VIIKKO 5, päivät 30-26
30. päivä (29.6.2004 23.28p.m)
Eilen Isoveli ilmoitti asukkaille, että kyseisenä
päivänä ei aloitettaisikaan normaaliin tapaan viikoittaista
viikkotehtävää
vaan Isoveli tulee tarjoamaan jollekin asukkaalle haasteen. Isoveli painotti,
ettei haasteita voi jättää suorittamatta, vaan ne on suoritettava
Isoveljen antamien sääntöjen mukaan. Myöhemmin päivällä
Isoveli pyysi yhtä asukasta tulemaan päiväkirjahuoneeseen. Väsyneet
asukkaat nukkuivat kaikki sängyissään ja ensimmäisenä
pystyyn pomppasi Cameron, joka käveli suoraa päätä päiväkirjahuoneeseen.
Tuolille istuttuaan Isoveli ilmoitti, että saapumalla päiväkirjahuoneeseen
Cameron ilmeisesti otti asukkaista haasteen vastaan. Yhtäkkiä Cameronkin
tajusi, mitä oli mennyt tekemään, mutta hetken päästä
otti kuitenkin riskin ja lupautui ottamaan haasteen vastaan. Samalla, kun Isoveli
määräsi kaikki asukkaat tyttöjen makuuhuoneeseen, Cameronia
neuvottiin pakkaamaan laukkunsa kymmenessä minuutissa ja siirtymään
välittömästi salahuoneeseen, koska hänelle oli tilattu suora
lento Etelä-Afrikkaan.
Cameronin siirryttyä salahuoneeseen muut asukkaat
saivat tulla ulos tyttöjen makuuhuoneesta. Cameron pystyi olemaan yhteydessä
Isoveljeen salahuoneesta puhelimen välityksellä. Hän sanoi: "En
haluaisi olla pessimistinen, mutta jos jotakin tapahtuu minun matkani aikana,
toivon että välitätte viestin läheisimmilleni siitä,
että rakastan heitä erittäin paljon."
Salahuoneen ovi avattiin ja tilanteesta hämmentynyt
Cameron poistui talosta. Samalla muut asukkaat tutkivat Cameronin sängyn
ympäristöä ja huomasivat hänen peseytymispussinsa ja raamattunsa
kadonneen, joten he päätyivät yhdessä siihen tulokseen,
että Cameron viettäisi yön salahuoneessa. Isoveli otti myöhemmin
yhteyden Taloon ja kertoi asukkaille, että Cameronille saa puhua, mutta
hän ei saa vastata ja että haasteen suorittaessaan, Cameron selviää
2 viikon nimeämiskierroksilta, mutta hän antaa kuitenkin omat nimeämisensä
molempina viikkoina. 
Isoveli toimitti myös eilen asukkaille ruoat ja juomat,
jotka he voittivat viime viikon sankaritehtävästä ja ilta meni
alkoholia nautiskellen. Tietämättömät asukkaat kävivät
myös vähän väliä huutamassa jotakin salahuoneeseen Cameronille, jonka olettivat edelleen olevan siellä, ja lupasivat mm. säästä miehen viinat hänen
tuloonsa asti.
----------------------------
Ja sitten jatkamme tämän päivän tapahtumilla.
Koska poikien makuuhuoneen ilmastointi oli rikki, osa
pojista/kaikki nukkuivat tyttöjen makuuhuoneessa. Steph oli ensimmäinen
ylhäällä. Hän meni ensitöikseen pesemään
hampaitaan, kunnes Isoveli ilmoitti, että salahuoneen ovi on nyt aukaistu.
Steph juoksi heti kylpyhuoneesta käytävälle, odottaen sohvilta
maleksivaa Gosia paikalle. Pian ovea oli auki, mutta sisältä ei yllätys,
yllätys tullutkaan Cameron, vaan Gaetanoksi itsensä esittelevä
tumma mies. Ray saapui myös samaan aikaan käytävälle ja
kaikki esittelivät itsensä.
Kun Ray palasi takaisin tyttöjen makuuhuoneeseen
ja kertoi uutisista Tanialle ja Nushille, tytöistä Tania ei ollut
uskovinaan koko juttua. Hän vain toisteli, että Ray, sinä huijaat
yms.
Tietenkin kaikki asukkaat olivat erittäin kiinnostuneita
siitä, missä Cameron on ja kuka tämä uusi komistus Talossa
oikein on. Ensitöikseen Gaetano kertoi, että Cameron on murhattu.
Jos muut eivät olisi alkaneet nauramaan, Tania luultavasti olisi uskonut
koko jutun, mutta pian kaikki onneksi tajusivat koko jutun pilaksi. Gaetanon
kerrottua Cameronin matkasta Etelä-Afrikkaan ja hänen tulostaan Britteihin
Etelä-Afrikan Big Brotherista laittoi lisää vipinää
taloon. Nush tuntui olevan kaikista ihastunein uuteen persoonaan talossa, kun
lupautui esittelemään taloa tulokkaalle.
Isoveli pyysi Gaetanoa päiväkirjahuoneeseen
kertomaan ensivaikutelmistaan. Gaetano kertoo ensin jotain Stephistä,
joka menee ihan ohi, hän ihmettelee mm. Taniaa, kun tämä on niin
hosuva ja sotkee koko ajan paikkoja. Nashasta, eikä kun Nushusta, eikä
kun Nishistä Gaetano myöntää pitävänsä. Taloa
hän kehuu mukavaksi ja tilavaksi.
Big Brother 4 on nyt puolessa välissä ja Nush
tulee päiväkirjahuoneeseen puhumaan poikaystävästään.
Hän kertoo isoveljelle, kuinka hän ikävöi tätä,
muttei kuitenkaan osaa ikävöidä häntä, koska he eivät
ole nähneet toisiaan puoleen vuoteen.
On jälleen aika nimeämiskierroksen, jonka tällä
kertaa aloittaa Gos. Muut asukkaat heittävät Gosille, nähdään
puolen tunnin päästä tyyppistä läppää,
koska tapansa mukaan Gos ei taaskaan osaa päättä, ketkä
hän valitsisi häädettäviksi. Lopulta hän valitsee Rayn,
koska hän suuttuu liian herkästi ja Nushin.
Nushilla on samanlaiset vaikeudet päättä,
ketkä hän äänestäisi ehdolle, kun hän niin pitää
kaikista. Lopulta hän saa päätetyksi Gosin, syinä, kun hän
tekee ruokaa eikä anna ottaa makupaloja (tässä kohtaa Isoveli
muistutti, että Nushin täytyy keksiä parempi syy, kun valitsemasi
henkilö saattaa joutua julkiseen äänestykseen), sekä Gosin
häiritsevä piereskely. Toiseksi henkilöksi hän valitsee
Stephin, joka on liian ahkera.
Scott nimitti Tanian ja Stephin.
Ray niinikään Tanian ja Stephin.
Steph puolestaan Nushin ja Rayn.
Tania haluaisi jättää koko nimeämisen
väliin, mutta kun Isoveli vetoaa pelin sääntöihin, Tania
suostuu nimeämään Gosin, koska hän suhtautuu asioihin liian
tunteellisesti, ja Scottin, joka ei ota kantaa mihinkään.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä
päiväkirjahuoneeseen saapuu Gaetano, joka on yhteydessä Cameroniin
puhelimen kautta. Cameron nimeää Tanian, koska juodessaan alkoholia
tilanne karkaa yleensä käsistä ja Nushin, joka tylsistyy asukkaista
kaikkein nopeimmin. Gaetano ei voi muuta kuin nauraa nimeämisten syille.
Näin siis Nush, Steph ja Tania, eli talon tyttötrio
joutuu perjantaina kovan paikan eteen, kun TAAS viikon välin jälkeen
yksi tyttö on ulkona!
Eilen olivat Gaetanon syntymäpäivät, joten
asukkaat saavat Isoveljeltä virvokkeita ja juhlavarusteita juhlia varten.
Tania tuo Gaetanolle syntymäpäiväkakun ja Gaetano saa Nushilta
myös syntymäpäivä pusun salaisesti hupparinsa alla. Myöhemmin
päiväkirjahuoneessa Steph ihmetteleekin, kun Nush on lähes kaiken
aikaa Gaetanon seurassa.

Ensimmäistä kertaa itse Big Brother Talossa
alkaa soida musiikki ja riehaantuneet asukkaat juoksevat suoraa tietä olohuoneen
lattialle tanssimaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaikille
soitetaan musiikki samaan aikaan, sanoo selostaja (mahdettiinkos Cameronillekin
soittaa musiikki Afrikassa?) Gaetanon ihmetellessä brittien villiintymistä.
Steph on ensimmäinen sängyssä. Muut asukkaat
yrittävät kuvailla Taniaa 3 sanalla sohvilla. "Possuttelija" ehdottaa
Ray. Tania yllätys, yllätys ymmärtää vitsin. Gaetano
siihen, eikä kun porsastelija. Tania kysyy, että miten niin? Gaetano
sanoo Tanian syövän todella paljon. Tania loukkaantuu jälleen
kerran ja muka coolina ryntää tyttöjen makuuhuoneeseen. Nush
sanoo että tilanne on ok, mutta hän menee silti lohduttamaan Taniaa.
Tania sanoo olevansa valmis lähtemään. Hänen mielestään
Gae loukkasi hänen tunteitaan todella pahasti, suorastaan pahoinpiteli
henkisesti. Tania itkeä tihrustaa toisten tyttöjen lohduttelemana
ja sanoo ihmisten saavan tuollaisista sanoista sairauksia. Pojat sanovat Gaelle:
"Kunhan vain menet halaamaan häntä, niin se on sillä selvä!"
Ja vielä pari kuvaa Cameronin saapumisesta Afrikkaan:

30.6.2004 23.49p.m. Päivä 33
Aamulla Steph on ensimmäisenä ylhäällä.
Hän ehtii siivoamaan eilisten juhlien sotkuja jopa yli tunnin, ennen kuin
muut asukkaat nousevat sängyistään.
Tämän viikon tehtävänä on opetella
jokaisesta asukkaasta 10 asiaa, joita ovat mm. henkilön vitsi, lapsuuden
muisto, toiveammatti ym. Kaikki 10 tietoa jokaisesta asukkaasta on kirjoitettu
hänen omaan liitutauluunsa. Asukkaat ovat laittaneet rahaa likoon viikkobudjetistaan
jopa 95 % tehtävän onnistumisen puolesta, joka on toistaiseksi
panoksista suurin. Tehtävän onnistuttua asukkaat voittavat itselleen
£119,93, mutta jos tehtävä epäonnistuu, jokaiselle asukkaalle
jää vain vaivaiset £3,03/päivä käteen.
Eilen Tania loukkaantui syvästi, kun Gaetano vihjaili
häntä siaksi. Scott kyselee Tanian oloa: "Miten voit tänään?"
Tania: "Itse asiassa hyvin. Ihmetyttää kyllä, kun osaan kyllä
puolustautua, jos joku loukkaa minua, mutta olen 23 ja vieläkin pillitän
kuin pieni vauva." Scott tähän: "Niin, mutta kai tiedät, ettet
sinä mikään porsas ole. Gae ei tainnut ymmärtää,
kuinka tuollainen saattaa loukata täällä meillä päin."
Tania: "No ei se mitään, syönkin tänään vain banaanin
ja appelsiini mehua." Ja Tania lähtee puutarhaan. Gaetano puhuu Tanialle
jotain auringon ottamista, että tähän aikaan otatte aurinkoa
tms. ja Tania töksäyttää vain tylysti (Gaetanosta poispäin)
"Haista sinä paska."
Koska Ray ei eilen vastannut Isoveljen kutsuun päiväkirjahuoneeseen,
Isoveli kutsuu nyt Rayn kuulusteltavaksi. Ray on tehnyt tätä jo useammin
kuin kerran ja Isoveli on huomauttanut asiasta aikaisemmin. Koska sääntöihin
kuuluu, että jokaisen asukkaan on vastattava Isoveljen kutsuun koska tahansa
Ray saa toiminnastaan virallisen varoituksen. Kun varoituksia on kaksi, kyseinen
henkilö voidaan häätää talosta Isoveljen toimesta.
Tänään asukkaille kerrottiin myös,
ketkä 3 ovat joutuneet yleisön yleiseen äänestykseen. Nimetyt
Nush, Steph ja Tania ottivat tilanteen kerrankin huvittuneesta ja sanoivat tilanteen
jännittävän heitä.
Gaetano kutsutaan päiväkirjahuoneeseen puhumaan
Isoveljen kanssa. Hän kertoo, kuinka Afrikassa tunnelma eroaa siitä,
että kaikilla asukkailla on siellä pientä kinaa koko ajan toistensa
kanssa, kun taas täällä kaikki ovat hillitympiä. Hän
odotti Britannian Big Brotherista jotain erilaista, mutta olisi toivonut tänne
enemmän elämää.
Ja vielä parinkuvan katsaus Afrikkaan:
1.7.2004 23.23p.m. Päivä 34
Heti aamutuimaan paljastuu, että Nush on nukkunut
yönsä kaksoisvuoteessa, joka on ollut tyhjänä sitten Anouskan
lähdön neljä viikkoa sitten. Steph ja Gos ovat ensimmäiset
asukkaat ylhäällä. Nush ja Tania keskustelevat perjantaisesta
häätöillasta sängyissään, sekä tavaroiden
pakkaamisesta. Steph uskoo Tanian jäävän Taloon ja hänen
ja Nushin kilpailevan, siitä ketä saa asustella talossa vielä
seuraavan viikon. Gos sanoo olevansa surullinen jos Steph lähtisi. "Kuka
minusta sitten pitäisi huolta?" hän kysyy.
Steph ja Tania keskustelevat banaaneista keittiössä.
Tania kysyy Gaetanolta, ottaako hän kahvia tai teetä. Gae valitsee
teen ja vastapalvelukseksi kysyy haluaako Tania osan hänen ihanasta munakkaastaan.
Tanian mielipide näyttäisi olevan kyllä aivan erilainen siitä
ihanasta ja kieltäytyy tarjouksesta.
Asukkailla on meneillään viides viikko tehtävä.
Heidän on opeteltava 10 asiaa toisistaan. He ovat lyöneet vetoa jopa
95 % budjetista onnistumisen puolesta ja voittaessaan he saavat käteensä
jopa £119,93. Jokaisen asukkaan on vastattava 3 kysymykseen oikein. Isoveljen
säännöt oikeuttavat yhden vastauksen olevan väärin
ja Gaetano, joka suoritti osuutensa ensimmäisenä vastasi 3. kysymykseensä
väärin. Näin kaikkien muiden on vastattava jokaiseen kysymykseensä
oikein. Tania on viimeinen asukas päiväkirjahuoneessa. "Keiden kahden
asukkaan lempivitsi on Kop, kop -vitsi?" arvuuttelee Isoveli. Hieman epävarmoina
vastauksina Tania sanoo: "Gosin ja Stephanien?" Asukkaille kerrotaan myöhemmin
tehtävän tuloksesta.
Muiden asukkaiden viettäessä aikaa sisällä,
Gaetano ja Nush leikkivät vesisotaa puutarhassa. Leikin lopputuloksena
ovat molempien läpimärät vaatteet ja Gaetanon mustelma takapuolessa
(vain villi veikkaus). Gaetano, Ray ja Scott ovat uima-altaassa Tanian kuivatellessa
pyyhkeessään altaan reunalla. Gaetano ja Ray innostuvat Tanian heitosta
uima-altaaseen pyyhe päällään. Tania lähtee leikkiin
mukaan ja kaikille jäi tapahtuman jälkeen luultavasti hyvä mieli.
Asukkaiden voittoputki jatkuu. Jo toista kertaa peräkkäin
asukkaat voittavat viikoittaisen palkinto tehtävänsä ja voittavat
runsaasti rahaa myös luksustavaroihin seuraavaksi viikoksi. Gaetano murehtii
sitä, että hänen vastauksensa taisi olla väärin, mutta
muut asukkaat kehottavat vain unohtamaan koko asian.
Asukkaat on koottu yhteen jälleen. Jälleen erittäin
onnellisissa merkeissä, nimittäin sohvalla istuvat asukkaat huomaavat
pian plasmanäytöllä kuvan Afrikan Big Brotherin asukkaista yhdessä
Cameronin kanssa.
Asukkaat ovat aluksi niin
innoissaan, että hyppivät ja huutavat yhteen ääneen. Afrikassa
tilanne otetaan ilmeisesti rauhallisemmin. Aluksi Gae yrittää esitellä
uusille ystävilleen Afrikan Big Brotherin asukkaita, mutta hetken päästä
britit valtaavat koko lähetyksen. Cameron esittelee kaikki britti asukkaat
ja Steph myöhemmin naurahtaa Cameronin nimityksestä söpöliini
hänelle. Nush ja Ray innostavat kuitenkin eniten afrikkalaisia ja joku
Afrikan BB:stä sanoo jopa rakastavansa Raytä. Isoveljen ilmoitettua
lähetyksen jatkuvan enää 30 sekunnin ajan asukkaille tulee kiire
kertoa Cameronille, että Nush, Tania ja Steph ovat ehdolla häädettäviksi.
Lähetyksen loputtua Gos haukkuu vielä Afrikan BB:n olohuonetta kuin
jonkun eteiseksi.
Palkintona tehtävän onnistumisesta Isoveli tarjoaa
asukkaille kurkkuvoileipiä ja boolia. Gaetano tulee
kiittämään
Isoveljeä satelliittilähetyksestä Afrikkaan ja myöntää,
että oli mukava nähdä, ketä on Cameronin nimen takana. Isoveljellä
on kuitenkin tärkeä ilmoitus Gaelle. Kaikista epäilyistä
huolimatta Isoveli kertoo, että Gaetano lähtee Talosta huomenna. Näinpä
siis odotettavaa on, että myös Cameron palaa Afrikasta takaisin taloon
jo kahta viikkoa aikaisemmin. Mikään ei silti ole varmaa, koska kuten
tiedämme Isoveli voi halutessaan muuttaa sääntöjä ja
olettamuksia koska tahansa. Isoveljen ilmoitukseen suhtaudutaan talossa hämmästyneesti.
Poikien makuuhuoneessa Gos ja Gaetano vaihtavat muistoja
toisistaan keskenään. Gaetano antaa pyyhkeensä, kun taas Gos
itselleen tärkeän T-paidan, jota pyytää pitämään
Afrikassa. Asukkaat söivät tänään päivälliseksi
uunipastaa. Gaetano, Nush ja Gos pelaavat pihalla peliä, jossa pisteitä
saa heittämällä sukista tehtyjä palloja ämpäreihin.
Nush voittaa kilvan ja voitonriemuissaan rikkoo puutarhan tuolin, repäisee
Gosin paitaa, teloo tämän nenän, sekä nilkan.
Kaikki asukkaat pitävät hauskaa puutarhassa.
Kaikki muut paitsi Gos ovat altaassa uimassa ja tanssimassa. Gos laittoi laastarin
nenälleen, mutta hän ei ole ainoa, joka tänään teloi
itsensä. Gaetano nimittäin kolautti päänsä mukavasti
kameraan kävellessään kylpyhuoneeseen hampaiden pesulle.
Cameron Afrikassa tänään:
2.7.2004 3.7.2004 Päivät 35-36
On häätö illan aika jälleen kerran
ja britit äänestävät kolmesta jäljelle jääneestä
tytöstä Taniasta, Nushista ja Stephistä. Myös vaihto on
suoritettu loppuun ja näin Cameron on mukana kuuntelemassa, kuka asukkaista
saa lähtöpassin kotiin tänään. Cameron kertoi matkastaan
asukkaille jopa kaksi tuntia ja Davina ihmettelee, kuinka hän ei edes tänä
aikana katsonutkaan Stephiä. Gaetano sen sijaan kertoi Afrikan Big Brotherissa
maanneensa Nushin kanssa jopa kahdesti.
Davina haastattelee Nushin äiti Liziä Stephin
äiti Joyaa ja Tanian äiti Custodiaa. He päätyvät yhdessä
siihen, että Steph ja Cameron olisivat sopiva pari, jos Cameron vain tekisi
aloitteen. Nushia ei voi syyttää, että hän etsii läheisyyttä
miesasukkaiden läheisyydestä, vaikka hänellä onkin poikaystävä
ja Tanian pitäisi hänen äitinsä mukaan lähteä
talosta, koska hän näkee Tanian haluavan ulos.
Seuraavaksi kertausta 35. päivän tapahtumista.
Steph laittaa aamupalaa. Tänään on Gaetanon
viimeinen päivä Iso-Britannian Big Brother talossa. Hän valmistautuu
lähtöön peseytymällä perusteellisesti kylpyammeessa.
Isoveljen tarjoaman Brunssin jälkeen asukkaat ottavat jälleen aurinkoa
puutarhassa. Gaetano on lähtemässä 45 minuutin kuluttua ja keskustelee
päiväkirjahuoneessa Isoveljen kanssa. ?Mitä haluaisit tehdä
jos vielä voisit jäädä taloon?? tiedustelee Isoveli. ?Haluaisin
aiheuttaa ongelmia. Haluan kuulla kunniani. Ei, vaan haluaisin oppia tuntemaan
muut paremmin. Gosilta haluaisin oppia kokkausta, Stephiltä siisteyttä,
älyä Scottilta, Nushilta hänen jännää huumorintajuaan
ja Tanialta, miten hemmotella
itseään, Gaetano vastaa. "Minkälainen vaikutus sinulla on ollut
Taloon?" "Taisin tuoda tänne vähän makua."
Isoveli kutsuu Gaetanon salahuoneeseen ja asukkaat aloittavat
hänen hyvästelynsä. Gaetano on näin poissa ja asukkaat myöntävät
tämän masentavan enemmän, kuin perjantai, koska häntä
he tuskin enää koskaan tulevat tapaamaan.
Tania on tyttöjen makuuhuoneessa ja pyytää
kameroilta katsomaan edes hetkeksi jonnekin muualle, kuin koko ajan häntä.
Tämän jälkeen kaikki tytöt kutsutaan päiväkirjahuoneeseen
vuoronperään kertomaan, miten toiset ottavat huomisen häädön
vastaan. Nush on ensimmäinen: "Tanian asenne vaihtelee hienosta kamalaan.
Steph taas käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä
itse käyttäydyn oudosti Stephin kanssa ja hän huomaa sen. Olemme
molemmat äidillisiä. Haluamme molemmat tehdä ruokaa ja sen sellaista.
Silloin tällöin Steph esittää selvästi äitihahmoa.
Joskus haluaisin kokata itselleni
ja vetäydyn syrjään sen vuoksi." Seuraavana vuorossa on Steph:
"Nush tuntuu etäiseltä, mutta se voi johtua siitä, että
nimesin hänet ja ajattelen niin. Ja toisaalta mietin onko hän etäinen,
koska nimesi itse minut. Tuntuu siltä, että Nush on nimennyt minut,
mutta voin erehtyäkin." Steph uskoo Nushin tai hänen lähtevän
tänään ja jos häntä ei häädetä, hän
toivoisi jäävän Taloon Tanian kanssa. Tania on viimeinen tytöistä
päiväkirjahuoneessa. "Haluan lähteä. Odotan niin, että
nimeni sanotaan huomenna. Olen valmis lähtemään. Kynteni katkeilevat
ja hiukseni ovat kamalassa kunnossa."
Steph ja Tania puhuvat yhdessä puutarhassa huomisista
meikeistä. Nush on poikien kanssa sohvilla. Myöhemmin pojat pelaavat
puutarhassa ja Tania kertoo tyttöjen makuuhuoneessa Stephille ja Nushille,
että he ovat olleet hänelle kaikkein läheisimmät ystävät
talossa.
Ja palaamme takaisin häätöiltaan.
Davina ottaa yhteyden taloon ja kertoo, että Tania
on kuudes talosta lähtevä asukas. Tania ei todellakaan ota häätöä
rauhallisesti, mutta sen sijaan todella positiivisesti. hän kiljuu ja hyppii
ilosta ja hokee, kuinka jommankumman tytöistä on jäätävä
loppu nelikkoon ja kuinka hän tulee tapamaan kaikki ystävänsä
ja sukulaisensa. Näin siis Tanian saatua 72 % kaikista äänistä
hän lähtee talosta ja päätyy suoraan Davinan kuumaanpenkkiin.
Akvaariossa Jesse vastailee muutamiin sarjaan liittyvään
kysymykseen ja perjantain minimaraton jatkuu seuraavaan järjestyksessä
toiseen jaksoon.
 Kuudes häätö
Tanian into jatkuu vielä hänen pukiessaan ja
meikatessaan itseään kuntoon lähtöä varten. Cameron
yrittää hiukan flirttailla, mutta Steph toruu hänet ja Tania
pussailee kameralle. Tanian viimeinen minuutti käynnistyy talossa ja yleisö
hurraa innokkaasti. Asukkaat laulavat ja tanssivat hyvästellessä Taniaa
pois.
Jk
Kuvalähde:Channel4.com/bb4
(paljastaa auttamattomasti
Suomessa näkemättömien Big Brothereiden tapahtumat)