Kymmenes viikkotehtävä suoritetaan suorastaan
kuin armeija. Asukkaat muuttavat pihalle asumaan torstaihin puoleen
päivään asti. Sisälle he pääsevät
käymään vain ja ainoastaan päiväkirjahuoneessa
käyntien ajaksi.
Asukkaat
joutuvat nukkumaan pihalle pystyttämässään laavussa
ja asusteena heillä on armeijan oikeastikin käyttämät
m/91 maastopuvut. Myös hilpeyttä herättävä
kerrasto kuuluu asuun.
Tehtäväksi asukkaat saavat myös 30 litran hernekeiton
valmistamisen soppatykissä.
Tehtävän
hengen mukaisesti heidän tulee valita joukostaan joukkueenjohtaja,
jota tulee totella. Tämä puolestaan saa ohjeensa suoraan
Isoveljeltä.
Asukkaat langettavat tämän vastuun Antille.
Asukkaat
joutuivat hernekeiton valmistamisen lisäksi vuolemaan puu-ukot
ja suorittamaan viiden kilometrin mittaisen siirtymämarssin.
Heidän tuli opetella morsettamaan Big Brother. Kaikki asukkaat
osallistuivat harjoituksiin, mutta tehtävän suorittajaksi
Antti valitsi mainiosti rytmistä kiinni saaneen Tiinaan.
Kaikki asukkaat suorittivat myös esteradan, mutta nopein oli
Perttu ja hän sai valita mukaansa yhden asukkaan palkintoa
saamaan. Pertun valinta oli Antti ja pojat pääsivät
yhdeksi illaksi sisätiloihin. Seurakseen he saivat kansainvälisesti
tunnetun laulajan Italiasta, eli Laura Bonon.
Lauran kanssa pojat kokkasivat illallista ja lopulta tähti
esiintyi heille kitaristin säestyksellä muiden katsellessa
tapahtumia ikkunan takaa puutarhasta käsin. Isoveli tosin järjesti
heille iltapuhteeksi perunateatterin. Perunoiden joukosta löytyi
yllätyslahjana makkarapaketti.
Antti ja Perttu tosin toivat ulos palattuaan jäljelle jäänyttä
spagettia ja tiramisua muillekin asukkaille.
Isoveljen
mielestä asukkaiden käytön muistutti etäisesti
sotilaallista, myös hernekeitto maistui sotilaalliselta. Tiinan
morsetus sujui täydellisesti. Asukkaat marssivat viiden
kilometrin sijasta seitsemän ja kaikki suorittivat kunnialla
esteradan. Ainoa asia mistä Isoveli ei pitänyt, oli Timon
viuhahtaminen Lauralle ikkunan takaa.
Kymmenes viikkotehtävä tuomittiin asukkaiden iloksi onnistuneeksi. |