Kuudentena viikkotehtävänä asukkailla on
kulttuuria ja urheilua.
Suoritettavia urheilulajeja tehtävän aikana ovat koripallo,
naruhyppely, golf, leuanveto ja rekillä roikkuminen. Jokaisen
asukkaan tulee suoriutua lajista Isoveljen antamien ehtojen mukaisesti.
Lajeja harjoitellaan vain yhtä kerrallaan ja heti harjoittelun
jälkeen tapahtuu myös itse lajin suorittaminen ja vasta
sen jälkeen siirrytään seuraavaan lajin opetteluun.
Maanantaina
asukkaat saivat lisäksi lauluvihon ja heidän tulee opetella
kaikkien siinä olevien 17:sta kappaleen sanat ja sävelet.
Aikaa laulujen harjoitteluun heillä on periaatteessa tiistaihin
asti, jolloin Isoveli haluaa vihon takaisin. Laulamaan asukas joutuu
mikäli hän epäonnistuu urheilusuorituksessaan.
Jokaisen tehtävän yhteydessä arvotaan kuka asukas
joutuu esittämään minkäkin vihossa olleen kappaleen,
mikäli hän siis epäonnistuu tehtävän suorittamisessa.
Laulaminen suoritetaan sooloesityksenä. Arvostelun kohteena
on sanojen ja sävelen osaamisen lisäksi esityksen viihdyttävyys.
Asukkaat
panostivat viikkotehtävään peräti 70% viikkobudjetistaan.
Tiistaina
asukkaat suorittivat koripallonheiton. Päivällä he
saivat harjoitella ja varsinaisessa suorituksessa jokaisella oli
viisi heittoa, joista kolmen tuli mennä koriin. Aikaa heillä
oli yhteensä 10 minuuttia.
Kukaan asukkaista ei saanut kolmea koria, joten jokainen myös
lauloi hänelle arvotun kappaleen.
Yöllä
asukkaat herätettiin rekkiriipuntaa varten. Jokaisen tuli roikkua
siinä minuutin ajan, yhteensä kaikkien suorituksiin oli
aikaa 15 minuuttia.
Tämä sujui hyvin, sillä vain Tiina tippui alas ja
joutui laulamaan hänelle arvotun Paratiisin.
Keskiviikkona
oli vuorossa Mikan paraatilaji, leuanveto.
Asukkaat ehtivät puolessa tunnissa vetää yhteensä
119 leukaa, joista Mika yksin 50. Vaadittu yhteismäärä
oli 100.
Jos asukas ei saanut omalla vuorollaan yhtään leukaa hän
joutui korvaamaan sen laululla.
Seuraavana
yöllä suoritettiin tehtävän neljäs osio,
naruhyppy. Asukkaiden tuli puolessa tunnissa hypätä 2000
hyppyä. Mikäli omalla vuorollaan sai alle 10 hyppyä,
asukas joutui laulamaan.
Mika ei onnistunut kertaakaan vaan jokaisen yrityksen jälkeen
hän kiipesi lavalle laulamaan Känkkäränkkää.
Viidentenä
ja samalla viimeisenä osiona golf. Rata oli laitettu terassille
ja asukkailla oli käytössä kolme palloa ja tarkoituksena
saada hole in one.
Jos ei onnistunut, tuli asia paikata taas laulamalla.
Isoveli
antoi perjantaina arvion viikkotehtävästä.
Koripallo: Vain muutamat onnistuivat korin teossa, vaadittavaa määrää
ei saanut kukaan. Kathyn suoritus on kuitenkin kunniamaininnan arvoinen.
Kokonaisuutena suoritus oli säälittävä.
Laulusuoritukset olivat innokkaita ja rytmikkäitä. Aikaraja
tosin ylittyi, aikaa oli 10 minuuttia mutta asukkaat käyttivät
siihen 11 minuuttia ja 42 sekunttia, joten ensimmäinen osa
epäonnistui.
Rekillä roikkuminen: Tiinaa lukuun ottamatta kaikki onnistuivat.
Tiina kuitenkin paikkasi oman onnistumisen laulusuorituksellaan.
Toinen osio onnistui.
Leuanveto: Tavoitteeksi asetetut 100 leukaa suoritettiin pääosin
laulamalla. Kappaleita jätettiin myös laulamatta, jotta
paremmat pääsivät vuoroon. Lajin kiistaton kuningas
oli Mika. Yhteensä asukkaat saivat aikaan 119 leukaa. Kolmas
osio onnistui.
Naruhyppy: Tämän lajin kiistaton kuningas ei ollut Mika.
Kaikki 2000 hyppyä kuitenkin suoritettiin. Neljäs osio
onnistui.
Golf: Minna, Hanna, Timo ja Mika saivat hole in onen.
Lopullinen tuomio: Viikkotehtävä on onnistunut. |