|
Big Brother UK Britti Big Brother on tunnettavissa silmä-logostaan ja tunnusmusiikistaan.
Tunnusmusiikin takana on pyörinyt jopa maailman tunnetuimmaksi DJ:ksi tituleerattu
Paul Oakenfold.
Lontoossa syntynyt ja varttunut Paul Oakenfold alkoi jo 16-vuotiaana ystäviensä kanssa musiikinteon. Nyt mies on jo yli 40-vuotias, mutta ikä ei jaksa painaa, kun yksi aikamme suurimmista DJ:stä jatkaa edelleen menestyksellistä uraansa. Oakenfold nähtiin ensimmäisen, ja luultavasti viimeisen kerran Suomessa 27.8.2004, kun Club Colors hankki Oakenfoldin vieraakseen Helsinkiin lähes 20 000 eurolla. Ennen Suomen keikkaansa hän ei tiennyt juuri mitään Suomesta, ei edes Nokiasta suomalaisena yrityksenä. Liekö sitten Oakenfold keikkansa jälkeen tutustunut Suomeen paremmin. Pitkällä urallaan Oakenfold on saavuttanut lähes kaiken mahdollisen, mistä DJ voi unelmoida. Hänen ansionaan pidetään pitkälti sitä kuinka suurta dance-musiikista tuli Englannissa. Oakenfold on tehnyt vuosien varrella kappaleita ja remixejä, joista on monista on tullut valtavia hittejä ympäri maailmaa. Merkittävänä esimerkkinä voidaan mainita Paul Oakenfoldin tekemä miksaus suuresta U2 hitistä Even Better Than The Real Thingistä, joka hänen tekemänään nousi korkeammalle listoilla kuin mitä alkuperäinen U2:n versio koskaan saavutti. Hän on tehnyt myös musiikkia muun muassa Matrixin kakkososaan, Operaatio Swordfishiin ja Tom Cruisen tähdittämään Collateral-elokuvaan. Oakenfold yhdistetään Big Brotheriin, kun hän teki meillekin tutun tunnusmusiikin kyseiseen sarjaan. Biisiin voidaan yhdistää myös muusikko Andy Greyn nimi. Aluperäisversion valmistumisen jälkeen kappaleesta on tehty erilaisia ja eri pituisia versioita. Kappaleen alkuperäinen miksaus löytyy Oakenfoldin albumilta "Travelling". Nähtäväksi jää missä kuulemme hänen musiikkiaan seuraavan kerran. Jos mielesi halajaa kuunnella Oakenfoldia livenä, varminta on lähteä varaamaan lippuja Ibizalle. Jos haluat kuulla pätkän Oakenfoldin aluperäisversiosta, paina täältä vihreää play-nappia, Big Brother [Original mix] -kohdalla. (Windows Media Player) Lähteet: City-lehti, PaulOakenfold.com ja Findance.com |
|
|||||||||||||||||||||||||
![]() |
|||||||||||||||||||||||||||