Voittaja Brian Dowling
Ikä: 22
Ammatti: Lentokoneen stuertti
Kotikaupunki: County Kildare
Voittonsa jälkeen
Brian piilotteli hetken aikaa julkisuudelta, mutta tv-esiintyminen vei yleisön
sydämet valloittaneen Brianin mukanaan.
Ensin hänet
nähtiin lauantai-aamuisin lastenohjelmassa SMTV Live. Tämän
ohjelman myötä Brianista tuli ensimmäinen brittiläinen lastenohjelmassa
mukana ollut henkilö, joka on avoimesti myöntää olevansa
homoseksuaali
Lisää seurasi ITV:llä Brianin omassa ohjelmassa Brian´s
boyfriends- ja The Salon realityshowssa.
Näiden lisäksi hänet on nähty ohjelmassa I´m Famous
and Frightened! ja pienessä roolissa suositussa Footballer´s
Wives -sarjaan liittyvässä erikoisohjelmassa (ei valitettavasti
nähdä Suomessa).
Lokakuussa 2004
Brian teki uuden aluevaltauksen päästyään mukaan Vernon
Kayn lauantaiseen radio-ohjelmaan, jossa hän toimii julkkistoimittajana.
Lisäksi miehelle on taas suunnitteella uusi tv-ohjelma, joten ei siis ole
ihme että toukokuussa 2005 Channel4n järjestämässä
äänestyksessä juuri Brian valittiin katsojien toimesta Brittien
kaikkien aikojen suosituimmaksi Big Brother -hahmoksi.
Brianin kuulumisia
löytyy lisää luonnollisesti briandowling.biz, johon suora linkki
sivumme vasemmasta laidasta.
2. Helen Adams
Ikä: 22
Ammatti: Kampaaja
Kotikaupunki: Cwmbran, South Wales
Helen on tehnyt
useita muoti- ja kauneusjuttuja moniin eri medioihin. Tunnetuimmaksi Helen tuli
Lorraine Kelly´s Today Show:ssa, jossa hän yksinkertaisesti
keskusteli lempiaiheestaan - kauneudesta.
Helen on tehnyt Big Brotherin jälkeen myös oman fitness/tanssivideon.
Ja opettaa tietenkin edelleen tanssia.
Helenillä on jo kauan ollut haaveena oman salongin avaamista, mutta ihan
100 varmaa tietoa ei ole, joko paikka on avattu, yrityksen taustavoimissa toimii
myös oma avomies Paul.
Kerrankin Davinan
toive siis piti ja näistä kahdesta tuli pari myös tosielämässä.
Hello! –lehti maksoi Helenille muhkean 200 000 punnan palkkion yksinoikeudesta
heidän tarinaansa. Naimisiin pari ei ole mennyt, mutta vuonna 2003 he kuitenkin
ostivat yhteisen talon.
Vaikka pari edelleen jaksaa kiinnostaa suurta yleisöä, elävät
he melko rauhallisesti ja antavat haastattelujakin vain harvakseltaan.
3. Dean O´Loughlin
Ikä: 37
Ammatti: Oma internetyhtiö
Kotikaupunki: West Midlands
Big Brotherin
jälkeen Dean on yrittänyt saada Phony -bändilleen levytyssopimusta.
Lisäksi Dean perusti ystävänsä Stuartin kanssa yhteisen
yrityksen. Lisäksi he ovat suunnitelleet omaa tuotantoyhtiötä.
Sivut: Teabagbin.com
Kesällä
2004 Dean julkaisi kirjan kokemuksistaan Big Brother -talossa. Kirja kantaa
nimeä Living in the Box, an adventure in reality TV.
Toivoa sopii, että vaikka SBB:n myötä joku kustannusyhtö
Suomessakin kyseisestä kirjasta kiinnostuisi, mutta ainakaan toistaiseksi
sitä ei valitettavasti ole meillä saatavana.
Dean on kertonut, että kestää vuosia päästä yli
Big Brotherista ja etenkin sen jättämästä leimasta. Deania
harmittaa, että koska häntä pidettiin talossa tylsänä,
olettavat ihmiset aina hänen olevan sitä.
Erityisen harmissaan hän on Vanessa vaimonsa puolesta, joka on joutunut
kärsimään BB:n tuomista paineista.
4. Elizabeth Woodcock
Ikä: 26
Ammatti: Nettisivujen suunnitteija
Kotikaupunki: Cumbria
Elizabeth toimii
nykyään journalistina ja ideoi tv-ohjelmia. Lisäksi hän
tekee paljon hyväntekeväisyyttä, kuten useat muutkin BB-tähdet.
Liz kiersi vuosien 2003-2002 aikana moottoripyörällä Itä-Euroopassa
tutustumassa vuonna 2004 EU:hun liittyneisiin maihin. Matka vei hänet mm.
Sloveniassa, Eestissä ja Latviassa ja raportoinut samalla matkastaan BBC:lle.
Hän suunnittelee myös kirjoittavansa kiertueestaan kirjan.
Matkasta ja Lizistä enemmän: www.eaw.co.uk
Paul Clarke
Viimeinen yleisöäänestyksessä pudonnut Ikä: 25
Ammatti: Autosuunnittelija
Kotikaupunki: Redding
Ohjelman jälkeen
Paul oli mukana Channel5:n Exclusive -ohjelman kahdessa jaksossa mutta,
koska julkinen ura ei auennut palasi Paul vanhaan työhönsä autosuunnittelijaksi
Fordille.
Helen ja Paul olivat mukana myös Celebrity Fear Factorissa - Kuvat
tapahtumista. Samassa ohjelmassa oli mukana myös BB3:n Spencer.
Paul ja Helen olivat myös mukana raportoimassa BB3:n tapahtumia.
Josh Rafter
Ikä: 32
Ammatti: Oma kiinteistönvälitys –yhtiö
Kotikaupunki: Lontoo
Shown jälkeen
Josh palasi työhön lontoolaiseen yritykseensä, on kirjoittanut
kirjan treenausmenetelmistään ja tehnyt paljon hyväntekeväisyyttä.
Joshin yrityksen sivut: joshandpecs.com
Josh on edelleen hyvä ystävä mm. Bubblen kanssa ja juoksi tämän
kanssa Lontoon maratonin hyväntekeväisyyden nimissä.
Amma Antwi-Agyei
Ikä: 23
Ammatti: Sylitanssija
Kotikaupunki: Lontoo
Amma on kovasti
yrittänyt luoda itselleen uraa tanssijana ja näyttelijänä,
mutta ainakaan toistaiseksi mitään merkittävää roolia
hän ei ole onnistunut saamaan. Yksi jakso Dream Teama lienee Amman
suurin saavutus tv:ssä sitten Big Brotherin. Tosin on hänet nähty
säätyttönäkin...
Hän teki myös pop-levy, joka osoittautui flopiksi. Tämän
jälkeen hän on huhujen mukaan aikonut palata collegeen jatkamaan opintojaan.
Paul "Bubble" Ferguson
Ikä: 24
Ammatti: Varastotyöntekijä (koneenkäyttäjä)
Kotikaupunki: Surrey
Bubble pääsi
BB:n jälkeen toteuttamaan unelmiaan ja toimi Chelsean paikallis-tv:llä
jalkapallo reportterina ja häntä on kuultu The Scene -radioasemalla.
Lisäksi Bubble ja Dean kirjoittivat ja tuottivat yhdessä laulun Standing
Tall jalkapallon World Cupia varten.
Siltikin hän viimeisten tietojen mukaan työskentelee edelleen vanhassa
toimessaan varastotyöntekeijänä.
Vaikka Bubblea ei paljoa julkisuudessa näykkään on hän opiskellut
näyttelemistä ja ollut muutamissa rooleissa esittämässä
- itseään ja tehnyt hyväntekeväisyyttä mm. juoksemalla
Lontoon maratonin.
Myös Bubble pisti rahoiksi BB -tarinallaan, myyden juttunsa iltapäivälehdille
40 000:sta punnasta.
Narinder Kaur
Ikä: 28
Ammatti: Lääketieteen tutkinto
Kotikaupunki: Leicester
Narinder on
ollut mukana tv-ohjelmissa Undercover Lovers, Kismet Road ja musikaalissa
Bombay Nights sekä pitänyt omaa radioshowta.
Näytteljäksi halunneen Narinderin ura ei kuitenkaan lähtenyt
liikkeelle hänen toivomallaan tavalla ja hän vetäytyi julkisuudesta
muutamaksi vuodeksi.
Syksyllä 2004 hän lopulta pääsi toteuttamaan pitkäaikaista
haavettaan saatuaan roolin BBC:n saippuasarjassa Silver Street,
jossa hän näyttelee Tina –nimistä naista.
Narinderille kuuluu hyvää myös yksityiselämässä,
sillä hän odottaa lasta syntyväksi syksyllä 2005.
Stuart Hosking
Ikä: 36
Ammatti: Viestintäyhtiön johtaja
Kotikaupunki: Oxfordshire
Stuart palasi
takaisin vanhaan työhönsä - oman yrityksensä johtoon. Mutta
perusti pian uuden, edelleen toiminnassa olevan yhtiön ex-kämppiksensä
Deanin kanssa.
BB:n jälkeen Stuart on kunnostautunut myös kirjoittamalla lehtiin.
Penny Ellis
Ikä: 33
Ammatti: Englannin opettaja
Kotikaupunki: Lontoo
Koska Penny
tiputti pyyhkeensä julkisesti, sai hän potkut opettajana.
Pian Big Brotherin jälkeen hän sai kuitenkin oman radio-ohjelma London´s
Liberty -asemalla. Penny on myös näytellyt muutamia pieniä
tv-rooleja, kuten BBC:n The Office komediassa, jonka joulujaksossa
nähtiin myös Bubble.
Muutama vuosi sitten Pennyn huhuttiin tapailevan BB1:stä tuttua Nicky "Nasty-Nicky"
Batemania, joka on sittemmin yhdistetty BB4:sta tuttuun Justine Sellmaniin.
Lopulta Penny on saanut palata työhönsä opettajaksi toiseen kouluun
ja sanonut: "Ettei voisi olla onnellisempi."
Lähtet:
(Paljastavat Suomessa näkemättömien Big Brothereiden tapahtumat)
Asukastiedot ja kuvat channel4.com/bb2
Nykykuulumiset mm. Wanadoo.co.uk & thisisbigbrother.com