelmaa, se ei ole yhtä
surullinen kuin kaksi viikkoa sitten, eikä kukaan itke kuten
silloin.
Hän otaksui kolmen nimetyn ihmisen olevankin äänestyksessä
ja kertoo, että häntä suututtaa musapaketin häviäminen.
–Sääntöjä rikkovien pitäisi ehkä lähteä,
Tiina huomauttaa. – Muilla kivempaa. Me, jotka emme riko sääntöjä,
voidaan saada kaikkia juttuja joita ansaitaan.
Hanna kertoo
Timolle olevansa huolissaan siitä, että tämä
iskee jonkun muun hänen lähdettyään. –Kathyn
tai Terhin.
--Keitä täällä olikaan muita? Timo kysyy.
-Minna ja Tiina on varattuja. Et muista muita ihmisiä?
-En voi muistaa. Olen keskittynyt tiettyihin seikkoihin.
Timo opettaa Hannaa purkamaan patoutumia huutamalla läheiselle
kameralle: -Haistakaa tekin vittu paska. Pari purkaakin tunteitaan
vuoroin oikein tunteella. Mika auttaa heitä myös. –Mä
tiedän vittu missä sä asut, hän huutaa takaisin
Hannalle. –Mutsis käyttää monoja, hän jatkaa.
-Haista säkin vittu paska, kaljupää homo, Hanna huutaa
takaisin.
-Helpottikse? Mika kysyy nauraen.
Timo epäilee joutuneensa muutenkin nimetyksi, mutta asia on
kerrottu hänelle tahalleen näin, tai muuten kyseessä
on hänestä ollut härski rangaistus.
Hannasta asia ei välttämättä ole niin.
-On se niin, Timo väittää ja kertoo, ettei hän
aio kilpailla Hannaa vastaan.
-Kilpailet nytkin.
-En.
-Kilpailet kokoajan.
Molemmat ovat varmoja, että Perttu ei tule häädetyksi
ja muutenkin Hannasta tytöt ovat heikommilla poikia vastaan.
Hanna näkee tilanteen hänen ja Kathyn välisenä
ja on varma että tulee häädetyksi, sillä myös
Iinalle kävi niin Kathya vastaan.
Terhi ja
Tiina ovat sisällä pelaamassa ja miettivät tiesikö
Timo mahdollisesti ennakkoon joutuvansa nimetyksi. –Ei varmasti,
Tiina puuskahtaa.
Antti, Mika,
Perttu ja Kathy pelleilevät terassilla Kathyn rintojen kustannuksella
ja Kathy kaataa heidän päälleen vettä. Hanna
ja Timo seuraavat tapahtumia kiveltä. –Se oon vissiin minä
joka lähden, jos en rupee tekee tota samaa, Hanna sanoo.
-Ala, Timo ehdottaa.
Hanna on kuitenkin varma, ettei Timo oikeasti halua hänen esittelevän
tissejään muille pojille. –Rupeen askartelee, laulaa ja
näyttämään tissejä, Hanna suunnittelee.
-Kyllä sillä pärjä pitkälle.
-Mä luulen kans.
Timo kä
päiväkirjahuoneessa puhumassa rangaistuksestaan. Hän
sanoo olevansa varma, että on saanut vähintään
yhtä paljon nimeämispisteitä kuin muutkin nimetyt.
Rangaistuksella haetaan vain draamaa. –En aio kilpailla Hannaa vastaan,
Timo ilmoittaa. –Olen niin sanonut, enkä niin aio tehdä.
Huomiseen mennessä tulen ilmoittamaan hyvin syin, että
lähden vapaaehtoisesti.
Timo kertoo toisen vaihtoehdon olevan sen, että hän odottaa
sunnuntaihin ja lähtee Hannan perässä vapaaehtoisesti,
mutta toisaalta hän ei halua odottaa sinne asti. –Kun ajattelee
kaikkia neljää nimettyä, en halua olla se joka vie
ääniä pois muilta. Ainakaan Hannalta.
Poikien
makuuhuoneessa puhutaan Mikan salaisuuksista. –Mika haluaisi puristaa
Kathyn tissejä ja Perttu on homo, paikallaolijat luettelevat.
-Se ei ole salaisuus, Perttu huomauttaa jälkimmäisestä.
-Haluaisi silittää Tiinan pimppiä, Kathy paljastaa
talon isän ajatuksia.
-Hyi saatana, Perttu nauraa.
Antti kertoo Lintsin toivovan seuraavan tehtävän liittyvän
seksiin.
-Kaikki panee keskenään, Kathy innostuu. -20 tuntia päivässä.
Kun muut
puhuvat poikien huoneessa, ovat Hanna ja Minna käsikkäin
sohvalla. Hanna kertoo tuntemusten olevan ihan hyvät, mutta
ihmisten halailu tuo ahdistavan olon. Samalla hän kertoo tietävänsä
asukkaista kolme ihmistä, jotka eivät häntä
ole nimenneet.
Poikien
huoneessa puhe on kääntynyt menetettyyn musiikkipakettiin.
Timosta asia ei ole niin suuri kun rikkeiden takia on menetetty
100 euroakin budjetista. Tiina sanoo suoraan, että häntä
musiikkipaketin menettäminen ärsyttää. Hän
ihmetteleekin, miksi sääntöjä ei voida noudattaa.
Kun raja on tiedossa, niin miksi mennä sen yli?
Antti kertoo ottaneensa opikseen rikkeistään ja miettii
nyt hiukan sanomisiaan etukäteen. Tiina esitelmöi myös
yhteisten rahojen käytöstä. Osa rahoista on sitä,
millä hankitaan jotain yhteistä kivaa kuten elokuva- tai
musiikkipaketteja ja osa taas sitä toista rahaa, jolla voidaan
ostaa asukkaille vaikka tupakkaa, jolloin nämä eivät
pääse esim. jaolle karkeista tms. herkuista, joita taas
hankitaan muille.
-Jos joku paketti otetaan, niin se on yhteinen. Turha sanoa ettei
voi katsoa elokuvaa, kun on saanut tupakkaa. Lintsi, tämä
asia on selvä. Minä olen sen päättänyt,
Tiina on sanovinaan vakavasti vaikka häntä jo naurattaakin.
-Nyt tuut kalju kattoo sitä leffaa, jos se rupee pyörii,
Perttu huikkaa vuoteeltaan Mikalle. –Poltat tupakkaa ja puhut paskaa
niinku tähänki asti ja se on siinä.
Kuudes viikko
talossa elää viimeisiä hetkiään. |