VIIKKO 1, päivät 1-8
Bubble tulee taloon
ensimmäisenä ja viimeisetkin puolituntia myöhemmin. Ovet sulkeutuvat
eristäen asukkaat ulkomaailmasta.
Ensimmäisenä
iltana asukkaat tietenkin tutustuivat toisiinsa.
Heti illalla Narinder kysyy
Brianilta onko tämä homo, Brian myöntää. -Pelkään
hiukan muiden miesten suhtautumista asiaan.
- Minä haluaisin, että
kaikki voisivat tulla toimeen keskenään, Narinder kertoo.
Ensimmäisenä iltana pojat istuvat pihalla ja puhuvat talosta ja siellä
olemisesta.
Puhe kääntyy tietenkin tyttöihin, Amman he luokittelevat
villiksi ja Elizabethin hiljaiseksi.
-On vasta toinen päivä,
Dean huokaa. -Mutta kaipaan jo tyttöystävääni.
Muut
tekevät kuudetta hääpäiväänsä viettävälle
Narinderille toasteja. Narinder on päiväkirjahuoneessa lähettämässä
hääpäiväviestiä miehelleen. -En kuitenkaan luota vielä
kaikkiin, hän tunnustaa samalla. -Bubble ei katso puhuessaan minua silmiin.
Lisäksi minua ärsyttää kun he eivät osaa lausua nimeäni
oikein.
Ensimmäisenä viikkotehtävänä on sytyttää
tuli ja kahden ihmisen tulee olla vartioimassa sitä viiden päivän
ajan, ettei se pääse sammumaan.
Helen ja Amma löytävät
vartiossa ollessan yhteisen keskustelun aiheen - ruoan. Kumpikaan ei tunne saavansa
riittävästi ruokaa. Pelkkä pasta ja riisi alkavat kyllästyttää
jo muutaman päivän jälkeen. Helen kertoo olevansa huolissaan
ikäerosta poikaystäväänsä Big G:hen, joka on 30 vuotias.
-Minun mieheni on 53 vuotias, Elizabeth kertoo. -Ikäerosta huolimatta olemme
hyvin onnellisia.
Muut, etenkin Bubble,
ovat kiinnostuneita Amman sylitanssijan ammatista.
-Äitini sai vasta
tietää minun olevan strippari, Amma kertoo. -Hän on uskovainen,
ja hyvin järkyttynyt asiasta.
Bubble vitsailee hatuistaan: -Otan hatun
pois vain harrastaessani seksiä. Jos haluat nähdä minut ilman
hattua niin..
Muutamaa päivää myöhemmin Bubble ja Amma
miettivät tullaanko talossa harrastamaan seksiä.
-Voisitko mennä
sänkyyn kanssani? Bubble kysyy.
-Ehkä voisinkin, vastaa Amma.
-Mutta en jos voitan 70 000 puntaa!
Bubble palaa maan pinnalle.
Bubble ja Amma miettivät yhdessä myös muita asukkaita.
-Täällä
on viisi tai kuusi ihmistä jotka haluaisin tuntea loppuelämäni,
Bubble sanoo.
-Minä pidän kaikista täällä, Amma
myöntää. -Mutta en olisi lainkaan harmissani jos en enää
koskaan tapaisi muutamia heistä!
Eräänä iltana
Helen nukahtaa pihatuoliin. Stuart, Dean ja Amma eivät voi olla nauramatta.
Stuart herättää Helenin, joka kuitenkin nukahtaa välittömästi
uudelleen.
Dean on huolissaan uhkaavasta vesisateesta, joka voisi sammuttaa
tulen.
Amma haastaa Bubblen painiin, Bubble tietenkin päihittää
Amman.
Brian paljastaa Paulille ikävöivänsä vanhempiaan,
vaikka ei olekaan asunut kotonaan kolmeen vuoteen.
Dean kertoo, että
hänellä on mukana hiustenleikkuukone. Narinderista, Elizabethistä
ja Bubblesta se on epäreilua.
-Lääkäri on määrännyt,
että minun täytyy pitää pääni ajeltuna, Dean puolustautuu.
Helen on ammatiltaan kampaaja, ja hän leikkaa Deanin ja Pennyn hiukset.
Bubble syö
elämänsä ensimmäisen oliivin. Ja pysyy uskollisesti hereillä
tulenvartijoiden kanssa, vaikkei edes ole hänen vahtivuoronsa.
Eräänä
aamuna Dean ja Stuart löytävät Bubblen nukkumasta lattialta,
ja yrittävät herättää tätä.
-There are
too many people in my room, Bubble mumisee unissaan. -There will be cake tomorrow.
Dean ja Stuart nauravat hänelle. Herättyään Bubble väittää
vain vitsailleensa.
Paul yrittää kertoa Pennylle työstään.
Mutta Penny kääntää aiheen itseensä. Hänen työhönsä
opettajana, rakastamaansa runouteen, oppilaisiinsa, näiden asenteisiin
ja tekoihin.
Penny ja Paul suutelevat
kahdesti ensimmäisen viikon aikana. Brian ja Narinder vitsailevat Pennyn
ja Paulin flirttailulle.
Myöhemmin Paul ja Amma miettivät,
mitä mieltä Pennyn oppilaat mahtavat olla nähdessään
opettajansa televisiossa. Penny tekee viikon tempauksen tiputtamalla pyyhkeensä
kameran edessä. (Tämän tempun seurauksena hän menettää
työnsä opettajana.)
Isoveli antaa toisenkin tehtävän.
Asukkaiden tulee ottaa valokuva jokaisesta. Kuvista on tarkoitus koota kalenteri.
Kuvien teemat aiheuttavat kinaa.
-Tämän kaltaista käyttäytymistä
ei ole edes luokassani! Penny puhisee.
Narinder potkaisee häntä
jalkaan. Teemaaksi päätetään lopulta ottaa jokaisen oma
persoonallisuus.
Helen on varma, että hänet äänestetään
ensimmäisenä ulos, mutta ei olisi asiasta pahoillaan. Myöskään
Dean ei olisi pahoillaan lähdöstään.
-Minä haluan
lähteä täältä vasta viimeisenä, Elizabeth tunnustaa
Deanille. -Tavattuani muut varmuuteni on vain kasvanut.
Helen ja Elizabeth
ovat vartiossa. Helen riehaantuu yllättäen, ja juoksee sisälle
esittelemään mekkoaan. Hän tajuaa tehneensä virheen poistumalla
vartiopaikalta, ja katuu itkien tekoaan. Muut yrittävät lohduttaa
sanomalla, että Paulkin on poistunut vartiopaikalta. Paul kuitenkin kiistää
väitteen.
Syntymäpäivänsä aattoiltana Helen
on masentunut tapahtuneesta. Paul näkee hänet itkemässä.
Helen on masentunut vielä syntymäpäivänäänkin.
Bubble kuulee Helenin kaivanneen edellisenä iltana Paulilta lohdutusta,
sitä kuitenkaan saamatta. Bubble suuttuu Paulille.
Helenin syntymäpäivän
kunniaksi asukkaat ovat melkoisen humalassa.
-Minä voisin rakastella
kenen tahansa talossa olevan naisen kanssa, kertoo Stuart. -Paitsi Pennyn, hän
lisää.
Penny tietenkin loukkaantuu ja he riitelevät.
Amma ja Bubble puhuvat tehtävän epäonnistumisesta, Paulista
ja nimeämisistä.
-En ole kuitenkaan vielä varma kenet nimeän,
pohtii Bubble.
-Pelottaa sanoa tämä jo nyt, Amma vastaa. -Mutta
minä alan olla jo varma päätöksestäni.
Seuraavana aamuna
Stuart pyytää anteeksi Pennyltä ja he sopivat riitansa.
-En välitä siitä, että minut nimetään, Elizabeth
miettii ensimmäisen nimeämisen alla. -Mutta minua inhottaa joutua
nimeämään ihmisiä joista pidän.
Ensimmäisellä
viikolla ei nimetty eikä häädetty ketään.
VIIKKO 2, päivät 9-15
Ostoslista aiheuttaa
puhetta. Käytössä on pieleen menneen tehtävän takia
vain 49 puntaa. Asukkaiden kesken tulee pientä kinaa, että kuinka
paljon rahaa pitäisi käyttää päivittäistavaroihin
ja kuinka paljon ylellisyyksiin.
Dean ja Brian puhuvat
tunteistaan nimeämisen alla päiväkirjahuoneessa. Brian on myös
iloinen, että hänen seksuaalisuutensa on kaikille ok.
-Minua inhottaa,
kun ihmiset keljuilevat toisilleen, tilittää Narinder.
Bubble
puolestaan ikävöi kovin tytärtään.
-Jos tulen nimetyksi
heti, hän kertoo Isoveljelle. -Haluan myös tulla heti häädetyksi.
Helen ja Penny joutuvat
ensimmäiseen häätöäänestykseen.
-Olisin voinut
nimetä vaikka kuusi ihmistä ilman mitään ongelmaa, kertoo
Narinder Isoveljelle.
Nimeämiskierros:
Amma:
Penny ja Paul
Bubble: Penny ja Paul
Brian: Helen ja Liz
Helen: Bubble
ja Narinder
Narinder: Helen ja Bubble
Stuart: Penny ja Narinder
Liz: Penny ja Helen
Penny: Helen ja Amma
Paul: ei tietoa
Dean: Penny
ja Narinder
Viikkotehtävänä
on oppia ensiapua. Brian osaa sitä ennestään joten ohjaajan rooli
lankeaa hänelle. Heleniä tehtävä hermostuttaa. Dean kuitenkin
kehuu häntä harjoitusten edetessä.
-Nyt pystyn mahdollisesti
pelastamaan ihmishengen, Helen pohtii. -Eilen en vielä olisi pystynyt siihen.
Ensiapuharjoittelun ohessa puhutaan elämän tärkeimmistä
tapahtumista. Kertomukset saavat toisetkin liikuttumaan.
-Minä haluan
vaihtaa nimeämäni ihmiset, vaatii Brian vitsaillen.
Amma kertoo,
ettei hän ole vielä valmis puhumaan koskettavimmista asioistaan, ja
masentuu hieman. Myöhemmin asukkaat peleevat lentopalloa ja vitsailevat
viattomasti toistensa jutuilla.
-Minua huolestuttaa kuva, jonka olen
itsestäni antanut muille asukkaille ja katsojille, kertoo Helen päiväkirjahuonessa.
Brian huomaa Helenin masentuneen.
-Mikä hätänä? mies
huolehtii.
Mutta Helen ei edes vastaa. Bubblen mielestä Helen tulee
vain hulluksi miettimällä liikaa.
-Big Brother on tilaisuus, joka
tulee eteen vain kerran elämässä, Bubble muistuttaa.
Stuartilla on hääpäivä.
Lähettäessään onnitteluviestiä, hän saa vaimoltaan
kortin. Muut saavat hilpeyden aihetta Stuartin hämmennyksestä.
-Vaimoni toivottaa minulle hyvää kahdeksatta vuosipäivää,
Stuart pohtii. -Mutta kun minun mielestäni on vasta seitsemäs.
-Minä en edes voi lukea omaa korttiani, suree Narinder. -Alkaisin vain
itkeä.
Myöhemmin tämä kuitenkin lukee korttinsa yksin
pimeässä makuuhuoneessa, ja vaikuttaa masentuneelta.
Bubblen
ja Brianin välit alkavat kiristyä.
-Uneksit miehistä kuin
minä, Bubble kiusaa.
-Tulen sairaaksi, jos unelmoin sinusta, heittää
Brian takaisin.
Illalla Brianin ollessa kylpyhuoneessa pojat ottavat lakanat
pois hänen vuoteestaan ja peittelevät tehtävän harjoitustavaroita
päiväpeiton alle. Brian tajuaa, että jotain on vialla.
-Mitä
te olette menneet tekemään? hän tiukkaa Bubblelta.
Helen
huolestuu Brianista kuullessaan metelin, ja menee paikalle katsomaan. Pojat
seuraavat Heleniä olohuoneeseen. Paul palaa makuuhuoneeseen muita aiemmin.
Hän piiloutuu Brianin sänkyyn ja säikyttää tämän
pahanpäiväisesti. Helen ja Amma miettivät poikien metelöintiä.
Helen on huolissaan.
-No, mitä he voisivat tehdä sinulle? Amma
kysyy.
-Ajella kulmakarvani pois kun nukun, Helen vastaa. -Häädön
takia.
Pojat ilmeilevät peilin edessä. Bubble huutaa tytöt
sisään ja sisään astuessaan Helen kirkaisee.
-En
halua olla enää lähelläsi pimeässä, Bubble, Helen
säikähtää. -Silmäsi ovat kuin sarjamurhaajalla.
Narinder pyytää Pennyltä puuro-ohjetta. Hän valmistaa
niin pahaa puuroa, että Amman on tehtävä muille aamiaiseksi pannukakkuja.
Narinder itse on erittäin tyytyiväinen, ja syö monta lautasellista.
Bubble yrittää taas tupakkalakkoa. Edellisellä viikolla
se päättyi kolmeen tuntiin. Isoveli tarjoaa hänelle nikotiinipurkkaa,
joka tulee talousrahojen ulkopuolelta. Lisäksi Bubble pyytää
Elizabethiä piilottamaan hänen savukkeitaan.
Tytöt innostuvat
harrastamaan aerobickiä. Ja Stuart alkaa heidän ohjaajakseen.
Eräänä
aamuna asukkaat heräävät hälytysääneen.
-Meteori
on pudonnut takapihalle, tiedottaa Isoveli. -Siellä on 4 ihmistä,
jotka tarvitsevat välittömästi ensiapua.
Tehtävä
onnistuu. Seuraavaksi viikoksi asukkaat saavat käyttöönsä
112 puntaa.
On sateinen ilta ja pojat, etenkin Paul, Brian ja Bubble
innostuvat puhumaan kauhuelokuvista. Ja kertovat kauhujuttuja. Helen rukoilee
heitä lopettamaan.
-Pitäväthän
vartijat hullut miehet talon ulkopuolella, Helen tarkistaa peloissaan Isoveljeltä
päiväkirjahuoneessa.
Samana iltana Brian ja Bubble leikkivät
tapelleensa Paulin leikkiveren avulla. Tytöt pelästyvät heidän
olleen tosissaan. Dean, Stuart ja Bubble piiloutuvat Paulin ja Brianin sänkyihin
ja säikyttävät nämä oikein kunnolla. Samalla pojat
tajuavat pystyvänsä näkemään kaksipuolisen peilin toiselle
puolelle.
Isoveli antaa asukkaille tehtäväksi talloa viinirypäleitä,
ja saada niistä 18 pulloa mehua. Palkintona onnistumisesta asukit saavat
kuusi pulloa viiniä.
Lukuisista pyynnöistä huolimatta,
Isoveli ei anna erikoistehtävää, jonka palkintona asukkaat voisivat
katsoa jalkapallopelin Englanti-Kreikka. Peliä seuranneena päivänä
he kuulevat puutarhaan jonkun huutavan muurin takana tulosta.. Kaikki komennetaan
sisälle, kunnes vartijat poistavat häiriköt. On Bubblen syntymäpäivä
ja tuloksen kuuleminen on hänen paras lahjansa.
-Bubble saattaa
olla tänään kiukkuinen, Brian varoittaa muita, -Tiedän,
että hän haluaisi viettää syntymäpäivää
tyttärensä kanssa.
Illaksi Isoveli on kuitenkin järjestänyt
Bubblelle juhlat. Juhlien teemavärinä on sininen, Bubblen suosikkijalkapallojoukkueen,
Chelsean, mukaisesti. Amma ja Helen ovat pukeutuneet cheerleadereiksi, ja ruokana
tarjoillaan intialaista. Bubblea piristää myös tervehdys kotoa.
Asukkaat saavat illaksi käyttöönsä pöytäjalkapallo
-pelin.
-Pöytä on vino, väittää Stuart, Bubblen
voittaessa koko ajan.
Illalla pojat puhuvat
nimetyistä, ja ovat yhtä mieltä, ettei Penny sovi taloon.
-Yleensäkin olin järkyttynyt Helenin nimeämisestä, kertoo
Bubble.
Penny myöntää Elizabethille, että aika talossa
on ollut hänelle stressaavaa. Liz sanoo, että olisi mielenkiintoista
tavata Penny normaaleissa olosuhteissa.
-En usko, että voisin mitenkään
hävitä Pennylle, uskoutuu puolestaan Helen Ammalle.
Aikaisemmin
illalla Bubble on etsinyt poikien piilottamia hattujaan. Penny raivostuu.
-Miksi pidätte minua neuroottisena ja outona, hän raivoaa. -Entä
Bubble?? He`s a rouggh neck, heVs common as muck and his fat gut.
Lähes
kaikki saavat kuulla kunniansa tiukkasanaiselta Pennyltä.
Aamulla
asukkaat, paitsi nukkuva Bubble, siivoavat taloa, jotta se olisi siisti illan
suorassa lähetyksessä.
-Voinko tehdä jotain? Bubble kysyy
herättyään.
-Se on tehty jo, piikittelee Brian.
-Olen
taas pulassa, vitsailee Bubble.
-Olenko tuottanut
pettymyksen kaikille? kysyy Penny Deanilta ennen häätötuloksia.
-Olenko nolannut itseni? Olenko neuroottinen?
-Et ole, rauhoittelee Dean.
Penny kuitenkin on ensimmäinen häädetty.
-Tiesin, että
voitat kun olet niin nätti, Penny sanoo halatessaan Heleniä.
Penny on lähtenyt. Dean, Paul ja Bubble miettivät, että lähtö
oli Pennylle paras vaihtoehto.
Brian tunnustaa Narinderille, että häntä
itkettää, sillä hän oli kuitenkin ystävystynyt Pennyn
kanssa.
Ennen nukkumaanmenoa Bubble vielä katsoo kuvaa Brianin
siskoista.
-Menen vielä naimisiin jonkun heistä kanssa, hän
mutisee. -Silloin olisin Brianin kauhuksi tämän lanko. Onneksi hän
ei vielä tiedä suunnitelmaani!
Paul jatkaa viikolla tutuksi tullutta
tapaansa ja puhuu unissaan.
VIIKKO 3, päivät 16-22
Pennyn lähdön
jälkeen Bubble julistautuu "Puurokuninkaaksi". Etenkin Brian
on erittäin epäileväinen asian suhteen.
Taloon tullessan
asukkaita oli vastassa nukke, jolla oli rinnassa lappu "11. asukas".
Kuka on 11. asukas? Useimpien mielestä sillä tarkoitetaan Davinaa.
Paul epäilee heille tuotavan lemmikiksi possu tai koira.
-11. asukas
tulee tänään, ja on tyttö, ennustaa Bubble kolmannen viikon
alkuun.
Isoveli käskee laittaa talossa olleen nuken pakettiin
ja tuoda sen päiväkirjahuoneeseen.
Pian päiväkirjahuoneen
ovesta taloon astuu Josh. Kaikki säikähtävät, mutta innostuvat
pian. Etenkin Narinder ja Helen ovat innoissaan näyttämässä
paikkoja komealle tulokkaalle.
Josh lukee Isoveljeltä
saamansa kirjeen, jossa kerrotaan takapihalla olevasta yllätyksestä.
Josh on tuonut tullessaan lahjan - porealtaan! Jota saa tosin käyttää
vasta seuraavana päivänä.
Liz ja Josh alkavat keskustella
Espanjasta. Liz viettää siellä lomansa ja Joshin vanhemmat ovat
muuttaneet sinne asumaan. Dean ja Bubble kertovat Joshille talon tavoista ja
säännöistä.
-Isoveljeen ei kannata luottaa, he varoittavat.
-Siitä ei koskaan tiedä. Se on täynnä yllätyksiä,
joista tähän asti suurin olet sinä!
Juuri kun asukkaat
ovat aloittamassa ensimmäistä ruokailua jossa Josh on läsnä,
ajautuvat Narinder ja Helen tappeluun. Muita hävettää. Tytöt
laitetaan eri huoneisiin ja Brian aloittaa vesisodan Narinderia vastaan.
-Jos Helen tulee lähellekään minua, niin teen hänestä
hakkelusta, uhkaa Narinder Paulille.
Helen pyytää kuitenkin anteeksi.
Illalla Bubble alkaa taas tapansa mukaan kiusaamaan Briania. Tällä
kertaa Bubble vie Brianin nallet.
-Jos en saa hattujani takaisin, niin nalleille
käy huonosti! Bubble uhkaa
Brian saa tarpeekseen ja muuttaa tyttöjen
huoneeseen nukkumaan.
-Joshin myötä tunnen oloni ensimmäisen
kerran jotenkin uhatuksi ja tuomituksi, Brian miettii uusille huonetovereilleen.
-Josh on liian mukava, hänen on lähdettävä.
Joshin mentyä
nukkumaan, hereillä olevat pojat keskustelevat hänestä. Paul
ei voi ymmärtää Joshin makua kenkien suhteen, tällä
on punaiset bootsit. Bubble taas ei voi uskoa, että jollain voi olla 2500
punnan housut.
Toisen nimeämiskierroksen jälkeen asukkaat
juovat siideriä. Narinder ja Brian päättävät juoda
kunnon lärvit. Ystävystyneet Liz ja Dean ottavat varovaisemmin. Paul
ja Lizkin keskustelevat vihdoin pidemmän aikaa toistensa kanssa ja tutustuvat
toisiinsa. Bubble ja Amma menevät illan viimeiselle tupakalle, joka muuttuu
tuntikausia kestäneeksi keskusteluksi.
-Olen valmis häädettäväksi,
puhuu Paul taas unissaan.
Porukan vanhin Stuart ja unissaanpuhuva Paul tulevat
nimetyksi ja joutuvat yleisöäänestykseen.
Nimeämiskierros:
(Uutena
taloon tullut Josh ei saanut nimetä, eikä häntä saanut nimetä.)
Amma: Paul ja Stuart
Bubble: Paul ja Helen
Brian: Stuart ja Helen
Helen: Bubble ja Narinder
Narinder: Helen ja Stuart
Stuart: Amma ja
Narinder
Liz: Stuart ja Paul
Paul: Amma ja Bubble
Dean: Narinder
ja Paul
Viikkotehtävänä
on opetella vastauksia kysymyksiin, jotka koskevat muita asukkaita. Tehtäväpäivänä
jokaiselle esitetään kaksi kysymystä muista asukkaista. Vain
yksi vastaus saa mennä väärin. Etenkin Ammalla on vaikeuksia
muistaa oikeita vastauksia.
Tulokas Josh vastaa toiseen hänelle esitettyyn
kysymykseen väärin. Mutta muut vastaavat oikein, Joshin aiheuttamista
pienistä paineista huolimatta. Ja näin viikkotehtävä on
suoritettu onnistuneesti.
Bubble ikävöi tytärtään
ja keskustelee asiasta Stuartin kanssa, joka myös kaipaa kovasti omaa perhettään.
Stuart on muuttunut murjottavaksi ja muut epäilev?t syynä olevan Joshin,
jonka Stuart kokee ilmeisenä uhkana.
Bubble, muut pojat vanavedessä,
tekevät taas kiusaa Brianille. Tällä kertaa he laittavat hänen
tyttöjen huoneessa olevaan sänkyyn riisiä.
-Me syötämme
nuo riisit pojille kostoksi, uhoavat tytöt.
On Brianin syntymäpäivä.
Heti puolenyön jälkeen muut laulavat hänelle. Dean ja Bubble
antavat hänelle lahjaksi kaksi numeroitua t-paitaa, toisessa on numero
2 ja toisessa 3.
-Alan pian itkeä, herkistyy Brian.
Tyttöjen
pieneksi harmiksi Joshkin on osoittautunut homoksi. Ja tytöt utelevat Brianilta,
haluaisiko tämä olla Joshin kanssa.
-Josh on mukava, mutta siihen
se jää, vastaa Brian uteluihin.
Amma ja Liz keskustelevat
Narinderista.
-Hän vitsailee mielellään muista. Mutta loukkaantuu
heti jos hänen kustannuksellaan pilaillaan.
Josh on valmistanut
lounasta.
-Se on tortilla tai espanjalainen omeletti, vastaa Josh Paulin
uteluihin, mitä he oikein syövät.
-Minä tiesin, Helen
innostuu. -Sanoin, että se on espanjalaista paellaa!
Muut nauravat.
Iltapäivällä
Isoveli järjestää Brianille syntymäpäiväjuhlat.
Taloon tuodaan teddy-nalleja ja picnic-ruokaa. Briankin unohtaa krapulassa antamansa
lupauksen, ettei enää koskaan juo alkoholia.
Narinder pahastuu
Elizabethille joka on piilottanut osan alkoholista.
-Olemme aikuisia, eikö
totta, hän kiukkuaa Ammalle.
-Jos piilottaja olisi ollut Josh, olisi
idea ollut Ammastakin todella hyvä, sanoo Amma puolestaan Helenille.
Pahaksi onneksi juhlissa juodaan kuitenkin taas liikaa alkoholia.
Helen
humaltuu ensin. -Probably end I up sleeping with you., hän sopertaa Bubblelle.
-I know you Bubble, you`ll bang anything..
Bubble sanoo kuitenkin olevansa
onnellinen tyttöystävänsä kanssa.
Liz yrittää
saadaa meluavaa Heleniä rauhoittumaan. Lopulta Helen itkee seuraavat kaksi
tuntia. Liz, Paul, Narinder ja Dean miettivät kuinka saada hänet asettumaan.
Seuraavaksi Brian ja Josh ajautuvat riitaan.
-Sinäkin olet homo!
Ja tuomitset minut! Brian huutaa. Ja myöntää Joshille, ettei
pidä tästä, tietämättä itsekään miksi.
-Varmaan siksi, kun olen itsekin homo, Josh epäilee.
Amma rauhoittelee
heitä. Joutuen siksi itse riitaan Stuartin kanssa, jonka mielestä
Amman ei pitäisi sotkeutua asiaan. He syyttelevät toisiaan epävarmoiksi
ja Amma lähtee makuuhuoneeseen.
-Haluan kaikkien äänestävän
häntä, haluan hänet täältä ulos perjantaina! Kuinka
hän kehtaa sanoa minulle niin, raivoaa Amma ovia paiskoessaan.
Amma, Josh, Bubble ja Liz antavat toisilleen neuvoja. Ja miettivät kuinka
he selvittäivät syntyneet ristiriitatilanteet.
Seuraavana
ammuna Bubble ja Stuart naureskelevat, etenkin humalaisen Helenin käyttäytymiselle.
He miettivät, että ehkä olisi hyvä vähentää
taloon hankittavan alkoholin määrää.
Amma valittaa
yhä Stuartin käytöstä. -Hän puhui minulle kuin 11-vuotiaalle!
Stuart pyytää anteeksi Ammalta, ja Brian Joshilta. Kaikki myöntävät
oppineensa läksynsä.
-Josh, Josh, huutaa Paul unissaan. Hävittyään
Joshille edellisenä iltana vedon juomakisassa, on Paulin on pukeuduttava
mekkoon häätöiltana. Helen meikkaa hänet, ja Amma opettaa
kuinka istua ja kävellä kuin nainen. Aikaisemmin viikolla Paul oli
huolissaan äänestyksestä, mutta hetken lähestyessä
hän on levollisempi.
Deaninkin rohkaisee häntä. -En usko,
että voit hävitä Stuartille.
Narinder on yhä sotajalalla
Helenin kanssa. -Hän tulee lähtemään ensiviikolla, hän
miettii muille jo seuraavaa viikkoa.
Illalla odotetaan
tuloksia. Paul mekossaan saa huoata helpotuksesta. Ulos joutuu Stuart.
-Yes,
hän melkein iloitsee taputtaen käsiään. Ennen lähtöään
hän pyytää vielä anteeksi käytöstää
Brianin juhlisssa, ja pyytää kaikki tilalleen juhlimaan kunhan ohjelma
on ohi.
Asukit ovat hankkineet pingispallot. -Ensi viikolla alkaa Wimbledon,
pohtii Josh. -Mitenkä olisi jos mekin pitäisimme oman turnauksen?
Muutkin innostuvat ajatuksesta.
Illalla pojat miettivät kuinka
outoa talossa on Stun lähdettyä. Paul miettii etenkin ulkoa kantautunutta
meteliä, ja on hieman huolissaan tulevasta.
VIIKKO 4, päivät 23-29
Heti viikon alkuun
Liz ja Helen huomaavat pihalle rakennetun tanssilavan. Viikkotehtävänä
onkin tanssitehtävä: "Boogie nights". Jokainen on valinnut
vaihtoehdoista oman musiikki- ja tanssityylinsä. "Oman" musiikin
alkaessa soida, on lavalle ehdittävä 20:ssä sekunnissa. Congan
soidessa on kaikkien rynnättävä lavalle.
Tanssinopettajanakin
toimiva Helen onkin lähes joka kerta lavalla tanssikaverina. Hän myös
osoittaa luonteensa herttauden tanssimalla Narinderinkin kanssa.
Erään
kerran kiirehtiessään tanssivuorolleen, Bubble kompastuu tuoliin ja
loukkaa jalkansa. Hänellä on huoli, että joutuu siksi lähtemään
talosta. Hänen onnekseen lääkäri vain sitoo jalan, ja antaa
hänen käyttöönsä kepit.
Muut naljailevat
Bubblelle, että tämä loukkasi jalkansa tahalleen, ettei hänen
tarvitsisi osallistua tehtävään. Mutta kuinka ollaakkaan;, Bubble
kompuroi lavalle joukon jatkoksi keppeineen congaa tanssimaan!
Alkuun
muut olivatkin huolissaan saadaanko Bubblea hereille tanssimaan. Mutta eräänä
aamuna Josh on se, joka myöhästyy ja tehtävä epäonnistuu.
Isoveli antaa asukkaille tehtäväksi kertoa muille hetkistä,
joista ovat ylpeitä. Helenistä tehtävä on helppo, mutta
Brian on hyvinkin miettivä. Paulin kertomus saa kaikki herkistymään.
Isoveli antaa tehtäväksi
myös valita pari, ja tehdä tälle "omannäköinen"
hattu.
Juttu menee kuitenkin hieman pilailuksi. Brian hauskuutta muita tekemällä
mustasta ja valkoisesta Screamnaamion - pelottavaa, mutta huvittavaa.
Paul on iloinen saatuaan jäädä taloon, ja haluaa näyttää
muille uuden puolen itsestään. Kuitenkin hän joutuu Narinderin
kanssa nimetyiksi.
Lähes kaikki
ovat varmoja, että Narinder joutuu ulos. Myös hän itse on sitä
mieltä. Narinder kertoo Brianille aikovansa pitää jäähyväispuheen.
Brian käskee hänen olla varovainen. Ja tunnustaa, että jos Narinder
joutuu lähtemään, niin hänkin haluaa lähteä. Narinder
tunnustaa Brianille tietävänsä kehonkielen perusteella, ketkä
nimesivät hänet ja syyttää Heleniä ilkeistä katseista.
Narinder ja Brian tajuavat, että ovat samoilla linjoilla sen suhteen, kenestä
pitävät ja kenestä eivät. Narinder haukkuu vielä Amman
laiskaksi lehmäksi. Mutta Brian kehottaa häntä lopettamaan ihmisten
nälvimisen.
Nimeämiskierros:
Amma:
Paul ja Narinder
Bubble: Narinder ja Josh
Brian: Paul ja Amma
Helen:
Brian ja Narinder
Narinder: Amma ja Bubble
Liz: Paul ja Narinder
Josh: Narinder ja Bubble
Paul: Brian ja Bubble
Dean: Paul ja Narinder
Asukkaat ihmettelevät
talossa olevaa hajua. Bubble syyttää Brianin virtsanneen suihkuun.
-Se oli täysin vahinko, Brian puolustautuu. (Eikä asiasta nouse läheskään
samankaltasta riitaa kuin BB3:ssa Jonnyn ja Alexin välille.)
Brian on muuttanut
takaisin poikien makuuhuoneeseen.
Eräänä iltana syttyykin
valtaisa tyynysota. Hyökkäys jatkuu aina tyttöjen huoneeseen
asti. Tytöt hautovat kostoa.
Palattuaan omaan huoneeseen aloittavat
pojat taas Brianin terrorisoinnin, mm. hiipimällä tämän
vuoteen luo ja säikyttelemällä tätä. Brian saa kyyneleet
silmiinsä.
Viikon aikana tunteet alkavat olla pinnassa. Pienistäkin
asioista, kuten ruuasta, tapellaan muutamaan otteeseen. Ilmassa on turhautuneisuutta
ja tylsistymistä.
Dean yrittää udella päiväkirjahuoneessa
sääennustettakin, jotta ilmapiiri piristyisi jos tiedossa olisi kaunista
ilmaa. Isoveli ei kuitenkaan suostu ennustusta antamaan. Mutta talossa käydään
myös hyvin henkeviä keskusteluja.
Myös Paulin ja Helenin
välit alkavat lämmetä neljännen viikon aikana oikein toden
teolla.
Neljännellä nähtiin myös uskomattomia kokkauksia.
Ensin Helen tekee puuroa ilman maitoa ja luulee polttaneensa sen pohjaan. Hän
on varma, ettei kukaan pidä siitä. Muut kuitenkin kehuvat sitä
täydelliseksi.
-Kaupungissa on uusi puurotyttö, ylistää
Dean.
Amma puolestaan tekee nuudeleita ja marinoitua kanaa. Nuudelit tippuvat
käsistä. Ja se, mitä hän tekee kanalle, ei ole painokelpoista.
Narinder opettaa muille intialaisen keittiön saloja, sillä: -Pian
en ole enää niitä täällä teille opettamassa, hän
murehtii.
Dean yrittää
kuivata banaanin kuorta tupakaksi. Isoveli kuitenkin kieltää tämän.
Isoveli myös varoittaa asukkaita hajottamasta mikrofoneja - 15 on jo hajonnut.
Seuraavasta hajonneesta Isoveli uhkaa veloittaa 7 puntaa talousrahoista.
Talon oma tennisturnaus
saa nimen "Three Mills Tennis Tournaments". Paul rankataan ykköseksi.
Ja Amma, joka ei koskaan ole edes nähnyt tennistä, viimeiseksi.
Brian toimii tuomarina Amman ja Narinderin välisessä pelissä.
Narinder valittaa jokaisesta tuomiosta vaatien tuomarin vaihtoa, näin ei
kuitenkaan tapahdu.
Hävittyään oman pelinsä Paulille,
Helen ei suostu edes kättelemään tätä.
Finaalissa
kohtaavat odotetusti Josh ja Paul. Ja lopulta Josh vie turneen nimiinsä.
Häätöhetken lähestyess? Narinder ja Paul keskustelevat
asiasta.
-Olet paljon ihanampi ja rakastettavampi kuin minä, Narinder
tunnustaa. -Ihmiset mielummin äänestävät minut ulos. Sitä
paitsi, sinä voitit viimeksikin!
Amma ja Helen puhuvat talossa
olosta. Helen oletti kaiken olevan paljon hienompaa. Amma puolestaan luuli vain
jakavansa asunnon kymmenen ihmisen kanssa.
Samaan aikaan Josh ja Brian ajautuvat
taas yhteenoton partalle, ja aloittavat vesisodan.
-Olette kuin vanha aviopari,
nauraa Narinder.
Häätöhetken ollessa käsillä,
tekevät muut asukkaat Narinderille ja Paulille voileipiä.
Narinder pitää
jäähyväispuheensa ollen varma, että tosiaan joutuu häädetyksi.
Näin myös tapahtuu..
-Olette tylsiä, enkä ikinä
haluaisi teidän kaltaisianne ihmisiä ystävikseni, Narinder tokaisee
vielä ennen lähtöään. -Mutta kuitenkin toivotan teille
onnea.
Brian on hieman masentunut Narinderin lähdettyä.
-Voi, Brian, lohduttaa Elizabeth. -Kyllä me pidämme sinusta huolta!
-Minusta tuntuu kuin viisi ihmistä olisi poitunut hänen mukanaan,
huokaisee puolestaan Amma helpotuksesta.
-Todella hämmentävää,
mutisee Paul unissaan seuraavana yönä.
VIIKKO 5, päivät 30-36
Brian, Dean ja Josh
nauttivat Helenin valmistamaa aamiaista vuoteessa ja puhuvat nimeämisistä.
Brianin mielestä hän ei voi pärjätä kisassa. -Sitä
paitsi talossa on yhä ihmisiä, jotka eivät sitä ansaitse!
hän ilmoittaa.
Ennen nimeämisten tietoon tuloa, Amma ja Helen
miettivät tilannetta. Helen on varma, että jotain on tekeillä
muiden toimesta, josta he eivät tiedä mitään. Isoveli kuitenkin
kehottaa heitä lopettamaan nimeämisistä puhumisen.
Paulia huolestuttavat
kamerat. Ja se, mitä pahaa hänestä on lehdissä kirjoitettu.
Jouduttuaan taas nimetyksi Paul alkaa olla varma lähdöstään.
Etenkin, kun vastaan asettuu yllättäen Bubble, joka on myös huolissaan.
-Sinä saat varmasti jäädä, rauhoittaa Dean tällä
kertaa Bubblea. -Sinä ja Brian olette kisan suosikkeja.
Nimeämiskierros:
Amma:
Paul ja Dean
Bubble: Paul ja Josh
Brian: Paul ja Amma
Helen: Bubble
ja Brian
Liz: Paul ja Brian
Josh: Paul ja Bubble
Paul: Amma ja Bubble
Dean: Paul ja Helen
Tehtävänä
on rikkoa Guinessinennätys. Talossa alkaa armoton harjoittelu. Kukin yrittää
vuorollaan rikkoa voileipäkeksien- tai maissihiutaleiden syöntiennätystä.
Etenkin Dean ottaa sydämenasiakseen ennätyskorkean sokeripalatornin
rakentamisen.
Eräänä
iltana valojen sammuttua, Brian saa hysteerisen kohtauksen. Hän luulee
näkevänsä "asioita", ja tuntevansa kuinka Dean koskettaa
häntä. Muut alkavat puhua tehtävästä mutta Brian ei
rauhoitu.
-Miksi sinä oikein panikoit? Paul kysyy lopulta.
-Koska,
Paul, minä pelkään kanoja!
Edellisellä viikolla Brian
sai kohtauksen kanakopin luona: -Nuo ovat paholaisia, kiljui Brian. -Katsokaa
niitä! Ne ovat demoneja, joilla on dinosauruksen jalat!
Paulin
ja Helenin välit lämpenevät koko ajan. He flirttailevat ja kulkevat
käsikädessä.
-Koko maailma näkee, että jotain on
tekeillä, varoittaa Josh Heleniä.
Joka alkaa itsekin miettiä
Big G:tä ja sitä, mitä tapahtuu kun hän lähtee talosta.
Myös Paul miettii Helenin poikaystävää. Mutta on silti iloinen,
kun hän ja Helen alkavat selvästi rakastua toisiinsa.
Josh myöntää,
että hän luuli talossa olevan villejä bileitä ja huisi meno.
Hän toteaa heidän olevan niin mukavia, että se on varmaan tv:stä
katsottuna tylsää. Hän myöntää, ettei pysty olemaan
oma itsensä ja tuntee olonsa vaivaantuneeksi. Helen huolestuu ja itkee
huoneessaan. Bubble lohduttaa häntä, kun Helen miettii, miksi tuli
taloon ja miksi siellä on niin vaikeaa olla oma itsensä.
-Tätyy
vain olla oma itsensä, yrittää Bubble rohkaista häntä.
Myöhemmin Helen puhuu asiasta myös Paulille. Ja miettii, kuinka
heidän suhteensa käy jos Paul lähtee. -Sanon Davinalle, että
ostaa hatun meidän häihimme, vitsailee Paul.
Pojat päättävät
nukkua olohuoneessa. Brian satuttaa varpaansa ja huutaa asian kaikille niin,
että muut jo hermostuvat.
-Me emme voi tehdä mitään,
muut huutavat metelöivälle Brianille, joka olisi kaivannut hieman
sympatiaa.
Viikkotehtävässä
Deanin onnistuu tehdä ennätyskorkean sokeripalatornin.
Aikaisemmin
Bubblen onnistui rikkoa maissihiutaleiden syönti -ennätyksen. Mutta
se tapahtui harjoituksissa, joten tulos ei ole virallinen. Bubble onnistuu kuitenkin
rikkomaan Iso-Britannian ennätyksen itse testitilanteessa. Muut ovat haltioissaan,
paitsi Bubble itse.
On Elizabethin syntymäpäivä. Bubble
antaa tälle lempihattunsa ja Helen t-paidan. Bubble käyttää
yön kirjoittaen kivillä onnitteluviestiä puutarhaan. Amma tulee
auttamaan häntä.
Isoveli järjestää Lizille
syntymäpäiväjuhlat, joiden teemana on kauneudenhoitoilta, joten
kaikki asukkaat ovat koko illan pukeutuneena kylpytakkeihin ja tyttöt perehdyttävät
poikia kauneudenhoidon, kuten kasvokuorinnan- ja vahauksen saloihin.
Syntymäpäiväjuhlissa tytöt menevät kylpyammeeseen.
Ja Helen kiusaa Paulia kutsumalla tämän katsomaan.




Paul on varma,
että tällä kertaa onni on hylännyt hänet ja, että
hän joutuu lähtemään.
Epävarma Bubble miettii karkaamista.
Kun muut nukkuvat, hän kysyy Isoveljeltä voisiko tehdä niin.
Vastauksen voi vain arvata. Bubble hakee kuitenkin hattunsa ja takkinsa ja menee
kuistille nukkumaan, jotta muut luulisivat hänen todella paenneen.
Tulosta odoteltaessa Bubble lyö Brianin kanssa vetoa, että Brian
itkee Bubblen lähtiessä. Bubblesta tuleekin viides häädetty.
Kaikki ovat järkyttyneitä, ja Paul antaa tälle ison halauksen.
Paul näkee selviytymisensä kuitenkin hyvänä merkkinä.
Brian kertoo Bubblelle olevansa järkyttynyt.
-Olet hauskin mies,
jonka tunnen. Teit talossa olostani helpompaa, tunnustaa Bubble Brianille. Ennen
lähtöään Bubble kertoo suoraan ja rehellisesti jokaiselle,
mitä mieltä heistä on.
Dean, Liz ja Brian puhuvat Bubblen
lähdöstä. Brian on masentunut, koska kaikki hänen ystävänsä
ovat lähteneet Ensin Penny, sitten Narinder ja nyt Bubble. Stuartista ei
niin väliä. -Eivätkö ihmiset kuule Paulin mikrofonia? Brian
tuskailee. -Eivätkö he näe, mitä täällä tapahtuu?
-Ehkä Bubble antoi yleisölle merkkejä, että hän haluaisi
jo lähteä, epäilee Dean.
Illalla makuuhuoneessa Paul
ja Josh kiusaavat Briania. Tilanne päättyy Brianin ja Joshin leikilliseen
tappeluun.
VIIKKO 6, päivät 37-43
Brianin mielipide kanoista
vahvistuu. -Ne todellakin ovat demoneja!
Helen on leikannut Brianin hiuksia
,ja tämä näyttää mielestään lastenohjelman
hahmolta.
-Pääsisinköhän
täältä pois, jos pissaisin sänkyyn, Brian miettii.
Viikkotehtäväksi asukkaat saavat koiran koulutettavakseen. Ennen koiran
taloon tuloa, tytöt olivat innoissaan. Briania innosti enemmän Backgammon.
Ja hän luki innolla kirjaa aiheesta oppiakseen pelin. Asukkaat miettivät,
olisiko kyseessä todellakin oikea koira.
-Jospa se pureekin minua?
Helen huolestuu.
Asukkaiden laitettua kanat varmuuden vuoksi koppiin, tassutti
taloon Paddy, pieni Bichon Frisé.
-Tuo koirakin on paholainen, tuumaa
Brian Paddyn nähtyään.
Koira vietti talossa
muutaman tunnin päivässä. Ja sille piti opettaa sinä aikana
erilaisia temppuja. Varsinaisessa tehtävässä Paddyn pitäisi
osata tehdä Isoveljen määräämät temput. Liz otti
koiran koulutuksen sydämenasiakseen, ja luki tarkkaan ohjeita kuinka koulutus
tapahtuu.
Lisätehtävänä asukkaille tuli tehdä
saippuasarja asukkaiden entisestä- ja tulevasta elämästä.
Nimeksi sarjalle aioittiin antaa "Kuka varasti makkaran". Mutta lopulliseksi
nimeksi tuli Ballas II, vierailevana tähtenä tietenkin Paddy.
-Luulen, että minut nimetään häätöehdolle
tällä viikolla, arvioi äitihahmoksi kohonnut Liz Ammalle.
-Ei nyt sentään, huudahtaa Amma. -Ennemmin minut nimetään
kuin sinut!
-Minä ajelen hiukset päästäni, jos vältyn
taas nimetyksi tulemisen, uhoaa Brian.
Josh ja Brian ottavat kick boxing-ottelun.
Joka päättyy Joshin miltei vedettyä jalat Brianin alta.
-Nyt
tämä loppui, määrää Brian. -Jos kaadun ja lyön
pääni, näyttää naamani pian samalta kuin Joshin.
Myöhemmin
viikolla miehet yrittivät selvittää välejään pitkällä
keskustelulla.
-Hänen kanssaan on mahdotonta selvittää asioita,
pahoittelee Josh keskustelua Elizabethille. -Brian ei edes halua ymmärtää,
mitä yritän hänelle sanoa.
Paul puhuu taas unissaan.
Tällä kertaa mukaan keskusteluun yhtyvät Dean ja Josh. -Do not
name all the famous dogs in the world, varoittaa Dean ensin. -Stroke my hair,
jatkaa Josh. - Minä haluan olla kuuluisa!

Brian ja Josh joutuvat
ajelemaan hiuksensa. Nimetyksi joutuu Paulin seuraksi Amma. (Nimeämiskierroksen
tietoja ei valitettavasti ole saatavilla). Amma epäilee joutuvansa lähtemään.
-Mutta olen talon iloisin, jos saan jäädä, hän kertoo. -En
kuitenkaan halua ottaa tätä minään kilpailuna!
-Nyt
olen luottavainen, sanoo Paul taas unissaan. Pojat kertovat hänelle nauraen
asiasta seuraavana päivänä.
Tehtävä
Paddyn kanssa menee pieleen. Paddy ei tee ensimmäistä määrättyä
temppua Amman ohjauksessa. Amma on huolissaan, vaikuttaako pieleen mennyt tehtävä
äänestykseen. Dean lohduttaa sanomalla, ettei usko että asialla
olisi vaikutusta. Ostosbudjetti seuraavalle viikolle on vain 24.50 puntaa.
-Kumpi syö vähemmän, Paul vai Amma? vitsailee Brian.
Eräänä iltana puhkeaa myrsky. Brian, Paul ja Amma menevät
kaatosateeseen tanssimaan ja hyppimään.
-Minut on nimettävä,
sanoo Brian. -Tai muuten vielä tapan jonkun.
Paul ja Brian ajautuvat
riitaan.
Brian kertoo Deanille, että hän tosiaan toivoo tulevansa
nimetyksi seuraavalla kerralla.
Amma kertoo, että on eniten huolissaan
yleisön reaktiosta. Entä jos häntä inhotaan? Helen ja Liz
ehdottavat, että Amma puhuisi pelostaan päiväkirjahuoneessa.
Amma on kuitenkin skeptinen Isoveljen suhteen.
-Minua huolettaa myös
se, että te ette kaipaa minua täällä lähdettyäni,
Amma vielä kertoo Helenille.
Helen yrittää parhaansa mukaan
piristää tätä.
Helen ja Brian keskustelevat siitä,
millaista talossa olisi jos siellä heidän kahden seurana olisi vain
Amma ja Paul.. Tarvikkeina pelkkää siideriää ja suklaata.
Häätöiltana Paul lainaa Joshin t-paidan, ja näyttää
Helenistä ihan homolta. Paul kertoo odottavansa kotiin pääsyä
ja ystävien, sekä sukulaisten tapaamista. Amma onn kuitenkin se, joka
häädetään.
-Oh my God.. Nyt
minua vasta pelottaakin, hän huokaa. -Toivottavasti Bubble on vastassa.
Amma vielä kiittää kaikkia, mukaan lukien Isoveljeä. Hän
sanoo kaikkia mahtaviksi ja käskee tyttöjen pitää jalat
maassa.
Josh ja Brian juttelevat. Josh on surullinen Amman lähdöstä.
Tämä oli hänelle läheinen puhekumppani. Brian kertoo, että
Narinderin ja Bubblen jälkeen on Helenistä tulossa hänelle läheisin
juttutoveri.
-On surullista nähdä ihmisten lähtevän,
miettii Dean Isoveljelle. -Loppua kohti kaikki tuntuvat läheisimmiltä.
VIIKKO 7, päivät 44-50
Josh miettii Big Brotherille
Paulin hahmon vahvuutta selviytyä nimeämisistä useita kertoja
peräkkäin.
Brian puolestaan kertoo pitkästä aikaa nauttivan
olostaan talossa, ja kaikilla tuntuu olevan hauskaa.
Paul tunnustaa päiväkirjahuoneessa
olevansa iloinen, että saa yhä jatkaa. Hän tunnustaa myös,
että Heleniä vastaan joutuminen äänestyksessä olisi
hänestä kaikkein vaikeinta.
Viikkotehtäväksi
ryhmälle annetaan rumpusetin kasaaminen soittokuntoon alle 8:ssa minuutissa,
jota ennen tulee suorittaa esterata, virheistä lisätään
aikaa lopulliseen tulokseen. He onnistuvat tehtävässä.
Paul ja Helen ottavat yhteisiä kylpyjä. Helen tosin huolestuu asian
todennäköisesti saamasta julkisuudesta. Muutkin asukkaat alkavat puhua
heidän mahdollisesta suhteesta.
Brian on aivan varma, että kysessä
on talo-romanssi. Dean epäilee alkuun, että kyse on enemmänkin
sisar-veli suhteesta, kuin romanttisesta suhteesta.
Onnistuneen tehtävän
kunniaksi Isoveli järjestää kahdenkeskeiset treffit illallisen
merkeissä. Pareina ovat Helen ja Paul, Dean ja Elizabeth, sekä Brian
ja Josh.
Paul kysyy Heleniltä mitkä ovat illan säännöt,
ja ilahtuu kuullessaan ettei sellaisia ole. Liz ja Dean puhuvat illallisella
paitsi nimeämisistä, myös Paulista ja Helenistä. Elizabeth
sanoo Helenin kertoneen, ettei suhde Big G:hen ole kovinkaan vakava.


Josh flirttailee Brianille,
joka epäilee että Josh yrittää juottaa hänet humalaan.
Josh myöntää, koska hän haluaa nähdä todellisen
Brianin.
Illallisen jäkeen
Brian liittyy vähäksi aikaa Helenin ja Paulin seuraan. Jäätyään
lopulta yksin pihamajaan, Brian pitää kameralle pitkän yksinpuhelun.
Paul jatkaa unissaan puhumista. -Kiitos
kaikille jotka äänestitte..That was cool.. Muut nauravat ja kertovat
Paulille, että tämä selvästi näki unta voitosta ja
piti kiitospuhetta. Eräänä yönä mies laulaa unissaan,
ja kyselee: "Why me?"
Helen ja Brian
miettivät, että jompikumpi heistä on seuraava lähtijä.
Brian välttää nimeämisen nytkin.. Änestykseen joutuvat
nyt Josh ja Helen. Paul on helpottunut, vaikka murehtiikin Helenin mahdollista
lähtöä. Helen onkin varma lähdöstään, ja
vitsailee asialla: -Kaikki Paulin 10-vuotiaat ihailijat äänestävät
minua, jotta lähtisin ja pitäisin näppini erossa hänestä.
Josh kertoo Isoveljelle, ettei hän usko että voisi mitenkään
hävitä, mutta jos niin kävisi, hän jäisi kaipaamaan
eniten Elizabethiä.
Helen kysyy Paulilta, mitä tämä
tekee, jos hänet häädetään. Brian kuulee kysymyksen
ja puuttuu asiaan: -Minä näen Paulin ja minun välille kehittyvän
suhteen, jos lähdet.
Nimeämiskierros:
Brian:
Paul ja Josh
Helen: Dean ja Josh
Liz: Paul ja Helen
Josh: Brian
ja Helen
Paul: Brian ja Josh
Dean: Helen ja Josh
Eräänä
iltana Brian yllättää Helenin laittamasta vahaa hänen vuoteeseensa.
Brian juoksee huutaen Deanin luo. Paul ja Josh hiipivät huoneeseen ja hyökkäävät,
valot sammutettuaan, tyynyillä Helenin kimppuun.
Seuraavana pojat ottavat
hyökkäyskohteekseen Brianin. -Olet Big Brotherin suosikki, sinut on
häädettävä, he huutavat.
Häätöhetken
koittaessa, Helen ei peittele onneaan saatuaan jäädä taloon.
Josh on pettynyt tuloksesta, mutta hän ei usko "antaneensa talolle
kaikkeaan."
Illalla muut puhuvat Joshin lähdöstä.
Paul ei usko, että tämä oli täysin oma itsensä. Helenille
Paul sanoo, että heidän on saatava Brian jäämään
heidän kahden kanssa loppuun asti.
Elizabeth kysyy Heleniltä uskooko
tämä, että Big G tulee häntä vastaan kun on aika lähteä.v-Varmasti
tulee, vastaa Helen.
Ainoa asia, mistä Helen myöntää
olevansa täysin varma hänen ja Paulin suhteessa on, että Paul
varmasti pitää hänestä.
Brian katsoo valokuvia
ystävistään ja perheestään kyyneleet silmissä,
ja tajuaa olevansa kateellinen häädetyille.
VIIKKO 8, päivät 51-57
Viikko Heleniä ja Paulia.
Viikkotehtävänä
naruhyppelyä, hula-hula-vanteen pyöritystä, hyppykepillä
hyppimistä ja pallolla pomppimista.
Jokaista täytyy käyttää
tauotta 15 sekunttia. Helen ei millään onnistu hyppimään
hyppykepillä. Muut jatkavat kuitenkin Helenin kannustusta, joka vihdoin
32:lla yrittämällä onnistuu. Mutta tehtävän suoritusaika
on jo kulunut umpeen.
Muut kuitenkin juhlivat sisukasta Heleniä suorastaan
voittajana, eivätkä ole pahoillaan epäonnistuneesta viikkotehtävästä.

Elizabeth myöntää
olevansa ensimmäisen kerran huolestunut nimeämisistä. Dean puolestaan
toteaa, että ensimmäisen kerran häntä ei huoleta.
Brian
luulee tulevansa häädetyksi.
-Ilman sinua talo ei ole yhtä
hauska, Dean kertoo Brianille totuuksia. -Sen näkevät kaikki, vaikkeivät
ole sinua silmästä silmään tavanneetkaan.
Paul ja Helen flirttailevat
avoimesti Brianin nukkuessa vieressä. Pari miettii useaan kertaan, etteivät
he voi nukkua yhdessä.
-Liz ei pidä meitä osana ryhmää,
koska hulluttelemme yhdessä, Helen sanoo Paulille heidän painittuaan
yhdessä nurmikolla.
Heidän pahin painajainen toteutuu, kun molemmat
joutuvat nimetyiksi.
Nimeämiskierros:
Brian:
Paul ja Helen
Helen: Dean ja Liz
Liz: Paul ja Helen
Paul: Brian
ja Liz
Dean: Paul ja Helen
Nimetyksi tuleminen
saa Paulin ja Helenin puhumaan kunnolla suhteestaan. Molemmat harmittelevat
etteivät voi puhua asioista avoimesti, tulematta tuomituiksi katsojien
silmissä. He alkavat käyttää seksistä koodisanaa "Stuff",
Helen myönsi myöhemmin ettei hänen mieleensä tullut, että
katsojat tajuaisivat asian.

-Pelkään,
että katsojat pitävät minua tyhmänä lehmänä
siksi, mitä teen kanssasi, Helen suree.
Paul lohduttaa epäillen,
että häntä varmasti inhotaan. Helen tunnustaa, ettei Big G itseasiassa
ole oikea poikaystävä.
-Jos on minulla silmä mustana, niin
on hänelläkin (Big G:llä), uhoaa Paul.
Helen syyttää
tilanteesta itseään, ja sanoo ettei Paulin pidä olla huolissaan.
-It takes two to tango, vastaa Paul rauhoittaen Helenin itsesyytöksiä.
Pojat ovat siirtyneet
nukkumaan tyttöjen huoneeseen. Eräänä iltana Helen rukoilee
Paulin viereensä. muutamaa tuntia myöhemmin Paul palaa vihellellen
omaan vuoteeseensa. Viimeisen yhteiseksi tietämänsä yön
pari kuitenkin haluaa viettää kaksin. He livahtavat muilta pihamajaan.
Aamuyöntunteina he kuitenkin palaavat taloon juomaan teetä ja menevät
nukkumaan omiin vuoteisiinsa.
Ennen häätöä Paul
ja Helen miettivät kumpi mahtaakaan lähteä,. Elizabeth vitsailee
väliin: -Jos Helen joutuu lähtemään, niin Paul juoksee varmasti
perässä.
Etenkin Paul miettii tulevaisuutta, kuinka heidän
suhteensa mahtaisikaan toimia normaalielämässä?
Paulin
ei tarvitse juosta Helenin perään, sillä hän on viimeinen
yleisöäänestyksen kautta häädetty.
Helenin halausten
myötä, hän lähtee ulos jännittämään
kultansa puolesta.
VIIKKO 9, päivät 58-64
Jäljellä on
viikko, ja 4 kilpailijaa: Brian, Elizabeth, Dean ja Helen..
Isoveli järjestää
asukkaille pieniä kilpailuja, joiden palkintona on lähes aina juhlat.
Heidän täytyy osata vastata oikein kysymyksiin muista, toisten nähdessä
päiväkirjahuoneenn tapahtumat tv:n kautta.
Tehtävän
onnistuttua seuraa juhlat, joihin täytyy tehdä kasvomaalaukset.
Helen haluaa omille kasvoilleen kirjaimen P, Paulin takia. Helen miettii paljon
Paulia.
-Älä huoli, Paul pitää hauskaa, Elizabeth lohduttaa.
-Sitähän Helen pelkääkin, vitsailee Brian.
Helen
uskoutuu Brianille, ettei halua Big G:tä paikalle kun hän tulee ulos.
-Entäpä jos välinne lämpenevät uudelleen? Brian kysyy.
Helen ei usko tähän. -Se loppui viikolla 3. Suhteemme oli kaukana
täydellisestä.
Brian kertoo haluavansa uuden uran ja suhteen.
Helen sanoo tahtovansa bilettää joka viikonloppu.
Isoveli
antaa tehtäväksi huikaisevan hauska, "muovaile patsas parisi
päästä".Brianista ja Lizistä tulee pari, samoin Deanista
ja Helenistä.
Paljastustilaisuus on ikimuistoinen..
-Katsokaa!
Brian riemastuu omastaan.-Näytän ihan herra Perunapäältä!
-Deanin minusta tekemä pää näyttää aivan isältäni,
nauraa Helen.
Illalla asukkaat
laulavat yhdessä, Deanin säestäessä kitaralla.
Ikimuistoista on myös samojen parien opettaessa toisilleen omia erikoistaitojaan.
Dean opettaa Helenille kitaransoittoa, ja Helen Deanille hiustenleikkuuta.
Liz opettaa Brianille flamencoa ja Brian Lizille kuinka lentokoneen turvaohjeet
näytetään.
Isoveli antaa kaikkien esitystä varten rekvisiittaa;
Dean saa kampaajantakin, Helen nahkatakin, Liz lentoemännän vaatteet
ja Brian flamencoon sopivat tanssikengät.
-En enää koskaan
tee tätä uudelleen, Dean toteaa leikattuaan, ja kammattuaan mallipään
hiukset.
Palkintorahoilla he ostavat ostereita ja chardonnayta.

Helen miettii taas
Paulia, ja järkyttyy tajutessaan, että Pauli on ilmeisesti nimennyt
hänet. Dean lohduttaa, ettei hänen pidä surra. Paulin lähdöstä
iloinen Brian haukkuu tätä.
-Paul sanoi minulle, että tapahtumat
olivat 60% Helenin syytä ja 40% hänen itsensä, Liz kertoo keskustelustaan
Paulin kanssa.
Helen masentuu, mutta tavoilleen uskollisena piristyy pian.
Yöllisellä kaakaohetkellä, Elizabethin nukkuessa, pojat varoittavat
Heleniä odottamasta liikoja Paulilta. Helen kertoo odottavansa lähinnä
ystävyyttä, ei suhdetta.
Dean puhuu unissaan "I hate you
lot." Aamulla kaikki potevat krapulaa.
Seuraavana tehtävänä
on oppia muista politiikkaan liityviä asioita. Heleniä hermostuttaa,
mutta tehtävästä suoriudutaan, ja taas on tiedossa juhlat.
Kokatessa herkkuruokia, Helen utelee Brianilta: -Puhveli on niin kuin pihvi?
Helen ei haluasi sy?dä kyyhkystä, mutta tarkistaa ensin Briltä,
-Kyyhkynen on lintu, eikö olekin?
Illalla selviää, että
saippuasarjoja rakastava Brian haluaisi olla Dynastia-sajan tähti.
Yllättäen
Davina ilmoittaa, että vähiten ääniä saaneen on lähdettävä.
Helen kiljaisee: -Entä minun hiukseni? Davina vakuuttaa hiusten olevan
oikein hyvin.
Elizabethin on aika poistua. Helen pomppii ajattelemattomuuttaan
ylös-alas, riemuitessaan, että saa vielä jäädä.
Brian käskee hänen rauhoittua. Dean ja Elizabeth vaikuttavat järkyttyneiltä.
Liz kertoo kaikille, että haluaa tavata heidät ohjelman loputtua.
Hän kiittää muita lähtiessään. -Deania - kaikesta,
Briania - tämän hauskuudesta ja Heleniä - tämän äänekkyydestä
ja kuplivuudesta..
Halausten saattelemana äitihahmo-Liz poistuu. -Lets
get pissed, toteaa Dean.
Lizin lähdön
myötä Brian muuttuu avoimemmaksi. Hän uskoutuu Deanille, ettei
usko homon voivan voittaa.
Helen menee yksin pihamajaan poikien jutellessa.
-Hmm Paul. Just think about the stuff we were doing in here last Thursday. Ei
paljon, sillä sitä olisi voinut olla enemmän.. hän mutisee.
Dean yllättää Brianin vielä viimeisen kerran - vesipistoolilla
tällä kertaa. Pojat ajautuvat pieneen vesisotaan.
Viimeisenä
iltana Isoveli antaa viimeisen lahjan; limonadia, colaa, tikku-jäätelöä,
mansikoita ja kermavaahtoa. On viimeisten asukkaiden lähdön hetki.
Ensin talosta joutuu poistumaan Dean, hän sai 5% äänistä..
Seuraavana lähtijänä on Helen, ja hän pääsee
viikon eron jälkeen ulkona odottavan Paulin luo.
Viimeisenä
taloon jää Brian, joka ei voi uskoa voittoaan..
Davina noutaa
suorastaan järkyttyneen Brianin, joka odottaa pois pääsyään
pyörimällä ympyrää talossa.
64 päivää
on ohi.. Viimeinenkin on poistunut Big Brother -talosta.
Lähteet: http://www.bigbrother.digitalspy.co.uk
(paljastaa auttamattomasti Suomessa näkemättömien Big Brothereiden
tapahtumat)
ja Matamin omat muistelmat