VIIKKO 4, päivät 23-29
23. päivä
On lauantai, palkintohuonepäivä siis. Isoveli on käskenyt asukkaita viemään tyttöjen makuuhuoneeseen tuolin. Tania avaa kirjekuoren ja lukee ohjeet.
-"Arvausleikki-viesti. Asukkaat voivat voittaa palkinnon osallistumalla arvausleikki-viestiin, joku toimii arvaajana. Arvaajaksi valittu asukas ei voita palkintoa elleivät kaikki muut epäonnistu. Muut saavat esittää yhden arvoituksen arvaajalle. Arvoitus on elokuvan, laulun tai TV-ohjelman nimi. Asukkaat esittävät arvoitukset yksitellen tyttöjen huoneessa. Asukas voittaa palkinnon, jos arvaaja arvaa oikein. Arvoitusten esittämiseen on aikaa yhteensä kuusi minuuttia."
Jon haluaa vapaaehtoisesti olla arvaaja, koska on voittanut jo kolme kilpailua. Tietenkin hyötyä muille on myös se, että Jon on hyvä arvaamaan.
Hän menee tuoliin istumaan, ja lukee seuraavat ohjeet.
-"Kellon soidessa ensimmäinen asukas tulee päiväkirjahuoneeseen ja ottaa kirjekuoren, jossa on elokuvan, laulun tai ohjelman nimi. Sitten arvoitus esitetään tyttöjen makuuhuoneessa arvaajalle. Muut voivat seurata tapahtumia TV-ruudulta ja seurata jäljellä olevaa aikaa. Jos arvaaja arvaa oikein, esiintyjä voittaa palkinnon. Arvaaja antaa voittajille hatun, joka täytyy pitää päässä. Esiintyjä palaa sohvalle ja lähettää seuraavan esiintyjän koskemalla tätä käteen.. Jos arvaaja ei tunnu onnistuvan, esiintyjä voi luovuttaa. Esiintyjä ei saa sanoa mitään ääneen. Sanoja ei saa esittää käsillä. Ainoastaan leikkiin kuuluva merkkikieli on sallittua."
Jon laskee vielä, että jokaisella on n. 48 sekunttia aikaa hakea kirjekuori ja esiintyä hänelle. Muut lähtevät olohuoneeseen ja Jon jää tyttöjen huoneeseen odottamaan mitä tuleman pitää.
Muut sopivat järjestyksen. Federico on ensimmäisenä, ja valmistautuu juoksemaan päiväkirjahuoneeseen. Muut katsovat tapahtumia TV-ruudulta. Kello soi ja Federico säntää matkaan. Hän juoksee päiväkirjahuoneeseen, nappaa kuoren ja juoksee Jonin luo esiintymään.
Kun Fed aloittaa esiintymisensä on hänellä kädessään lappu, jossa lukee "Shrek". Hupaisaa mutta totta, Fed on niin tohkeissaan ettei edes tajua näyttävänsä lappua ja vastausta suoraan Jonille.
-Isoveli tässä. Federicon täytyy palata päiväkirjahuoneeseen.
Fed lähtee taas juoksemaan.
Jonkin on hieman hämmästynyt tilanteesta. -"Shrek?". Mutta Fed on jo juossut hakemaan lisäohjeita. Jonia naurattaa koko tilanne.
Isoveli käskee Fedin istua tuoliin, näyttämään vastauksen hänelle, heittämään lapun roskakoriin, ja vasta sitten tällä on lupa lähteä esiintymään.
Joka tapauksessa Jonin on helppo arvata oikein ja Fed säntää ulos huoneesta, palaten pian hakemaan vielä unohtuneen hattunsa.
Seuraavana on Rayn vuoro. Hän aloittaa maltillisemmin ja kuuntelee ensin Isoveljen ohjeet, ennenkuin juoksee Jonin luo.
-Viskata. Pannukakku. Keittiö. Paistinpannu, Jon arvaille kovasti. -Laitat ruokaa.. Alaston kokki, hän tajuaa nopeasti. Viimeinkin myös Ray on voittaja.
Steph ei ole yhtä vauhdikas näyttelijä kuin Ray, ja nainen on välillä itsekin jo epätoivoinen.
-Montako sanaa? Jon haluaa tietää. Steph laskee ensin toisella, sitten vielä toisellakin kädellä, nostaen sitten viimeksi laskemastaan kädestä neljä sormea pystyyn.
-Apua, vaimoni on teurastaja.. Jon arvailee. -Buffy vampyyrintappaja, Jon arvaa lopulta jälleen oikein, ja myös Steph on voittaja.
-Miten niin kahdeksan sanaa? Jon pohtii Stephin mentyä.
Nush esittää omaa arvoitustaan selkeästi ja ripe¨sti. -Raindrops Keep Falling On My Head, Jon arvaa taas ilmiömäisen nopeasti oikein Nushin tarkoittaman laulun, joten hänkin saa hattunsa.
Tanian arvoitus vaatii hieman pidemmän miettimisajan. -Message in the Bottle.. Jon hakee laululle oikeaa nimeä -Genie in the Bottle, hän muistaa lopulta oikein. Ja Taniakin liittyy voittajiin.
Cameron huokaa raskaasti nähdessään oman arvoituksensa. Hänen pitäisi näytellä laulu Bohemian Rhapsody. Hän aloittaa tehtävän, mutta luovuttaa pian lähettäen matkaan Scottin. Aika loppuu kuitenkin kesken, eikä Jon ehdi arvaamaan kuudessa sekunnissa Kuumaa Tanssia.
Häviäjät: Gos, Cameron, Scott ja arvaaja Jon jäävät sohvalle, kun muut menevät päiväkirjahuoneeseen. Joku heistä saa tehdä vapaaehtoisesti vielä yhden esityksen Gosille, Cameronille ja Scottille. Jos joku heistä arvaisi tehtävän oikein minuutissa, liittyy myös hän voittajiin. Mikäli kukaan ei arvaa, joutuisi myös esiintyjä häviäjiin.
Tytöt eivät ole halukkaita yrittämän, etteivät joutuisi luopumaan voitostaan. Ray olisi vapaaehtoinen, mutta Fed haluaa kuitenkin tehdä tämän, sillä Ray ei ole ollut koskaan palkintohuoneessa.
Lukuunottamatta Fediä muut lähtevät pois ja menevät keittiöön odottamaan.
Hetken kuluttua Federico astuu ulos ja jää seisomaan päiväkirjahuoneen eteen. Muut purskahtavat nauruun, sillä Fed näyttää jokseenkin koomiselta. Hetken kuluttua Isoveli kertoo säännöt muille, ja Fed saa aloittaa näyttelemisen.
-Toinen sana on Rock, arvaavat häviäjät katsoessaan ilmakitaraa renkuttavaa Fediä. -Rock DJ??
-Jailhouse Rock, arvaa Cameron tavoilleen rauhallisena. Mies yllättyy itsekin oikeasta vastauksesta.
Cameron, Federico, Nush, Steph, Tania ja vihdoin myös Ray lähtevät palkintohuoneeseen. Muut antavat Rayn avata oven, ja riemu on suuri kun he huomaavat tulleensa fiftari tyyliseen ravintolaan. Heille oli järjestetty rekvisiitaksi ajan tyylin mukaisia vaatteita: hameita, nahkatakkeja, urheilutakkeja, puvuntakkeja ja paitoja. Tytöille on lisäksi Grease -elokuvan mukaiset Pink Ladies takit. Lisänä on peruukkeja, meikejä ja pojille liimattavia pulisonkeja.
Juomaksi heille tarjoillaan boolia ja olutta. Ruokalistalla on hampurilaisia, ranskalaisia, hot dogeja ja jäätelöä. Lisäksi huoneessa on tietenkin jukeboxi.
-Taitaa olla hyvä palkinto, sohvalla istuva Jon toteaa muille. Scott ja Gos pomppaavat ylös ja ovat jo lähdössä kuuntelemaan seinän taakse.
-Wait, wait, peruuttaa Gos. Miehet istuvat takaisin sohvalle.
-Rehellisesti sanoen minä en pidä tästä, Scott sanoo kuullessaan tyttöjen kiljuvan. -Me olimme viimeksi hiljaa, eikä tämä ole mukavaa.
Federico menee ovelle. -Pojat oletteko siellä? hän huhuilee talon puolelle. -Täällä on amerikkalainen ravintola.
Gos on mennyt ovelle kuuntelemaan, mitä Fedillä on sanottavaa. -Kuule, pitäkää te hauskaa siellä, hän toivottaa.
-Täällä on paljon vaatteita, Fed jatkaa hehkutusta.
-Mahtavaa. Pidä hauskaa!
-Hyvä palkinto, siellä on hameita. Siksi tytöt kirkuivat, pohtivat Scott ja Jon sohvalla hieman naureskellen.
Voittajat laittavat jukeboxin soimaan, ja juhlat voivat alkaa. Vaatteiden sovituksen merkeissä tietenkin.
Muut kuulevat olohuoneeseen -50 -luvun rock`n roll musiikin, ja tajuavat bileiden teeman. Scott on hieman masentunut kaikkien ystäviensä päästyä juhlimaan. (Epäilemättä muut voittajat olisivat ottaneet mukaan mielummin Scottin kuin Cameronin..)
Gos ja Jon yrittävät kuitenkin piristää Scottia. -Reilu peli, kaikki lukuunottamatta Rayta ovat olleet nyt kaksi kertaa palkintohuoneessa.
-Älkää ymmärtäkö tilannetta väärin, Scott pyytää.
Jon hauskuttaa häviäjiä kertomalla Federicon mokauksesta.
Jukeboxista saa soittaa vain yhdeksän kappaletta, mutta ei huolta. Musiikista voi huolehtia itsekin. Myös Cameron on erittäin vapautunut ja intoutuu laulamaan muille vanhoja hittejä, Federicon toimiessa taustalaulajana ja Rayn lyödessä tahtia pullolla. Voisi jopa olettaa moraalinvartija Cam-roninkin juoneen osansa kahdesta litrasta boolia ja kahdeksasta pullosta olutta
Tällä välin olohuoneessa häviäjät punovat juonia.
Gos, Scott ja Jon päättävät laittaa kippoon kananmunia ja jemmaavat sen tyttöjen huoneeseen, Anouskan entiseen vuoteeseen sängyn pohjan lautojen väliin. Siinäpä pohdintaa muutaman päivän kuluttua.
24. päivä
Aamuyöllä kello 1:00:n jälkeen voittajat ovat palanneet taloon, etenkin voitonhuumainen Ray on aivan
päissään. Hän paiskoo leikillään Gosia sohvatyynyllä. Vieressä istuva Tania heittää lasillisen vettä Rayn päälle, ja sota on taas valmis.
-Olen pahoillani, Tania pyytää anteeksi. Mutta ei Ray ei anna armoa, vaan nappaa Taniasta kiinni ja rahaa tämän kylpyhuoneeseen. Ray avaa suihkun valmiiksi, yrittäen työntää vastaanpanevan tytön sinne.
-Ovi menee rikki, huomauttaa paikalle perässä mennyt Cameron.
Jon ja Gos menevät lopulta riitapukarien väliin, ja repivät heidät eroon toisistaan.
-Hauskuus loppui lapset, Jon sanoo, ja yrittää samalla pitää pystyssä hihittävää ja horjahtelevaa Rayta.
-Kastelit myös minut Tania, huomauttaa Gos. -Saisit pyytää anteeksi.
-Hyvää yötä Ray, Tania vain sanoo, lähtien nukkumaan muiden tyttöjen kanssa.
Pojat päättävät lähteä vielä ulos istumaan. Rayta ei huvittaisi, mutta seuraa kuitenkin muita.
-Älä ole niin aggressiivinen, Gos pyytää.
Myöhemmin aivan pellit kiinni oleva Ray on menossa nukkumaan. Muut pojat puhuvat yhä puutarhassa.
-Tytöt kirkuivat yli 5 minuuttia, Fed kertoo palkintohuoneen tapahtumista. -Se oli aivan uskomatonta. He joivat lasillisen boolia ja hokivat: "Olen aivan humalassa."
-Viimeksikin he väittivät olevansa humalassa, kertoo Scott. -Ja minä sanoin: "Lopettakaa, minä en ole vielä humalassa. Jatkan juomista kunnes olen. Sitten te voitte jatkaa siitä." Sinäkin olit kännissä, Fed. Mutta Ray näytti siltä kuin olisi ryypännyt kaksi päivää putkeen.
Pojat puhuvat siitä, kuinka kiukkuinen Ray on ollut etenkin viikonloppuna.
-Hän riehui ravintolassakin. Cameron kertoo. -Hän kiusasi Taniaa. Ja se meni ehkä liian pitkälle. (Tästä enemmän erikoisissa.)
-Johan sitä on kestänyt pari päivää, toteaa Jon Rayn käyttäytymisestä.
-Raymondo.. Hän joi ehkä vähän liikaa.. -Hänen pitäisi hillitä itsensä, pojat tuumivat ystävänsä käytöstä.
Tytöt ovat olleet jo kauan nukkumassa. Mutta meno poikien huoneessa jatkuu taas pitkälle aamuyöhön.
-Ray, ota boxerit pois, Fed houkuttelee.
-Painu hiiteen, kuuluu tyynyn alta. -Federico muuten onko vessapaperia jäljellä?
-On. Miten niin?
-Täytyy käydä p...lla, Ray kertoo. Hän nousee vuoteesta ylös, ja lähtee kaksinkerroin kohti vessaa peitto tiiviisti päällään.
-P...lle? Et kai vain mene kiusaamaan Taniaa? -Varo tuolia! -Ja paperin täytyy sitten riittää vielä koko ensi viikoksi! muut ohjeistavat häntä.

-Ei hän varmaan mitään tee, muut pohtivat. -Meni varmaan p...lle.
-Hyvää yötä pojat, he toivottavat toisilleen.
Mutta mitä tekeekään Ray?
Mies kipittää peitoonsa kanssa vessaan, suorastaan juoksee loppumatkan näkemättä peiton alta hädin tuskin muuta kuin omat jalkansa. Hän toki istuu pöntölle, mutta tarpeilleenko??
Ehei, tai no sitäkin, mutta ei niille jotka yleensä WC:ssä ensi sijaisesti toimitetaan.
Vaan, kuten tarkkasilmäiset katsojat tajusivatkin, Ray tyydyttää ihan vain miehisiä tarpeitaan, kuten kaikilla normaaleilla miehillä toisinaan on tapana.
Isoveljen talossa eletään normaalia elämää, mutta Isoveli myös valvoo - kaikkialla. Ray tietää tämän, ja oli fiksu poika ottaessaan peittonsa mukaan!
Asukkaat heräävät aamulla Isonveljen ilmoitukseen, että kuuma vesi on päällä. Hämmästys on suuri, kun olohuoneeseen on yön aikana ilmestynyt kaikenlaista tavaraa, mm. vaaterekki ja puhelinkoppi.. On neljännen viikkotehtävän aika.
-Me varmaan pukeudumme joksikin, toteaa Cameron Stephille. -Teräsmieskö se vaihtaa vaatteita puhelinkopissa?
Fed, Tania ja Steph ovat yhä nukkumassa. -Millainen olosi on Ray, tiedustelee Cameron.
-Sain eilen yliannoksen sokeria, ensimmäistä kertaa palkintohuoneessa ollut Ray kertoo. -Juomisellahan ei ole mitään tekemistä olon kanssa.
-Mutta hauskaa oli, kertaa Cameron.
Herättyään Tania tilittää tuntojaan Nushille. -Ray teki kyllä inhottavasti. Istuin sohvalla ja Ray löi minua sellaisella isolla tyynyllä, ja nehän ovat kovia! Heitin vesilasini hänen päälleen, ja hän tarrasi minuun. Hän veti minut lattian poikki kylpyhuoneeseen. En edes nauranut, koska luulin kuolevani. Sitten kundit tulivat siihen ja yrittivät repiä häntä irti. Olin aivan kauhuissani. Onko Ray tullut hulluksi?
-Kundit eivät kestä paineita, tuumaa Nush.
-Mutta eihän noin voi tehdä?
-Ei niin, siitä Nush on samaa mieltä Tanian kanssa.
-"Arvon asukkaat", Cameron alkaa lukemaan viikkotehtävän ohjeita. -"Tehtävän nimi on Supersankarit. Tehtävänä on luoda itsellenne supersankari-henkilöllisyys. Supersankarillanne on oltava supersankarinimi, puku, arkkivihollinen, motto, supervoima, supersankariposeeraus sekä tunnussävelmä."
Asukkaat purskahtavat nauruun.
Budjetti on 82.50 puntaa, josta on asetettava 50-100% panos. Alkaa kiivas neuvottelu panoksesta.
-Sata prosenttia, aloittaa Fed. -Tehtävä tuntuu todella helpolta.
-Turpa kiinni, käskee Gos.
Kuitenkin myös Ray, Jon, Nush ja Scott puoltavat täyttä panosta.
-Olette liian itsevarmoja, Steph yrittää palauttaa asukkaita maanpinnalle. -Olisi hirvittävää, jos meille ei jäisi mitään. Kun perustarvikkeet, kuten WC-paperikin on loppumassa.
Asukkaat päätyvät 85%:n panokseen.
Seuraavana on luotava puku, jossa on haalarit tai hame, shortsit, päähine, vyö, käsineet ja viitta, jossa on logo. Asukkaat sovittavat Isonveljen antamia asusteita. Omia asusteita saa mielellään lisätä rekvisiittaan, ja Fed on iki-onnellinen saadessaan vihdoin esille mukanaan tuomat apina tangat.
Fed ja Scott keskustelevat puutarhassa. -Kuka kiukutteli eilen? Fed utelee. -Etkö pidä jostakusta täällä?
-Hmm... No.. Eräs meistä oli huonolla tuulella eilen, Ray pohtii. -Hän murjotti koko ajan.(palkintohuonessa)
-Aivan. Alkaako nimi T:llä?
Ray nyökkää. -En ymmärrä sellaista. Luulisi, että hän olisi nauttinut siitä.
-Joskus tuntuu, että hän ajattelee aina pahinta, miettii Fed. -Hän alkaa tuntua aika koppavalta.
-Minä halusin pitää hauskaa. Olin siellä sentään ensi kertaa. Hän alkoi ottaa minua päähän ja toivotin hänet helvettiin.
Asukkaiden seuraavana tehtävänä on äänittää päiväkirjahuoneessa mottonsa, sankariauihin pukeutuneena tietenkin.
Ensin sisään astuu Cameron. -Olen Hopeakettu, hän esittäytyy. -Olen värjäämättömässä tilassani ja mottoni on: "Kuolema väriaineille!".
-Olen Camp-man, esittäytyy Federico apina- tangoissaan. -Osaan ampua lasersäteitä louml;ysistä ranteistani: "Ranteeni ovat löysät, mutten ole mikään nynny."
Gosin vuoro. -Olen Hip-Hop-mies. Tuon musiikkia ihmisille. Mottoni on: "Pysykää tiukkoina."
-Olen Polkijakunkku, esittäytyy Jon. Polkaisuni on superluja. Mottoni on: "Alamittaiset maihin."
-Olen Pinkki kakkalapio, kertoo Nush. -Vain ihmiset kuulevat haukkuni. Mottoni on: "Jos likainen koira kakkaa.." Nyt meni väärin, Nush ei voi olla nauramatta. -Siis mottoni on: "Jos likainen koira ruikkii, meikäläinen paikalle heti luikkii."
Ray tulee päiväkirjahuoneeseen. -Olen Kaljumies. Häikäisen viholliseni kaljullani. Tehtäväni on suojella kaikkia karvattomia.
-Hei minä olen Sohvaperunapoika, esittäytyy Scott tyylikkäät lasit silmillään. -Osaan kaukosäätää ihmisiä voimillani. "Löysäilen kadun miehen hyväksi."
Stephin vuoro. -Olen Taskudynamiitti. Osaan muuttua tulipalloksi. "Taskudynamiitti räjähtää kosketusksesta."
-Olen värityttö, kertoo Tania (mielenkiintoista, kun ottaa huomioon Cameronin hahmon) -"Tuon väriä yhdellä iskulla, ja levitän sitä pyörähtäen."
Isoveli voi soittaa kenen tahansa Supersankari-moton taloon milloin vain aamuseitsemän ja keskiyön välillä. Kyseisen asukkaan on kolmessa minuutissa vaihdettava puhelinkopissa supersankariasu ylleen ja ehdittävä lavalle ennen kuin hänen tunnussävelmänsä alkaa. Sitten hänen on lyötävä kaikkia yhdeksän pahvista tehtyä arkkivihollista, jotka on sijoiteltu ympäri taloa.
Asukkaat ovat syömässä, kun Cameronin motto kuuluu ja hän syöksyy vaihtamaan vaatteita puhelinkoppiin. Kaikki nauravat ja kannustavat kun Cameron poseeraa lavalla tunnarinsa ajan. -Olet sankarimme. -Rakastamme sinua Hopeakettu, muut kannustavat.
Lopuksi Cameron lyö onnistuneesti kaikki yhdeksän pahvista vihollista koskemalla näitä.
Taniakin on esittänyt oman sankarihahmonsa, kun illalla tulee Federicon vuoro. Fed ei ehdi lavalle ennen tunnusmusiikkinsa alkua. Mutta onni on vielä toistaiseksi asukkaiden puolella, yksi virhe saakin tapahtua. Tämä tosin tuottaa hieman paineita jatkoon. Kaikkien loppujen on pakko onnistua, tai tehtävä on taas epäonnistunut.
Scott ja Ray ovat kylpyhuoneessa. He miettivät että Fedin hahmo oli hauska, mutta hän syyttää varmasti itseään epäonnistumisesta. -Niin saattoi käydä meille tai hänelle, tuumaa Scott. –Sillä meillä on vaikeimmat puvut. Pitkät haalarit ovat pahat. Hänelle on sanottava, ettemme syytä häntä.
-Veikkaan, että hän luopuu pelistä, arvio Ray./p>
-Tarvitsen isommat haalarit, Federico pyytää Isoveljeltä. -Tuo shokki oli tarpeen, pystyn varmasti parempaankin!
25. päivä
Aamulla asukkaat heräävät Scottin mottoon -"Olen sohvaperunapoika..."
Kaikki nousevat äkkiä ylös seuraamaan Scottin Supersankari suoritusta. Miehellä on ajoitus kohdallaan ja kaikki menee nappiin, herätyksestä huolimatta.
On nimeämispäivä.
Aamulla Ray, Cameron ja Steph ovat puhuneet siitä, että tämä kierros on tähän astisista vaikein.
Ennen nimeämisiä asukkaat saavat Isoveljeltä viestin.
-"Tämän viikon nimeämiskierros poikkeaa edellisistä. Sen sijaan, että kaksi eniten ääniä saanutta asukasta ovat ehdolla, nyt kolme eniten ääniä saanutta joutuu yleisöäänestykseen. Kaksi eniten yleisöäänestyksessä eniten ääniä saanutta saavat siis häädön perjantaina."
Asukkaat ovat järkyttyneitä asian saamasta käänteestä. Mutta ei auta, jokaisen on pakko nimetä taas kaksi henkilöä.
Cameron: -Jonin kriittinen asenne nyppii minua. Federico, se johtuu tehtävästä. Hän olisi lyönyt 100% vetoa, muttei anna itsestään sataa prosenttia.
Federico: -Tania, lauantain takia. Hän on loukkaantuvinaan asioista joissa ei ole mitään järkeä. Cameron, sillä välillä hän on nirppanokka, välillä isähahmo, emmekä mielestäni tarvitse sellaista.
Gos: -Federico. Hän sanoi aika rumasti, ettei voi luottaa naisiin. Minusta se oli asiatonta. Scott. analysoi liikaa ja jauhaa siitä mikä meni vikaan ja mitä olisi pitänyt tehdä. Joskus se ärsyttää.
Jon: -Federicon keskustelutyylinsä on vähän riitaisa. Ja joskus hän ärsyttää ihmisiä. Hän vaikuttaa talon henkeen. Ray kiusaa joitain talon asukkaita. Ryhmän tasapaino on aika herkkä ja kiusaaminen saattaa alkaa satuttaa joitain ihmisiä. En halua olla ilonpilaaja tai tuhota ihmisten hupia, mutta kun toinen ei enää naura, on aika lopettaa.
Nush: -Federico, koska aina kun käyn vessassa hänen jälkeensä hänen tummaa pissaansa lilluu pöntössä, eikä hän vedä vessaa tai laske istuinta, ja roiskuttaa. Kävelen aina paljain jaloin ja huomaan jälkikäteen kävelleeni pissassa. Jon ei koskaan kokkaa. Hän on nirso ruokansa suhteen. Ja jos hänelle antaa kikherneitä, hän alkaa nirsoilla. Silloin tekisi mieli käskeä häntä itseään kokkaamaan.
Ray: -Jon. Onhan hän älykäs mies, mutta kun tytöt selittävät jotain ja hän on eri mieltä, hän huutaa tytöt hiljaisiksi. Cameron, valitsen myös toiseksi kundin koska en halua, että tyttöjä lähtee enää. Syy valintaani on se, että kun saimme kiinalaista ruokaa joimme ja pidimme hauskaa, eikä Cameron liitynyt meihin vaan katsoi meitä vähän paheksuen.
Scott: -Jon. Hän on talon ainoa asukas joka saattaa aiheuttaa riitoja. Sillä hän puhuu muille niin, että siitä voi syntyä riitaa. Cameron ei oikein sovi joukkoon, eikä tykkää pelleilystä. Hän näyttää karsastavan tiettyjä asioita, esimerkiksi kun olemme vähän rohkeita.
Steph: -Federico halusi laittaa panokseksi tehtävään 100 prosenttia, vaikka olemme sopineet että pelaamme kaikkien keskiarvon. Jos hän olisi saanut pitää päänsä, hän olisi varmaan ilmoittanut että panemme likoon 100%. Raylla on tulinen luonne, ja se voi vaikuttaa muihin ihmisiin.
Tania -Cameron. En oikein saa yhteyttä häneen kun pelaamme eri pelejä tai kun olemme palkintohuoneessa. Jon on vähän päällekäyvä tehtävien suhteen. Hän käytti liikaa auktoriteettia ja kaikki hermostuivat.
Yleisöäänestykseen joutuvat Federico viidellä-, Jon ja Cameron neljällä äänellä. Kaksi heistä häädetään perjantaina. Kukaan ei vieläkään ole nimennyt Gosia!
Illalla Cameron tulee puhumaan Isoveljelle. -Tuntuu, kuin odottaisin huonoja uutisia puhelimen vieressä. Arvaan, että olen ehdolla. Odotan, että nimeni luetaan. Toivottavasti en saa mitään hirveää kohtausta.
-Sanoit odottavasi, että nimesi luetaan. Miksi?
-Puheenaiheista on pulaa, sillä en välitä jalkapallosta. Myös se vaikuttaa, etten ryyppää. Muut kertovat mielellään kännäystarinoita, eikä minulla ole kuin yksi tarina, ja olin silloin 16-vuotias. Minusta meidän iässämme sellainen ei ole enää hauskaa. En pidä siitä, että juomisella kehuskellaan. Se ei ole mitenkään fiksua.
Jokainen asukas on onnistunut Supersankaritehtävässä, mutta kaikki ovat yhä varauksellisia, mitä tahansa saattaa tapahtua. Aikaa ja suorituksia on vielä jäljellä, mutta lukuunottamatta Fedin edellispäivän kömmähdystä kaikki sujuu hyvin.
26. päivä
Yöllä Jonin ollessa päiväkirjahuoneessa ja muiden altaalla, keskustelevat Tania ja Scott keittiössä. -Jos minut nimetään, saan varmasti raivarin, Tania sanoo.
-Itkisitkö?
-En taatusti! Jos joutuisin häädetyksi olisin kuitenkin surullinen, että joudun jättämään teidät. En halua lähteä, mutta pääsisin näkemään kavereitani. Varmasti nauraisin. Kaikkia taitaa ottaa päähän juuri nyt. Kaikki haluaisivat varmasti mennä makuuhuoneeseen pakkamaan.
-Kenen tahansa lähtö vaikuttaisi, huomauttaa Scott. -Etenkin sinun.
-Ihanko totta? Tania on otettu kehuista. -Mitä minä lisään taloon?
-Huumoria kai, miettii Scott. -Kuten sanoit itsekin, puhut joskus vähän hölmöjä. Se on hauskaa. Et sinä tyhmä ole tai mitään.. Sanot joskus aika hassuja asioita.. Emme me sinulle naura..
-Tiedän mitä tarkoitat.
Yöllä Cameron ja Gos puhuvat vielä nimeämisistä. Cameron on aivan varma nimeämisestään. Olo on kuitenkin jo parempi kuin päivällä. Gos lohduttaa häntä, ettei kotikasvatuksessa ole mitään hävettävää, ja muistuttaa tämän olevan vain peliä. Myös Gos kuitenkin pelkää hetkeä, kun nimet julkaistaan. -Kuten Ray sanoi meillä on ydinryhmä.
Samaan aikaan Nush ja Ray puhuvat puutarhassa kuinka kauheaa olisi tulla nyt nimetyksi.
Isoveljen ilmoitus yleisöäänestykseen joutuneista on helpotus tytöille, jotka saavat näin ainakin viikon jatkoaikaa talossa.
Helpotuksesta huolimatta, Jonin, Scottin ja Gosin tyttöjen makuuhuoneeseen piilottama kananmuna on alkanut aiheuttamaan hajullaan hämmästystä, ja ikävää olotilaa paitsi huoneessa asuville tytöille, niin myös pojille.
Cameron osasi odottaa olevansa tällä kauhistusta herättäneellä listalla.
Federico mokailtuaan tehtävissä ja annettuaan outoja kommentteja naisista, varmasti syvällä sisimmässään pelkäsi joutuvansa äänestykseen.
Jon.. Jo neljäs kerta peräkkäin - tämä ei voi enää yllättää talon älykköä.
Todettava vaan on, että kerrankin Jon ei ollut eniten ääniä talon sisällä saanut, vaan tuon kyseenalaisen tittelin sai tällä kertaa Federico.
Mutta kuinka nämä kolme suhtautuivat tietoon, että kahden heistä on lähdettävä talosta perjantaina?
Federico painelee mitään sanomatta vuoteeseensa ja hautautuu peittonsa alle. Ystävä Ray tulee kuitenkin hänen luokseen.
-Mitä mies? Ray kysyy.
-Minäkö? En välitä p...akaan, väitää Federico.
-Niinkö? Etkö välitä?
-En välitä, inttää silmin nähden hermostunut, silti coolia esittävä Fed.
-Arvasin, ettei kukaan tytöistä ole ehdolla, jatkaa Ray hetken hiljaisuuden jälkeen.
-Minä odotin, että edes yksi olisi ollut ehdolla. Tästä näkee vain sen, että kundeja on liikaa.. Mitä siitä? Tämä on osa peliä.
-Taniaa näytti haittaavan, toteaa Ray.
-Ehkä hän odotti olevansa ehdolla, miettii Fed.
Ray lähtee pois, jättäen Federicon yksin ajatustensa kanssa.
Hetken kuluttua toinen ehdokas, Jon, tulee kysymään Federicon vointia.
-Olen pahoillani. Aina ei voi voittaa, Jon yrittää lohduttaa. -Ainakin toinen meistä lähtee.
-Tässä vaiheessa lähteminen kuulostaa paratiisilta, miettii Fed.
-Olen rehellinen, sanoo Jon. -En halua masentaa sinua, mutta minusta kumpikaan meistä ei voi Cameronille mitään. Kaikki naiset ovat varmaan lääpällään häneen. Hän on niin herrasmiestä.
-Voi olla.
-Se on hänen strategiansa, jatkaa Jon. -Minkä sille voi? Minulla nyt ei ole minkäänlaista strategiaa. No ainakin saamme perjantaina kaljaa. Unohdetaan se siihen asti.
-Olen käynyt viikkotolkulla samoja keskusteluja. Tulen hulluksi, avautuu Fed vihdoinkin vähän.
-Niinhän se on, toteaa Jon vielä. Hänkin lähtee pois jättäen taas Fedin yksin murehtimaan.
Myöhemmin Fed kertoo tunteistaan päiväkirjahuoneessa.
-Jon nimettiin neljättä kertaa. Minä olen ollut ehdolla kolme kertaa. Jon on ollut ehdolla joka kerta
ja minusta se on surkeaa, Fed tilittää. -On siis joitain ihmisiä, jotka äänestävät häntä aina. Jon pitää meitä jotenkin alempina olentoina ja on itse niin erilainen, että pääsee aina pälkähästä. Se inhottaa minua. Jonilla on huoleton asenne kuten minullakin. En voi puhua Jonin puolesta, mutta itse olen sitä mieltä ettei muiden mielipiteistä kannata ottaa stressiä. En halua kerjätä rakkautta, koska sellainen on niin.. niin.. teennäistä. Tänään se nähtiin taas. Nimeämisten jälkeen Tania muka romahti täysin. Se oli niin teennäistä ja laskelmoitua, että pahaa teki.
Samaan aikaan Cameron puolestaan uskoutuu ystävälleen Gosille tuntemuksistaan puutarhassa.
-En tunne mitään. Outoa, hän kertoo. -Oletan lähteväni perjantaina, ja olisihan se kamalaa, mutta nyt ei tunnu missään.
-Pelkään perjantaita, tunnustaa Gos. -Menettäisin oikean käteni.
Jokainen asukas on saanut tuoda mukanaan yhden kirjan. Cameron on ottanut mukaansa Raamatun. Hän ottaa sen mukaansa mennessään päiväkirjahuoneeseen.
-En tiedä onko tämä sopivaa vaiko aivan hölmöä, hän miettii Isoveljelle. -Mutta ehkä tämän takia en stressannut nimeämisten tulosta. Tämä on Vanhan testamentin Psalmista 37: "Ole ääneti Herran edessä ja odota hänen apuaan. Älä kadehdi menestyjää tai sitä, joka juonittelee. Malta mielesi ja hillitse vihasi. Älä kiivastu, se johtaa vain pahaan." Tämä voi tuntua vahvalta kun puhutaan vain nimityksistä, mutta tuo "älä kiivastu" sopii tähän hyvin. Minusta en ollut kiivastunut ilmoituksen aikana tai sen jälkeen. Tämä on jo toinen kerta kun Raamattu on "jeesannut" minua kuten pastorimme sanoisi, Cameron pohtii. -Halusin vain panna nämä mietteet muistiin. Ei muuta.
Illalla mielialan mukaisesti ulkona puhkeaa kunnon ukkosmyrsky, Jon katselee salamoita puutarhan ovelta.
Illalla hän menee Isonveljen puheille.
-Päivä oli rankka. Haluat varmaan puhua nimeämiskierroksesta, joten jaa tunteeni siitä, mies aloittaa. -Olen koko iltapäivän ajatellut, että tulin nimetyksi ennätyksellisesti neljättä kertaa. Me kolme saimme varmasti ainakin kolme ääntä kukin ja ihmettelen, miten olen voinut suututtaa kolmasosan porukasta - jälleen kerran. Jos lähden jään kaipaamaan talosta kaikkea mitä siihen kuuluu.
Illalla Tanian mielipiteet saavat Federicon taas kiehumaan.
Osa asukkaita on pahoillaan kun taloon ei ole voinut tuoda mitään soittimia.
-Olin tosi onnellinen, kun kuulin siitä, Tania kertoo.
Muut ovat ihmeissään. -Koska jonain päivänä olisin polttanut päreeni ja huutanut soittajaa lopettamaan.
-Minua sellainen ei haittaisi ollenkaan, sanoo Fed. -Kuinka sellaista voi vihata?
Tania yrtittää puolustautua, että "vihaaminen" on sentään liian vahva sana. -Sanoit, että soittaminen ärsyttäisi sinua, perustelee Fed. -Eikö se tarkoita, että vihaat soittamista? Sinähän sanoit, että soitto alkaisi otta sinua päähän.
Tania yrittää puolustella puheitaan, mutta Fed pysyy tiukkana, eikä häntä edes kiinnosta kuulla Tanian puoustuksia. -Joskus sellaista ei kuitenkaan jaksa, Tania yrittää. -Eikä soittajaa voi kieltää soittamasta.
Riita katkeaa, kun taustalla kuuluu Hopeaketun esittely ja Cameron ryntä,ä vuorostaan koppiin muuttumaan Supersankariksi. Tehtävä etenee kerrankin mallikkaasti kohti suoriutumista, mutta vielä on yksi päivä jäljellä.
27. päivä
Iltapäivällä Scott esiintyy luomanaan Supersankari Sohvaperunamiehenä.
Vartti tämän jälkeen Isoveli ilmoittaa, että viikkotehtävä on ohitse. Federico mokasi kerran, eikä ehtinyt lavalle ennen kuin hänen tunnusmusiikinsa ehti alkaa. Mutta yksi virhe saikin tapahtua.
Kaikki asukkaat ovat pukeutuneet Supersankaripukuihinsa, kun Isoveli ilmoittaa, että tehtävä on suoritettu onnistuneesti ja vihdoin heillä on käytössään seuraavaa viikkoa varten 152.63 puntaa. Ja riemu talossa repeää.
Ostoslista tuottaa kuitenkin hieman ongelmia, kuinka paljolla he voisivat hankkia ylellisyyksiä ja kuinka paljolla vihdoin kunnon ruokaa. Etenkin Nushin mielestä listalla on liikaa lihaa ja juustoa.
Ja kun vihdoin on rahaa, saadaan myös alkoholia. Sitä hankitaankin reilusti: 9 pulloa siideriä, laatikollinen valkoviiniä ja 20 pulloa olutta.
Isoveljen yllätykset eivät kuitenkaan lopu ja asukkaat saavat erikoispalkintona vielä picnic- korinkin!
Kaikki ovat hyvin tyytyväisiä ja kiittävät monisanaisesti Isoveljeä ja nostavat tälle maljoja.
28. päivä
Asukkaita puhuttavat tasa-arvo asiat. Etenkin Jon on sitä mieltä, että miehiä syrjitään, johtuen esim. työelämässä naisten vaatimista kiintiöpaikoista. -Naiset eivät ole yhtä aggressiivisia, eivätkä saa aikaan samanlaisia tuloksia, mies perustelee. -Ei ainakaan minun työpaikoissani.
-Olen iloinen, kun mies raataa perse hiellä toimistossa kauniina päivänä, nauraa Nush.
-Jonkun pitää tienata nekin rahat.
-Tasa-arvoa ei tule ennenkuin miehet synnyttävät, on Stephin mielipide.
-Kyllähän jonkun pitää ansaita äitiyslomarahatkin. On siis aivan oikein, että naiset tienaavat miehiä vähemmän Jon heittää väitteen aivan pokkana.
Myöhemmin Jon kertoo Nushille, ettei hän aio koskaan mennä naimisiin tai hankkia lapsia.
-En keksi pahempaa rangaistusta kuin joutua asumaan kanssani 50 vuotta, hän vitsailee.
Herättään myöhään iltapäivällä Federico tulee päiväkirjahuoneeseen. -Kun lähden täältä, en tule muistamaan useimpia asuintovereitani, hän tunnustaa. -Kun lähden, en särje sydäntäni. En jätä taakseni ihmisiä, jotka olisivat jotenkin koskettaneet.
-Talossa asumisestakaan ei jää oikeastaan minkäänlaisia mielikuvia, hän jatkaa. Kun minut häädetään, en lähde minkäänlaisessa tunnemyrskyssä. Siitä tulee vain harmaata. Ei tapahdu oikein mitään. Yksi hetki vain. Ei mitään erikoista.
Myös Cameron miettii häätöä. -Ajattelin juuri, että paikallislehtemme ilmestyy torstaisin, hän kertoo Tanialle. -Lehdessä varmaan huudetaan: "Cameron häädetään!":
-Et voi tietä:ä sitä, Tania rauhoittaa. -Mutta huomisesta tulee kauhea. Miltä sinusta tuntuu?
-En halua lähteä, mutta... Jos ihmiset päättäisivät niin...
-Minä tuntisin ihan samoin.
-Minulle kelpaa molemmat, ilmoittaa riisiä itselleen keittävä Fed. -Jos lähden, olen onnellinen. Jos jään tiedän, että kaikki rakastavat minua.
Päiväkirjahuoneessa Cameron myöntää olevansa nyt rentoutuneempi kuin alussa. -Jos joudun lähtemään huomenna, tulen kaipaamaan kovin Gosia ja Stephiä, hän huokaa.
29. päivä
Aamuyöllä, kun valot on jo sammutettu ja tytöt yrittävät käydä nukkumaan, ryömii joku heidän huomaamattaan huoneeseen. Tytöt puhuvat finneistä ja Nush on juuri vaihtamassa paitaansa, kun kaikki säikähtävät Stephin kirkaisua. Jokin on tarttunut hänen jalkaansa!
Tytöt ovat aivan paniikissa ja syyllinen painautu lattiaa vasten. -En voi nousta, tuskailee Nush. Ja samalla tumma hahmo pomppaa ylös lattialta ja tytöt kirkuvat taas.
-Ray!!
Tytöt jäävät nauramaan makuuhuoneeseen ja Ray menee olohuoneeseen muiden poikien luo. Jon tulee ulos poikien makuuhuoneesta. -Löisitkö ikinä naista? hän kysyy Raylta. -Onko se sinusta oikein?
-Ei, Ray vastaa.
-Mikä sitten antaa oikeiden tuottaa henkistä kipua? Olen tosissani.
-Henkistä kipua? Mitä oikein tarkoitat? Ray ei oikein tajua Jonin ajatuksia.
-Tuota kiusaamista, toteaa Jon poistuen taas makuuhuoneeseen.
-Olen tehnyt sen vain kerran tai kaksi, puolustautuu Ray.
Koko päivän Jon ja Ray v6auml;lttelevät toisiaan. -Rayn pitäisi tietää, mihin vetää raja, Jon sanoo Isoveljelle.
Paljon pelätty häätöpäivän ilta koittaa.
Cameron, Federico ja Jon ovat ehdolla, kahden heistä on lähdettävä, Britit ovat antaneet äänens6auml; ja talossa jännitys tiivistyy.
Ensin on aika lähteä henkilön, joka on saanut eniten ääniä. Kyseinen henkilö sai 44% annetuista äänistä.
-Ja neljäs talosta häädetty henkilö on... Davina pitää asukkaita hetken aikaa jännityksessä. -Federico!
Hetken hiljaisuuden jälkeen Fed nostaa kätensä ylös ja hurraa, muut purskahtavat nauruun. He haluavat tietää mitä Federico aikoo tehdä tunnin ajan. -Mitä tässä voi tehdä? Fed kohauttelee olkapäitään.
-Syödä leipävanukasta? ehdottaa Jon
Fedrico ei halua kuitenkaan mitään syötävää tai juotavaa, ja on ihmeissään muiden hössötyksestä.
Tunnin kuluttua Fed lähtee ulos talosta halausten saattelemana. Ennen lähtöään hän haluaa tehdä tunnustuksen kaikille nimeämilleen henkilöille.
-Hän haluaa rikkoa viimeiseen asti sääntöjä, nauraa Jon aivan hervottomana. (Jopa Davinasta tämä hohotus on suorastaan pelottavaa).
Pian on aika häätää toinenkin asukas, Davina ottaa uudelleen yhteyden taloon...
Jäljellä ovat Cameron ja Jon. Toinen heistä joutuu lähtemä,än. Kyseinen henkilö sai 37% äänistä ja hän on..
-..Jon, Davina paljastaa pidettyään lauseen välissä ikuisuudelta tuntuvan tauon.
Jonin omat epäilyt käyvät toteen; hän ja Federico eivät mahtaneet mitään Cameronille. Hetken ilmeisen pettynyksen jälkeen Jonin ilme kirkastuu. –Pääsen rahan luokse, hän huutaa. Kaikki halaavat häntä heti
Jon on jo pakannut tavaransakin, joten hän vain istuu sohvalle keskustelemaan muiden kanssa. Hän on iloinen siitä, että saa pitkästä aikaa tavata perheensä ja ystävänsä. -Davina kuulosti masentuneelta, pohtii Jon (kuten PJ BB3:ssa).
-Hänen on oltava neutraali, sanoo Scott.
-Hän varmaan rupesi nauramaan sanottuaan nimesi, vitsailee Nush.
-Davina parka, huomaa Ray. -Ensin hän joutuu kestämään Federicoa...
-Voi pojat mikä ilta hänellä, nauravat muut.
-Hänellä on vauvakin masussa, muistuttaa Nush. -Ole kiltti hänelle.
-Olen hellä, lupaa Jon.
Nush on Jonin seurassa, kun tämä vaihtaa paitaa. He miettivät vanhoja kiistoja, kuten kellojuttua ja ruokakeskustelua, jota Nush tuskin enää muistaa. -En ajattele pahalla, sanoo Nush ja halaa Jonia.
-Matami
Kuvalähde:Channel4.com/bb4
(paljastaa auttamattomasti
Suomessa näkemättömien Big Brothereiden tapahtumat)