Kolmas tehtävä on tuttu myös Brittien BB2:sta.
Jokaiselle asukkaalle on annettu oma kappale, jonka alkaessa soida
hänellä on 60 sekunttia aikaa ehtiä asukkaiden itse
rakentamalle tanssilavalle tanssimaan.
Asukkaille
voidaan soittaa myös yhteisiä kappaleita, jolloin heidän
kaikkien on tietenkin ehdittävä lavalle.
Tehtävä tulee kestämään 72 tuntia, jonka
aikana koska tahansa voi joku asukkaista joutua lavalle näyttämään
kykynsä parkettien partaveitsenä.
Panokseksi he ovat asettaneet 50% budjetistaan.
Isoveli
muuttaa hiukan tehtävän sääntöjä 18:sta
päivänä. Asukkaat saavat taloon naamiaisvaatteita
ja riemu on suuri.
Tytöille on mm. peruukkeja ja uutta vaatetusta, kun taas pojat
muuttuvat täysin. Antti A:sta tulee Aku Ankkaa muistuttava
seilori, Antti S. muuttuu Poliisiopisto elokuvien legendaarisen Blue Oyster baarin homo nahkavaatteineen
ja viiksineen. Mikasta tulee intiaani, Pertusta raksamies ja Timo
saa pukineekseen mielenkiintoisen vaaleanpunaisen takin.
Ideana vaatteille on se, että jos tähän asti yhteiskappaleen
esittäjä on nainen, on naisten mentävä lavalle.
Jos taas kappaleen esittää mies, on miesten ehdittävä
ajan puitteissa lavalle ja tietenkin jokaisen on oltava pukeutuneena
valitsemiinsa asusteisiin.
Joten käytännössä asukkaiden on koko ajan pidettävä
asut yllään ehtiäkseen ajoissa tanssiin.
Asukkaat
suoriutuvat onnistuneesti kolmannesta viikkotehtävästä. |

Asukkaiden kappaleet:
Antti A: Äidin pikkupoika
Antti S: Dancing Queen
Hanna: Barbie Girl
Iina: Neiti Groove
Kathy: American Idiot
Mika: The Trooper
Minna: Hey Mama
Perttu: Tsingis Khan
Terhi: Touch Me
Tiina: Girls just wanna have fun
Timo: Go West |