Espoon
Kivenlahteen varastohalliin rakennetun Big Brother-talon rakennustyöt
aloitettiin huhtikuussa 2005. Itse talon lisäksi Taloon ja
sen läheisyyteen tarvitaan myös paljon tekniikkaa. Sen
käyttöönottoon kului jopa noin kaksi kuukautta aikaa.
Big Brother on tuonut mukanaan paljon uutta suomalaiseen televisioon.
Esimerkiksi ohjelmassa käytettyjä robotti-ohjattuja kameroita
ei ole käytetty koskaan Suomessa näin laajassa mittakaavassa.
Kaiken kaikkiaan kameroita talossa on kolmisenkymmentä.
Talon lavastajana toimi
Päivi Kettunen. Hän kertoo haastattelussaan, että
pyrki piilottamaan mahdollisimman hyvin talon lukuisat peilit, jotka
toimivat ikkoinoina katsojille talon sisäiseen elämään.
Jokainen huone on myös väritykseltään ja tyyliltään
yritetty erottaa mahdollisimman paljon muista, jotta katsoja tietäisi
kaiken aikaa missä huoneessa milloinkin tapahtuu.
Suomen Big Brotherin
ensimmäinen talo koostui kahdesta makuuhuoneesta, oleskelutilasta,
joka käsitti niin ruokailualueen, keittiön kuin olohuoneenkin,
suihkuhuoneesta, saunasta, wc:stä, puutarhasta ja päiväkirjahuoneesta.
Talon yhteyteen oli rakennettu myös R-kioski. Kokonaisuudessaan
se oli noin 350 m² kokoinen. |